Ristomatti Hakola sai Ristijärven SM-hiihdoissa hopean lisäksi terveisiä Raumalta

Pitovoiteeton Iivo Niskanen ryskytti 15 kilometrin mestariksi ennen Ristomatti Hakolaa.

| Päivitetty

Loppua lähestyvä maastohiihtokausi on ollut yksi historian erikoisimmista, mutta erikoinen se oli myös tulostasonsa suhteen Suomen ykköshiihtäjä Iivo Niskaselle. Hän kilpaili säästeliäästi maailmancupissa, eikä yltänyt kertaakaan palkintokorokkeelle henkilökohtaisissa kilpailuissa.

Pettymys huipentui Oberstdorfin MM-kilpailujen 50 kilometrin kilpailussa, jossa hän jäi kuudenneksi. Samalla katkesi hiihtäjän vuoden 2017 MM-kilpailuissa alkanut arvokilpailumitalien sarja, joka jatkui olympialaisissa 2018 ja MM-kilpailuissa 2019.

– Arvokilpailuissa mitali ja varsinkin voitto oli tavoitteena. Arvokilpailujen osalta en päässyt tavoitteeseen, Niskanen summasi perjantaina Ristijärven SM-hiihdoissa.

Valmentaja auki

Kainuussa hän lykki ilman pitovoiteita 15 kilometrin perinteisen Suomen mestariksi. Niskanen voitti Jämin Jänteen Ristomatti Hakolan 35 sekunnilla ja seuratoverinsa Perttu Hyvärisen 52,8 sekunnilla.

– ”Mustihan” (Sami Jauhojärvi) se näitä aikoinaan laski. Suomen mestaruus on Suomen mestaruus. Muutaman kerran olen jättänyt välistä ja täällä Saukkovaaralla oli kiva hiihtää, Niskanen mainitsi.

Niskasen tavoitteet ovat SM-mitaleja korkeammalla. Ensi talvena hän yrittää jatkaa olympiamitaliensa sarjaa, joka alkoi Jauhojärven kanssa Sotshissa 2014 pariviestin olympiakullalla ja jatkui neljä vuotta myöhemmin Pyeongchangissa 50 kilometrin olympiakullalla.

Onko tehty jo tilinpäätöstä kaudesta ja askelmerkkejä tulevasta valmentaja Olli Ohtosen kanssa?

– Ei ole tehty. Katsotaan sitä asiaa, että milloin tehdään, Niskanen vastasi STT:n kysymykseen.

Kun vastaaja on savolainen, vastaus on monitulkintainen. Jatkaako Ohtonen valmentajana?

– Eiköhän tuo, en ole vielä kysynyt, Niskanen sanoi.

Bensahuuruilla lopussa

Perjantain kilpailun kakkosella Hakolalla ei ollut tarvittavaa lisäiskua Niskasen kukistamiseen.

– SM-mitali on aina hyvä, mutta vain mestaruudet lasketaan. Paraatimatkahan tämä on minullekin, mutta Iivo on aikamoinen kanto kaskessa, Hakola jutteli.

– Ilman pitovoiteita saa etua tietyissä kohdissa. Jos Iivo valitsee pitovoiteettoman suksen, on hän laskenut saavansa etua siitä ja olevansa nopeampi. Iivo on perinteisellä maailman parhaita menijöitä.

Lämmin sää meinasi kirjaimellisesti vesittää Niskasen ratkaisun.

– Nyt tämä meni vesikeliksi. Uudestaan kokeiltuna olisi järkevämpi hiihtää pitovoiteiden kera, mutta olipahan kova treeni, Niskanen sanoi.

Niskasen ja Hyvärisen tähdittämä Puijon Hiihtoseura on yksi ennakkosuosikeista lauantain viestissä ja täydentyy perjantain tulosten perusteella neliköksi Joonas Sarkkisella (9:s) ja Petteri Koivistolla (13:s). Niskanen lupaili osallistuvansa myös sunnuntain vapaan 50 kilometrin kilpailuun, vaikka maaliskuun lopussa jalka jo painaakin.

– Arvokilpailut ja siihen päälle 65 kilometriä kilpahiihtoa 1 800 metrissä (maailmancupissa). Se otti vähän veroja, ja kyllä siinä sai palautellakin, kun ehdin olla viikon kotona. Tein yhden aukaisun Puijolla Pertun kanssa.

Petteri Ikonen, STT

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut