Runkosarjavoittoa ei kukaan ota pois, mutta siitä ei myöskään saa lähtöpisteitä pudotuspeleihin – "Omaan tarinaan keskittyminen on ainut mahdollisuus menestyä

Nyt on kuitenkin pudotuspelikevään aika.

Pekka Virta sai tiistaina kävellä Lukon muun valmennusryhmän rinnalla Äijänsuon jäähallin jäälle ja asettua kuvattavaksi Harry Lindbladin muistopalkinnon vierelle.

Hetkeä aiemmin pokaali oli ollut samassa kuvassa Lukon joukkueen kanssa, ja kiekkoperinteiden mukaisesti pelaajat varoivat visusti koskemasta pyttyyn.

Tuokiokuvat ikuistettiin osaksi raumalaista kiekkohistoriaa. Koskaan aiemmin SM-liigan runkosarjan voitosta annettava kiertopalkinto ei ollut päätynyt raumalaisseuran haltuun.

Ensimmäisestä kerrasta oli kyse myös Virran kohdalla, sillä koskaan aiemmin hän ei ollut valmentanut joukkuettaan runkosarjan voittajaksi.

– Kausihan on mennyt loistavasti. Arvostan runkosarjan voittoa korkealle, eikä sitä saa kukaan meiltä pois. Käy miten vaan, se on historiankirjoissa, Virta painottaa.

– Mutta sen kanssa ei pystyisi korvaamaan playoffien epäonnistumista. Ei sen taakse voisi mennä. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Ensimmäinen etappi on joka tapauksessa enemmän kuin onnistuneesti takana. Lukko pelasi ainoana joukkueena täydet 60 ottelua, ja ne antoivat yhteensä 127 pistettä.

Luku on uusi seuraennätys. Aiempikin oli Virran ajalta, koronaviruspandemian kesken lopettamalta kaudelta 2019–20. Tuolloin Lukolta jäi yksi peli pelaamatta, ja yhteispistemääräksi muodostui 118.

Ensimmäinen peli vieraissa aina paras ryöstön paikka

Vuosi sitten pudotuspelit jäivät pelaamatta ja samalla mitalit jakamatta, mutta nyt Suomen mestari on tarkoitus selvittää pelaamalla.

Normaalilla kaavalla pudotuspelejä ei viedä läpi. Ottelusarjat ovat tänä keväänä lyhyempiä, ja ottelut on rytmitetty uudella tavalla.

Niin puolivälierissä, välierissä kuin finaaleissakin kaksi ensimmäistä sekä viides peli pelataan kotiedun saaneen joukkueen kotikentällä.

– Muutos on nyt juuri se konsepti, Virta toteaa.

– Jos ajatellaan, että ensimmäinen peli vieraissa on paras ryöstön paikka, niin siinä meidän pitää onnistua nollaamaan, että lataus ei mene yli.

Lukko kohtaa puolivälierissä Ilveksen, joka raivasi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella KooKoon tieltään. Joukkueet kohtaavat Raumalla maanantaina ja tiistaina sekä torstaina Tampereella.

Mikäli paremmuus ei selviä kolmessa pelissä, neljäs kohtaaminen nähdään perjantaina Hakametsässä ja viides tarvittaessa sunnuntaina Äijänsuolla.

– Aika paljon lyhkäisempi sarja on kuin normaalisti. Onko se sitten heille etu, että ovat jo päässeet liikkeelle ja me odottaneet? He ovat alusta asti olleet matkassa mukana, Virta miettii.

Kokemuksen puute uhka ja mahdollisuus

Runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljästi, ja Lukko vei kolme kertaa täyden pistepotin. Juuri Ilves-voitolla sinikeltaiset sinetöivät runkosarjan voiton.

– Vaikka kuinka puhutaan, että playoffit ovat eri pelejä, niin kyllä se samaa peliä on, Virta toteaa.

– Se, että meillä ei ole kokemusta, on samaan aikaan uhka ja mahdollisuus.

Lukolla on joukkueessaan vain yksi pelaaja, joka on urallaan voittanut Suomen mestaruuden: Sebastian Repo.

Muunlaisia mitaleita löytyy kuitenkin monenkin palkintokaapista, alkaen Aleksi Saarelan ja Vili Saarijärven yhdessä voittamasta nuorten maailmanmestaruudesta ja päättyen Pavol Skalickyn kolmeen Slovakian mestaruuteen.

– Vaasan Sportin valmentaja lausui torstain pelin jälkeen, että eka kerta on eka kerta. Hän näki, että se vaikutti heidän lähtöönsä, Virta huomauttaa.

– Meidän pitää huolehtia, että emme astu samaan miinaan.

Koko joukkue nyt ”kisakondiksessa”

Lähtöönsä Lukko saa mukaan kaikki miehensä. Kristian Pospisil, Robin Press ja Lukas Klok puuttuivat runkosarjan päätöskierroksen peleistä, mutta he lienevät maanantaina mukana.

– Ei ole mitään loukkaantumisia, vaan ollaan ihan tikissä. Tuossa lopussa huilautettiin pieniä vammoja, mutta kaikki ovat ihan kisakondiksessa, Virta kertoo.

Pudotuspeliryhmään liittyy myös neljä A-nuorten tuoretta Suomen mestaria, eli maalivahti Alex Mäkelän, puolustaja Onni Korkan sekä hyökkääjien Niklas Ylitalon ja Robert Arrakin kaudet jatkuvat.

Nelikosta virolaishyökkääjä Arrak on ainut, joka ei runkosarjassa ollut kertaakaan liigajoukkueen kokoonpanossa.

– Ihan määrällisestikin tarvitsemme pelaajia, sillä meillähän oli runkosarjan lopussa jo vajaa kokoonpano, Virta mainitsee.

Erätauoilla koppiin pudotuspeleissä

Myös joukkueen päävalmentaja alkaa olla koko ajan paremmassa kisakunnossa. Vaihtoaitiossa häntä ei Ilves-sarjassakaan nähdä, mutta askeleen lähemmäs joukkuetta Virta pääsee.

– Playoffeissa pääsen pukukoppiin erätauolla. Pyritään minimoimaan kaikki häiriötekijät ja normalisoimaan tilannetta. Nyt ei tarvitse enää sen mikrofonin kanssa pelleillä.

Runkosarjan lopussa Virta puhui joukkueelle erätauolla mikrofonin välityksellä, mutta ei aluksi ollut erän aikana yhteydessä vaihtoaitioon.

Viime tiistain TPS-ottelussa apuvalmentaja Jarkko Kauvosaarella oli luurit korvillaan. Linjan toisessa päässä oli Virta, joka seurasi peliä katsomosta.

– Sitä käytetään, jos tulee vaikka jotain loukkaantumisia ja täytyy tehdä ketjumuutoksia, Virta kertoo.

Oma tarina on jo värikäs

Ilvekseltä puuttuvat puolivälieristä varmuudella puolustaja Niko Peltola ja hyökkääjä Santeri Virtanen, joiden kaudet ovat jo ohi. Muita pelaajia Ilves ei ole ilmoittanut loukkaantuneiksi.

Joukkueiden runkosarjakohtaamisissa Lukko oli niskan päällä, mutta syyskaudella joukkueet kamppailivat pitkään tasatahtiin runkosarjan kärkipaikasta.

Ilves menetti kauden aikana kourallisen pelaajia NHL:ään, ja sijoittui lopulta runkosarjassa kahdeksanneksi.

Virta kuitenkin huomauttaa, ettei olisi ollut vääryys, jos Ilves tai seitsemänneksi jäänyt Kärpät olisi ottanut paikan kuuden joukosta.

– Vuodet ovat näyttäneet, että joka miettii tai valitsee, saa nenilleen. Vastus tulee ehdottomasti olemaan kova, hän toteaa.

– Omaan tarinaan keskittyminen on ainut mahdollisuus menestyä.

Lukon tarinaan on jo kirjoitettu paljon. On historiallinen runkosarjan voitto, seuran piste-ennätys, päävalmentajan koronatartunta sekä sivujuonena A-nuorten ensimmäinen Suomen mestaruus 63 vuoteen.

Myös Lukon liigajoukkue on ykkössuosikki voittamaan oman mestaruutensa. Se olisi tarinalle melkoinen lopetus, kun edellisestä ja toistaiseksi ainoasta on kulunut jo 58 pitkää vuotta.

– Tiedämme, että koko kaupunki seuraa meitä ja on seurannut jo pitkän aikaa. Se pitää kääntää positiiviseksi, Virta linjaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut