SalBa nappasi paikallispelistä loppukauden avaimet omiin käsiinsä: "Olemme nyt päässeet niin sanotusti nollapisteeseen"

Vajaalla kolmella kentällisellä taistelleesta Karhukoplasta ei ollut horjuttamaan SalBaa salibandyn II-divisioonan paikallispelissä.

Vajaalla kolmella kentällisellä taistelleesta Karhukoplasta ei ollut horjuttamaan SalBaa salibandyn II-divisioonan paikallispelissä.

SalBa kävi nappaamassa Karhukoplan evakkokentältä Euran urheilutalolta kolme sarjapistettä lukemin 8–11 (1–4, 2–4, 5–3).

Raumalaisten ahnein pistehai oli noteerauksella 3+2 Veli Peltonen.

– Ensimmäisessä erässä tehtiin hyvä kaula ja toisessa erässä jokainen kenttä myllytti hyvin, mutta kolmannesta erästä ei jäänyt hyvä maku. Lepsuus kuvaa sitä ehkä parhaiten, Peltonen niputti.

Täysi pistepotti SalBalle sen sijaan maistui.

Voitto oli kevään jatkopelejä ajatellen erittäin tärkeä. Raumalaisjoukkue harppasi sarjataulukossa sijalta 9 sijalle 5.

Neljä parasta joukkuetta jatkaa länsirannikon lohkon sisäisiin pudotuspeleihin ja saa varman paikan ensi kauden uuteen Suomisarjaan.

Sijoille 5 ja 6 päätynyt joukkueet pääsevät vielä karsimaan paikasta Suomisarjaan.Pudotuspelipaikoista käydään loppuun asti hurja kamppailu.

Sarjassa kolmanneksi nousseella IBK Medalla on 30 pistettä, FBT Pitulla 29, SalBalla 28 ja SC Wolvesilla, Ruoskalla sekä SB Hirvensalolla kaikilla 27.

SalBa voi siis olla vielä sarjassa kolmas ja taistella sarjanoususta Divariin tai kahdeksas ja jäädä ensi kaudeksi II-divisioonaan. Runkosarjan kolmessa jäljelläolevassa ottelussa SalBa kohtaa Medan, Ruoskan ja Hirvensalon.

– Nyt kun otettiin nämä kolme pistettä, niin loppukausi on hanskassa. Olemme nyt päässeet niin sanotusti nollapisteeseen. Lopuista peleistä, kun kairaamme voitot, niin menemme sarjakolmosena jatkopeleihin, Peltonen päästeli itsevarmasti.

– Avaimet ovat omissa käsissä. Nyt kun panosta on ollut käytännössä joka pelissä, niin huomaa, että joka jätkä on myös kehittynyt henkisesti.

Karhukopla on saanut kauden 17 ottelusta kasaan vain seitsemän pistettä. Säkyläläisten kohtalona on hakea ensi kaudella vauhtia kolmosdivarista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut