Robin Pressin erikoisosaaminen toi taas Lukolle lisäpisteen, mutta enemmänkin olisi ollut tarjolla – "Itse aloimme kaivaa verta nenästämme"

Sebastian Revon maali näytti jo ratkaisevan pelin raumalaisille, mutta KooKoo puristi ratkaisun voittolaukauskilpailuun.

| Päivitetty

Saikohan Joona Voutilainen itse valita, missä pelissä tekee debyytin KooKoo-paidassa? Liigan televisiotuotannossa mukana oleva Joni Arminen esitti aiheellisen kysymyksen Twitterissä. Kesken kauden HPK:sta KooKoon paitaan vaihtaneen Voutilaisen tilastot Lukkoa vastaan eivät mairitelleet.

Mies oli pelannut raumalaisia vastaan liigaurallaan kahdeksan kertaa, ja mutta kertaakaan tilastoihin ei oltu kirjattu merkintää voitosta, oli yllä ollut sitten Pelicansin, JYPin tai HPK:n paita.

Eikä kirjattu vieläkään, sillä Lukko löi torstaina KooKoon maalein 4–3 (2–1, 1–1, 0–1, 0–0, 1–0).

Pressin sihti taas kohdillaan

Kuten joukkueiden edellisessäkin kohtaamisessa, jälleen paremmuuden selvittämiseen vaadittiin voittolaukauskilpailua.

Sen kuningas oli alan erikoismies, Lukon ruotsalaispuolustaja Robin Press, joka ohitti Voutilaisen kahdesti.

Pressin rankkarit toivat tällä viikolla Lukolle kaksi lisäpistettä, sillä hän ratkaisi samalla tavalla myös tiistaisen Sport-ottelun.

– On hienoa voittaa tietenkin. Voittoa pitää arvostaa, sillä KooKoo on ollut meille paha jengi tällä kaudella, Lukon hyökkääjä Sebastian Repo arvioi.

– Mutta olisi ollut vähän enemmänkin tarjolla.

Tunne otti liikaa valtaa

Peli näytti jo ratkeavan, kun Repo täräytti toisen erän jälkipuoliskolla rannelaukauksen Voutilaisen selän taakse ja vei Lukon 3–1-johtoon. Sitä ennen raumalaisilta olivat maalintekoon pystyneet Aleksi Saarela ja Vili Saarijärvi.

KooKoo ei kuitenkaan taipunut, vaan Toni Suuronen toi alivoimaosumallaan joukkueensa maalin päähän vielä samassa erässä ja Kasperi Ojantakanen täräytti tasoituksen päätöserän alussa.

– Koen, että meidän pitää kasvaa vähän. Itse aloimme kaivaa verta nenästämme, Repo totesi.

– Ottiko tunne sitten vähän liikaa valtaa? Otimme vähän tyhmiä jäähyjä, jotka veivät pelirytmiä ja sekoittivat peliä.

KooKoon tasoituksen jälkeen Lukko otti vielä neljä kaksiminuuttista. Selvästi tunteiden vallassa pelasi ainakin Kristian Pospisil, joka löysi pelin aikana taisteluparin KooKoon kovaotteisesta puolustajasta Martin Bergeristä.

Kouvolaisten ylivoiman palikat eivät torstaina olleet kohdillaan, eikä KooKoo pystynyt maalintekoon edes kahden miehen ylivoimalla.

Kuti minttiin ennen kevään tärkeitä pelejä

Maalintekoon ei ollut aikoihin pystynyt Repokaan. Hänen edellinen osumansa oli tammikuun lopun HIFK-kamppailusta eli siitä pelistä, jossa päävalmentaja Pekka Virta viimeksi seisoi Lukon vaihtopenkin takana.

– Totta kai maali tuntuu aina hyvältä. On ollut jonkin aikaa, kun ei ole osunut edes sinne päin, Repo tokaisi.

– Kiva on onnistua, mutta onneksi joukkue on voittanut pelejä, niin ei ole tarvinnut ottaa paineita. Toivon mukaan tästä tulee nyt ketsuppipulloilmiö.

Revolle maali oli kauden kahdeksas, kun pelejä on takana 42. Viime talvena hän ehti pelata Lukossa 28 ottelua ja teki niissä kymmenen maalia.

– Ei auta kuin mennä eteenpäin. Uskon, että jos paikoille pääsen, tulee myös tulosta, hän sanoi.

– Toivotaan, että kuti on mintissä, kun tärkeimmät pelit alkavat.

Ilman Virtaa Lukko on nyt pelannut 13 peliä. Niistä kymmenen on päättynyt raumalaisten voittoon.

– Hienosti olemme pysyneet voittokannassa mukana, vaikka pelillisesti pelimme ei olekaan ollut niin hyvää mitä tulos on näyttänyt, Repo myönsi.

– Maalivahdit ovat ryöstäneet meille pisteitä. Pystymme vielä parantamaan peliämme.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut