Rutiinisuoritus riitti Feran B:lle vierasvoittoon - " Nyt pystyimme suorittamaan ihan omalla tasollamme"

Lukkari Jasmin Andreasen oli Feran tehokkain neljällä lyödyllä ja kolmella tuodulla juoksulla.

Feran B-tytöt eivät antaneet toista kertaa saman viikon aikana Loimaan Palloilijoiden laittaa itseään ahtaalle, vaan hakivat tyttöjen Superpesiksen vieraspisteet lukemin 0–2 (4–12, 2–5).

Maanantaina Loimaa pystyi pakottamaan Otanlahdessa pelin supervuoroon saakka.

– Nyt pystyimme suorittamaan ihan omalla tasollamme, vaikka meillä ei ollutkaan Tinjaa (Töyrylä) ja Juliaa (Valtanen) lyömässä pinnoja, Feran pelinjohtaja Marko Lomppi totesi.

– Edelleen Loimaa pystyi hyvin pelaamaan, mutta muutamalla hyvällä sisävuorolla käänsimme pelin.

Avausjaksolla Feran isku osui ensimmäiseen sisävuoroon, jossa joukkue paukutti kahdeksan juoksua. Toisen jakson kaikki raumalaisjuoksut syntyivät kolmannessa vuoroparissa.

– Muutama ohivuoro tuli taas sisällä. Ykköspalot pitäisi saada pois, niin oltaisiin taas paljon pitemmällä. Mutta rutiinisuoritus riitti tänään, Lomppi summasi.

Lukkari Jasmin Andreasen oli Feran tehokkain neljällä lyödyllä ja kolmella tuodulla juoksulla. Kolmeen tuotuun pystyivät myös Elisa Pauna ja Iida Lomppi.

Kahteen lyötyyn ylsivät Ella Kuusisto, Sylvi Pellonperä, Elina Aalto ja Mette Henriksson.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut