Säkylässä juostaan poluilla 75-vuotisjuhlan kunniaksi – "kun tällainen harju on olemassa, niin mikäpä ettei siellä järjestäisi"

Köyliön Lallit ja Hiisirasti järjestävät polkujuoksutapahtuman Säkylänharjulla. Kisapaikalla voi myös kerrata Lallien hienoa 75-vuotista historiaa.

Urheiluseura Köyliön Lallit juhlistaa 75-vuotista taivaltaan lauantaina 30. lokakuuta järjestettävällä Säkylänharjun polkujuoksulla. Hiisirastin ja Lallien yhdessä järjestämä polkujuoksukilpailu on ensimmäinen laatuaan Säkylänharjulla.– Useampana vuonna olemme järjestäneet Mansikkamaratonin, ja mietimme, että voisimme viedä jonkun tapahtuman maastoonkin. Suunnistuskisoja on jo tällä suunnalla, mutta polkujuoksuja vähemmän. Ne ovat vetäneet porukkaa hyvin, ja kun tällainen harju on olemassa, niin mikäpä ettei siellä järjestäisi, Köyliön Lallien puheenjohtaja Kauko Hakala kertoo.Yhteistyössä ovat mukana myös Säkylän kunta ja Porin prikaati. Polkujuoksu kilpaillaan osittain Porin prikaatin Säkylän-varuskunnan harjoittelualueella, jota käytetään muun kansainvälisten erikoisjoukkojen harjoituksissa.– Varuskunnalta annettiin heti tuki tapahtumalle ja lupa alueen käyttöön. Alueella on vilkasta harjoittelua, joten ajankohta piti katsoa tarkkaan, Hakala sanoo.

Varuskuntahengessä Säkylänharjun polkujuoksun osallistujille tarjotaan myös hernesoppaa kenttäkeittimestä.

Juhlateltalla voi muistella menneitä

Köyliön Lallien juhlavuosi näkyy polkujuoksukisan tapahtumapaikalla ainakin juhlatelttana.

– Tupalan Tarmo on lupautunut sinne isännäksi ja kertomaan seuran historiasta, Hakala kertoo.

1970-luvulla keskimatkoja ja vähän lyhyempiäkin matkoja yleisurheiluradoilla juossut Tupala pitää edelleen hallussaan peräti kahdeksaa seuraennätystä: 200 metrin, 400 metrin, 800 metrin, 1 500 metrin, mailin, 3000 metrin, 110 metrin aitojen sekä 400 metrin aitojen juoksumatkat ovat sujuneet häneltä nopeimmin Lallien väreissä.

Harri Eloranta seuran kirkkaimpia tähtiä

Kauko Hakala on itsekin ollut mukana seuran toiminnassa jo vuosikymmenien ajan. Lallien puheenjohtajana hän oli ensimmäisen kerran vuonna 1997, ja sen jälkeen Hakala on ollut aina joko puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Aikaisena seuratoiminnan muistona Hakalan mieleen on jäänyt, kun hän Lallien hiihtojaoston hallituksessa vuonna 1969 ollessaan oli mukana palkitsemassa ampumahiihdon SM-hopeaa saavuttaneen Esko Sairan.

– Muistan, kun häntä käytiin kädestä pitäen onnittelemassa. Jotenkin olin jo silloin johkaantunut seuratoimintaan, Hakala kertoo.

Saira voitti vuosina 1972 ja 1976 ampumahiihdon olympiahopeaa viestissä, mutta ei enää edustanut tuolloin Lalleja.

Ampumahiihtotähtiä Lalleissa kuitenkin on riittänyt. Hakalan mukaan Lallien ensimmäinen MM-kisaedustaja oli Antti Narmio vuonna 1978.

Vieläkin kirkkaammin loisti Harri Eloranta. Eloranta muistetaan olympiapronssistaan 10 kilometrin matkalta Albertvillen olympialaisissa vuodelta 1992.

– Hän on Lallien kasvatti ja kuului seuraan olympiapronssivuonna. Seuraavana vuonna hän siirtyi Säkylän Urheilijoihin, Hakala vahvistaa.

Johanna Saarinen (nyk. Salomaa) puolestaan kahmi useita nuorten Suomen mestaruuksia sekä yhden naisten sarjan SM-pronssin.

Ulkomaalaisvahvistukset tulleet Hakalalle tutuiksi

On Lalleissa menestytty ampumahiihdon lisäksi muissakin lajeissa. Lajivalikoimaan kuuluvat myös pesäpallo, suunnistus, voimistelu, hiihto ja yleisurheilu.

– Pesäpallossa sekä miehet että naiset ovat parhaimmillaan olleet ykkössarjassa, Hakala muistuttaa.Päättyneellä kaudella Lalleilla oli naisten maakuntasarjajoukkue sekä juniorijoukkueita, pihapesistä, pesiskoulu ja harrastepesisryhmä.

Suunnistuksessa Ala-Satakunnassa on vuodesta 1998 saakka ollut huippusuunnistajien edustusseurana Hiisirasti. Useat Hiisirastin huippusuunnistajista ovat olleet Köyliön Lallien jäseniä. Hakalalle etenkin seuran ulkomaalaisvahvistukset ovat tulleet tutuiksi.

– Olen heitä majoittanut syntymäkodissani Köyliössä. Tälläkin hetkellä heitä on siellä kaksi, Hakala valottaa.

Maailmanlaajuisesti kenties tunnetuin hiisirastilainen ja samalla lallilainen on venäläinen Andrei Hramov, joka on saavuttanut urallaan kuusi maailmanmestaruutta.

– Hänkin on edelleen käynyt kesäisin Köyliössä. Ja esimerkiksi Sergei Detkov muutti Suomeen viime vuonna, Hakala kertoo.

Hiisirastin lallilaiset ovat saavuttaneet runsaasti SM-mitaleita junioreissa ja veteraanisarjoissa. Noora Koskinen muun muassa edusti Suomea suunnistuksen nuorten MM-kisoissa kahdesti ja saavutti alle 18-vuotiaiden EM-hopeaa sprintistä vuonna 2015.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut