SalBa naarasi itselleen lupaukset etelästä ja pohjoisesta

Artturi Hyvärinen vaihtaa Raumalle SBS Wirmosta ja Jussi-Pekka Raitanen Karhuista. Roope Osmonen puolestaan jatkaa koirapaitojen puolustuksessa.

| Päivitetty

Nuoret lahjakkuudet Artturi Hyvärinen ja Jussi-Pekka Raitanen nähdään ensi kaudella SalBa miesten edustusjoukkueen pelipaidassa. Hyvärinen vaihtaa Raumalle SBS Wirmon junioreista ja Raitanen Porin Karhuista.

Etenkin laitahyökkääjänä pelaava Hyvärinen nähdään SalBassa yhdeksi alueen selkeistä tulevaisuuden lupauksista. Päättyneellä kaudella hän pelasi Wirmon paidassa P16- ja P17-ikäluokkien SM-sarjoissa 43 pelissä yhteistehot 77+60=137.

Hyvärinen nähtiin talven aikana muutamaan kertaan myös SalBan miesten treeneissä. Tulevalla kaudella hänen on tarkoitus pelata miesten pelejä SalBassa ja jatkaa juniorisarjoissa Wirmon väreissä.

– Pääsin itse läheltä seuraamaan hänen edesottamuksiaan miesten ympäristössä. Harvoin sitä jää itselle niin vakuuttava kuva noin nuoren pelaajan pelillisistä taidoista, SalBaa viime kaudella valmentanut seuran toiminnanjohtaja Joni Rokosa kuvailee.

– Hyvä kesäharjoittelu alle, niin kaikki on mahdollista myös Divarissa ensi kaudella.

Raitanen, 17, puolestaan pelasi viime kaudella Karhuissa 15 runkosarjan divaripeliä tehoin 0+2 sekä oli porilaisten pelaavassa kokoonpanossa neljässä liigakarsintakamppailussa. Lisäksi sentteri pelasi Karhuissa P22-ikäluokan SM-sarjaa.

– Siirryin SalBaan, koska koen SalBan hyvänä seuraavana askeleena uralleni, Raitanen perustelee.

Kummankin uuden pelaajan sopimukset ovat vuoden mittaiset.

Lisäksi SalBa on tehnyt vuoden jatkosopimuksen puolustaja Roope Osmosen, 22, kanssa.

Päättyneellä kaudella Osmonen pelasi syksyn loukkaantumisen takia vain yhdeksän runkosarjapeliä sekä päälle neljä liigakarsintaottelua. Yhteensä hän on pelannut urallaan 22 liigapeliä ja 48 divarikamppailua.

– Roope on luotettava pelaaja niin kentällä, kuin myös siviilissä, Rokosa kehuu.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut