Säkyläläisen moukarinuorukaisen tavoite täyttyy Ruotsi-ottelussa

Säkylän Urheilijoiden Elmeri Eskolan kansainvälinen kisaura alkaa maaottelusta.

Kun Elmeri Eskola katseli viime elokuussa Ruotsi-ottelua Tampereen Ratinan katsomossa, teki hän päätöksen että ensi vuonna hän on kilpailussa itse mukana.

Tämä haave ja tavoite toteutuu suunnuntaina, kun 17-vuotias Säkylän Urheilijoiden heittäjä astuu moukarihäkkiin Tukholman stadionilla.

– SM-kisat sen sitten lopulta varmisti. Heinäkuussa oli tekniikka hieman haussa, mutta oikeassa vaiheessa pääsin taas vireeseen, Eskola myhäilee.

SM-kisoista lippu irtosi vain kahdelle heittäjälle. SM-kultaa 17-vuotiaiden sarjassa yli 62 metrin kaarella heittäneen Eskolan lisäksi poikien maaotteluun pääsi ikäluokkaa nuorempi Lauri Hirvelä.

Isoveljen ennätykset aina haarukassa

Eskola heittää moukaria nyt viidettä kesää. Hän oli sitä ennen harrastanut monipuolisesti monia lajeja, mutta mikään ei tuntunut aivan omalta lajilta.

Kun hän lopulta tarttui moukariin neljä vuotta vanhemman isoveljensä Oskarin esimerkistä, niin lajivalinta oli selvä.

– Olin työntänyt muun muassa kuulaa, mutta en ollut siinä hyvä niin siksi oli motivaatiokin vähissä. Täällä on hyvät puitteet moukarissa, ja Onni Saarisen valmennuksessa oli oivallista aloittaa.

Nykyisin molemmat Eskolat heittävät tamperelaisen Kalle Lehmusvuoren valvovan silmän alla.

Nuorempi veljistä kertoo, että yhteinen laji kehittää heitä molempia eteenpäin. Oskari on heittänyt tällä kaudella parhaillaan 58,59 metriä, ja oli Kalevan kisojen moukarikarsinnassa 17. sijalla.

– En varmaan muuten olisi edes moukaria lajikseni. Talvisin käydään yhdessä aika paljon Tampereella heittämässä.

Elmeri Eskola myöntää, että veljeksillä on myös kova kilpailu keskenään. Pikkuveljen tähtäimessä on joka kesä se tulos, minkä isoveli samanikäisissä on aikoinaan heittänyt.

– Joka kesä se Eskolan ennätys on tavoitteena. Tilanne on 3–1 tällä hetkellä. Oskari johtaa.

Elmerin ennätys on tällä kaudella 62,49 metriä, ja Oskarin ennätykseen 65,95 olisi yli kolme metriä matkaa.

– Viime kesänä jäi todella pienestä kiinni, ja tänä vuonna taitaa jäädä haaveeksi. Varaa siellä olisi, ja yli 62 metriä varmasti heitän vielä tänä kesänä, jos kaikki napsahtavat kohdalleen.

Ensi vuonna moukariin kilo lisää

Elmeri Eskola heittää tänä vuonna viimeistä kauttaan viisikiloisella moukarilla. Hän on kokeillut jo heittää yhtä kiloa isommalla välineellä ja tietää aika hyvin, mitä ensi kausi tuo tullessaan.

– Voimaa tarvitaan paljon, vaikka tasoni ovat jo nyt ihan kohtalaiset. Mutta ei sitä koskaan kai liikaa voi olla. Mahdollisimman paljon yli 60 metriä kun ensi vuonna saisi. Oskari on sen verran heittänyt, Elmeri naurahtaa.

Hän kertoo, että moukarinheittäjän harjoittelussa tehdään paljon muutakin kuin heitetään lekaa.

Punttisali on itsestään selvä harjoittelumuoto, mutta nopeusharjoittelu on myös tärkeässä asemassa aerobista harjoittelua unohtamatta.

– Salilla haetaan räjähtävyyttä ja jalkoihin voimaa. Rinnalle veto, tempaus ja kyykky ovat ne tärkeimmät. Niitä tehdään paljon.

– Nopeus on ehkä heikoin osa-alueeni. Sitä pitäisi kehittää aika paljonkin.

Säkyläläisten iskuryhmä katsomossa

Elmeri Eskolan kisakutsu osui Säkylän Urheilijoiden aktiivien kannalta erinomaiseen paikkaan.

Seurasta olisi ollut joka tapauksessa lähdössä noin kymmenen yleisurheilujännärin ryhmä. Sunnuntaina ryhmästä tuleekin Elmerin kannustusjoukko.

Säkyläläisen moukarinuorukaisen kilpailulaji on heti kymmeneltä aamulla.

Eskola ei kisaa juuri jännitä, vaikka nuorten Ruotsi-ottelu on hänelle ensimmäinen kilpailu ulkomailla.

– Tapahtuma varmasti jännittää, kun kaikki on niin uutta. Kilpailu ei ehkä niinkään, sillä aika paineettomasti siellä saa heittää.Paineettomuudella hän tarkoittaa sitä, että Ruotsin poikamoukarikaksikko on täräyttänyt kauden parhaillaan lähes 70 metriä.

Sen vuoksi säkyläläisellä ei ole kisassa kuin voitettavaa.

– Kova lataus kilpailuun vaan. Toivotaan että se ennätys tärähtää.Ja jos oikein tärähtää, menee oman ennätyksen lisäksi rikki myös Eskolan ennätys.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut