Salaisuuksien verho repesi - Josef Boumedienne on Lukon palkkaama NHL-scoutti

Kun Ilta-Sanomat kaivoi nimen esiin, Lukko ei enää peittele yhteistyökuvioa.

Lukko järjesti toukokuun lopulla lehdistötilaisuuden, jossa urheilujohtaja Kalle Sahlstedt esitteli seuran uutta urheilustrategiaa.

Tilaisuuden isoin uutinen oli tieto siitä, että Lukko on vahvistanut organisaatiotaan NHL-scoutilla.

Hänen henkilöllisyyttään ei kuitenkaan paljastettu, ainoastaan sopimuksen kesto. Se on kaksi vuotta.

– Emme tule julkaisemaan hänen nimeään. Näin toimitaan hänen omasta tahdostaan, ja me kunnioitamme sitä, Sahlstedt kommentoi tuolloin.

Nimi pysyi poissa julkisuudesta syyskuun puoliväliin saakka. Sunnuntaina Ilta-Sanomat uutisoi verkkosivuillaan, että kyseessä on Josef Boumedienne.

Kun tieto oli ulkona, ei Lukko lähtenyt uutista kiistämään. Aikanaan liigakaukaloissa Tapparan, Kärppien ja Jokerien väreissä puolustanut ruotsalainen tekee nyt töitä Lukolle.

Siemen yhteistyölle kylvettiin aikanaan Oulussa, sillä Sahlstedt ja Boumedienne pelasivat samaan aikaan Kärpissä.

– Mä olen pelannut hänen kanssaan, mä tunnen hänet. Tiedän miehen hyvin, ja olen kuullut hänestä paljon tuossa työssä. Valinta sinänsä ja yhteydenotto olivat hyvin loogiset, Sahlstedt kommentoi.

Boumedienne paketoi oman pelaajauransa vuonna 2013. Kärpät jäi hänen viimeiseksi seurakseen.

Mies kuitenkin jatkoi huippujääkiekon ytimessä. Hän hyppäsi saman tien Columbus Blue Jacketsin kykyjenetsijäksi ja toimii nykyään NHL-seuran Euroopan pääscouttina.

– Hän on aika isossa asemassa, ja hän pääsee suoraan raportteihin käsiksi. Hän auttaa meitä scouttaamisessa, katsoo paljon pelejä ja käy paljon paikanpäällä, Sahlstedt kertoo.

Nykyään Boumedienne toimii myös tukholmalaisen Lindingö Vikingsin 18-vuotiaiden apuvalmentajana.

– Varmaan ihan harrastuksen vuoksi, Sahlstedt toteaa.

Boumedienne pelasi omalla NHL-urallaan New Jersey Devilsin, Tampa Bay Lightningin ja Washington Capitalsin väreissä. Hän asuu Ruotsissa, mutta seuraa tarkkaan myös Pohjois-Amerikan tapahtumia.

– Hän seuraa meille kaikkea mahdollista, mutta keskittyy luonnollisesti enemmän noihin ilmansuuntiin, Sahlstedt painottaa.

Justin Danforth tuli Lukkoon ECHL:stä, Mark Auk Yhdysvaltojen yliopistokaukaloista. Olivatko he Boumediennen hakuja?

– Eivät. Kaikki ovat olleet yhteishakuja. En halua lähteä siihen, että kuka on kenenkin haku, Sahlstedt vastaa.

– Suuri osa yhteydenotoista tulee agenttien kautta. Ei yhtään sellaista signausta kuitenkaan tule olemaan, että kaikki sopimusta tekevät eivät vähintään videolta olisi nähnyt pelaajan pelaavan.

Sahlstedt korostaa, ettei kuviossa ole mitään salaperäistä. Columbus Blue Jackets on ollut täysin selvillä ruotsalaisen ja raumalaisseuran sopimuksesta.

– Halusimme kunnioittaa Boumediennen omaa toivomusta. Olisin toivonut, että tämä ei olisi tullut julkisuuteen, mutta emme me tätä kiistämäänkään lähde.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut