Juha Tammi ei suhtaudu jokkikseen hampaat irvessä, minkä ehkä voi päätellä hänen autostaankin. Sen nimi on Köttbulle eli Lihapulla. Miehen oma kutsumanimi radalla on puolestaan Vesiministeri. Kuva: Juha Sinisalo
Omakotitalon pihalla tönöttää kuhmuinen pinkki Volvo, jonka maali on lohkeillut ja etupäässä pilkottaa ruostettakin. Viereen on pysäköity kiiltävä ja tyylikäs Harley-Davidson.
Kontrasti kahden kulkuneuvon välillä on melkoinen, mutta ne ovat kummatkin tärkeitä raumalaiselle Juha Tammelle – eri tavalla vain.
Volvoa tarvitaan silloin, kun on aika mitata vauhtia ja ajotaitoja muita vastaan. Silloin auto viedään jokamiesluokan kisabaanalle.
Pitkän linjan jokkisfanaatikoksi Tammi, 45, ei tunnustaudu. Moni asia hänen autourheiluharrastuksessaan on tapahtunut vahingossa.
Jopa se, että hän kiinnostui jokamiesluokasta.
– Isän kanssa käytiin joskus kerran katsomassa jokkiskisoja, ja joskus 15-vuotiaana kavereiden kanssa toisen kerran. Alun perin mua ei kiinnostanut jokkis lainkaan, Tammi muistelee.
Harrikkaan hän puolestaan ihastui jo lapsuudessaan.
– Divarista ostin jonkun vanhan V8 Magazinen. Mahdoinko lyödä samalla jollain tavalla pääni, Tammi kuittaa.
Piston Cupista liikkeelle
Puraisu autourheiluun tapahtui työkaverin eli Rauman Urheiluautoilijoissa vaikuttavan Samuli Loutin kautta.
– Käytiin ajamassa Piston Cupia – ei muuten ole mitenkään lainattu nimi Autot-elokuvasta, ei mitenkään, Tammi naurahtaa.
Kyseessä on Rauman UA:n kuskien oma sprinttikisasarja, joka on pyörinyt jo kymmenen vuoden ajan. Kisat käydään Koivuniemen moottoriradalla, ja kuljettajat ajavat yksi kerrallaan kelloa vastaan.
Kerran Tammi kuitenkin päätyi kokeilemaan jokamiesluokkaa varten rakennettua Honda Accordia. Mies oli myyty siitä hetkestä, ja pian hän huomasi omistavansa auton puoliksi Janne Keskisen kanssa.
Ensimmäisen jokkiskisansa Tammi ajoi vuonna 2017 Porissa.
– Radalla oli kuusi muuta hullua ja minä ainoana järkevänä, Tammi kuittaa.
– Se oli vähän shokki, kun siinä ollaan niin lähellä muita. Mutta siitä se kipinä on vähän jäänyt päälle.
Vesiministerin Köttbulle
Kuluneiden kuuden vuoden aikana Juha Tammi laskee kaasutelleensa yleensä 5–10 jokkiskisaa vuodessa, ja sen lisäksi hän on edelleen kiertänyt myös Piston Cupin kisat.
Hampaat irvessä hän ei selvästikään kuitenkaan harrastukseensa suhtaudu.
– En todellakaan. Mun ajopelinikin on jo sellainen, että ei tässä niin kauhean vakavissaan voi olla, Tammi kuittaa.
Hänen autonsa kutsumanimi on Köttbulle eli Lihapulla, ja miestä itseään kutsutaan Vesimininisteriksi.
– Mun mielestäni se ei ole enää edes harrastus, jos mennään hampaat irvessä. Mutta kun on kypärä päässä ja ollaan radalla, yritetään ajaa kilpaa tosissaan. Sitten, kun ruukku otetaan pois päästä, naaman pitää olla virneessä.
Tammi laskee, että kotipihassa oleva Volvo on maksanut hänelle kaikkinensa tuhat euroa.
– Eihän se silloin ole kilpailukykyinen, hän huomauttaa.
– Mutta on noissa kisoissa muitakin huonoja. Hyvät sijoittavat autoihin paljon, ja moottorit käyvät ihan muttereina joka kisan jälkeen.
Harley-Davidson on Juha Tammelle silmäterä, pinkki jokkis-Volvo keino pitää hauskaa. Kuva: Juha Sinisalo
Autot aina puolivillaisia
Tammi ei ole valmis siihenkään, että hän viettäisi kaikki illat autotallissa autoa virittelemässä.
– Sitkeästi olen halunnut tehdä kaiken itse, ja ehkä se vähän rajoittaa. Ei mulla ole vielä niin paljon skillsejä, että pystyisin tekemään sen ihan tykeimmän auton, Tammi myöntää.
– Ei mulla ole koskaan ollut oikein hyvää-hyvää autoa. Aina ne ovat olleet vähän puolivillaisia.
Harrastuksen tuoman mielihyvän on siis pakko irrota jostain muualta kuin kisojen voittamisesta ja palkintohyllyn täyttämisestä.
– Se on just sitä, että saa ajettua kilpaa. Kuten autosta näkee, niin on sillä oltu piukoissa väleissä, Tammi huomauttaa.
– Sen verran olen jo kisoja kiertänyt, että nyt tunnen jo aika paljon porukkaa. Renkaiden potkimista ja rehvakkaiden puhumistahan se touhu paljon on.
Palkintojakin ajamisesta on silti irronnut. Niitä on rivissä olohuoneen oven päälle asennetulla hyllyllä.
Uransa parhaan saavutuksen hän katsoo olevan peräisin viime syksyltä Koivuniemen Syys-JM:stä. Tuolloin Tammelle irtosi yleisen luokan kahdeksas sija.
– Jos mukana on 60 kuskia, niin onhan siinä mahdollisuuksia menestyä, mutta ei kovin paljon. Tuo kahdeksas sija on meikäläisen kaltaiselle jo jonkinlainen saavutus, hän laskee.
– Siinä tuli ehkä vähän valheellinen kuva, kun peräkkäisissä kisoissa tuli kahdeksas ja yhdeksäs sija. Sen jälkeen on ollut pelkkää alamäkeä.
Jopa 2 500 talkootuntia
Koivuniemen mutkat kutsuvat jälleen sunnuntaina. Tammi on luonnollisesti täysillä mukana, kun järjestyksessään 38. Syys-JM pärähtää käyntiin.
Ilmoittautuneita kisaan on 198, ja Rauman UA:n kuljettajia mukaan lähtee 27. Raumalaisia ja eurajokelaisia kuskeja ajaa myös muiden lähiseudun seurojen lipun alla.
Kisa on Rauman UA:lle kova ponnistus, mutta myös välttämätön tulonlähde.
Kilpailupäivänä radalla häärii noin sata talkoolaista eri hommissa, ja etukäteisjärjestelyt ovat noin 20 henkilön harteilla.
Karkean arvion mukaan kilpailu vaatii 2 000–2 500 talkootuntia, kun jokaisen talkoolaisen panos lasketaan yhteen.
– Se ei lakkaa ihmetyttämästä, että osanottajia on noissa kisoissa hurja määrä. Ja yleisöä. Siellä on yksi tuhat ihmistä pienellä hakkuuaukealla, Tammi ihmettelee.
– Ilmeisesti se kuitenkin vuodesta toiseen kiinnostaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.