SalBa nappasi kauden vaikeimmaksi arvioidusta pelistä täydet pisteet mukaan ja nousi hetkellisesti sarjakärkeen – "Ei varmaan ole ikinä voitettu täällä"

SalBa kukisti M-Teamin vieraskentällä ja ilmoittautui parin heikomman pelin jälkeen takaisin Divarin kärkitaisteluun.

SalBa ei saanut viime viikonloppuna parastaan irti, kun se pelasi peräkkäisinä päivinä kahta päävastustajiksi laskemaansa joukkuetta vastaan. Raumalaisten saalis koko viikonlopusta oli vain yksi sarjapiste.

Tälle viikonlopulle pisteitä ei ainakaan etukäteen ollut budjetoitu, mutta niitä irtosi kolme, eikä pelejäkään tarvinnut pelata kuin yksi. Siinä SalBa kukisti vieraissa sarjakärki M-Teamin maalein 5–6 (2–1, 2–3, 1–2).

– Kun otteluohjelma tuli, kaivoin henkilökohtaisesti tämän pelin esiin. Ruskeasuo ja M-Team – ajattelin, että se on kauden pahin peli. Ei varmaan ole ikinä voitettu täällä, SalBan päävalmentaja Joni Rokosa huomautti.

Ei ennen kuin nyt.

SalBa teki pelin ensimmäisen maalin, mutta joutui kahdesti kamppailun aikana myös katselemaan helsinkiläisten johtonumeroita tulostaululla.

Torjuntamäärillä mitattuna M-Team oli selvästi hallitsevampi, sillä joukkueen sveitsiläisveskari Marcel Straubhaar pysäytti pelissä ainoastaan seitsemän laukausta, kun SalBan maalivahdille Jani Lahdelle torjuntoja merkittiin 20.

Tomi Lahti ratkaisi voiton

Voiton vierasjoukkueelle ratkaisi Tomi Lahti, joka upotti ylivoimamaalin reilut viisi minuuttia ennen täyttä aikaa.

– Kaikessa olimme tänään pelillä. Tapoimme esimerkiksi kaikki kaverin ylivoimat, vaikka he rankkarista yhden tekivätkin, Rokosa arvioi.

– Tämä oli meiltä tosi iso tasonnosto verrattuna eiliseen. Tämä oli tasainen ja hyvä salibandymatsi.

Rokosa tarkoitti perjantaista Suomen Cupin ottelua, jossa SalBa hankki jatkopaikan kaksi sarjaporrasta alempana pelaavan FBC Turun akatemiajoukkueen kustannuksella.

Lauantain vieraspelissä Lahden (1+1) lisäksi maalintekoon pystyivät Niko Kaerla (2+1), Miikka Sokka (1+2), Joona Lehtoniemi (1+0) ja Lassi Lähdesmäki (1+0).

Mutta miksi M-Team on kotikaukalossaan niin vahva?

– Se on pallollisesti tosi nopea ja taitava joukkue. He pelaavat pallolla sarjan ylivoimaisesti nopeinta salibandyä. Jos et taustoja seuraa ja pää ei pyöri, takatolpalta lyödään palloja sisään, Rokosa kuvaili.

Kärkitaistelu todella tiukka

Miesten salibandyn Divarin kärkitaistelu on tiukkaa, sillä lauantain voitto nosti SalBan hetkellisesti sarjan kärkipaikalle. Ennen lauantain kierrosta raumalaiset olivat kuudennella sijalla.

M-Team ja SalBa pelasivat ottelunsa ennen kierroksen muita pelejä, ja sen päättymisen jälkeen sarjan kärkipaikkaa 22 pisteellä jakoi peräti viisi joukkuetta.

– Se kertoo taas tästä sarjasta. Aika usein palloilusarjoissa on muutama joukkue, jotka dominoivat, mutta tässä ihan oikeasti kuka tahansa voi voittaa kenet vaan, Rokosa huomautti.

LNM voitti kuitenkin oman pelinsä ja nousi sarjan kärkeen 25 pisteellä. Lauantain kierroksen jälkeen SalBa on sarjassa toisena.

– Sen haluan myös mainita, että amatöörilajissa tämä pelitahti on ihan posketon, kun sarjapelien päälle tulevat Suomen Cupin pelit.

Niitä SalBa järjesti perjantaina itselleen lisää. Raumalaisten seuraava cup-vastustaja selviää sunnuntaina, jolloin arvotaan kuudennen kierroksen otteluparit.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut