SalBa pamautti pommin penkin taakse – urheilutoimenjohtajasta tulee myös miesten päävalmentaja

SalBan tärkein jatkosopimus on Janne Hyvösen, 34, kiinnittäminen. Maajoukkueen nähnyt ja SM-hopeaa voittanut Hyvönen on yksi raumalaisen salibandyn kaikkien aikojen pelaajista.

SalBan tärkein jatkosopimus on Janne Hyvösen, 34, kiinnittäminen. Maajoukkueen nähnyt ja SM-hopeaa voittanut Hyvönen on yksi raumalaisen salibandyn kaikkien aikojen pelaajista.

– Ei sitä osaa poiskaan olla. Nyt kun paikat ovat kunnossa, niin olisi kiva pelata ainakin vielä ensi kausi. Pelaamista ja jengin kanssa yhdessäoloa kaipaa edelleen, Hyvönen sanoo.

Jo viime kaudella loukkaantumisensa aikana Hyvönen liittyi mukaan SalBan valmennustiimiin. Kaksoisrooli jatkuu nytkin, sillä Hyvönen ottaa vastuulleen joukkueen erikoistilanteiden punomisen.

– Niin on kuitenkin hahmoteltu, että pääasia on olla kentällä hyödyksi ja saada tulosta aikaiseksi, hän muistuttaa.

Kokeneellekin pelaajalle valmennuspuoli on avannut aivan uusia näkökulmia.

– Pelaajan rooli on kuitenkin käytännössä astua hallin ovista sisään ja olla valmis treeneihin. Koutsina, kun herää aamulla, on ensimmäiseksi mielessä, mitä treeneissä tänään tehdään ja kuka on paikalla.

– Viime kauden apuvalmentajamme Peltolan JP sen hyvin sanoi, että spekuloiminen ei lopu koskaan. Peliä voi miettiä ihan niin paljon kuin itse haluaa, Hyvönen naurahtaa.

Pelaajille tuttu mies päävalmentajaksi

Yhden sopimuspommin SalBa pamautti myös penkin takana. Joni Rokosa on SalBan ensi kauden päävalmentaja.

Ensi viikolla 31 vuotta täyttävä Rokosa toimii myös seuran urheilutoimenjohtajana ja valmensi viime kaudella naisten joukkuetta. Valmennustiimin täydentävät Ilkka Hurmerinta ja Sami Järvenpää.

Rokosan valmennuspesti on sikälikin mielenkiintoinen, että yli 200 liiga- ja divariottelun urallaan hän istui monen nykyjoukkueen pelaajan kanssa samassa pukukopissa, nyt seisoo heidän edessään.

Pitkän linjan salbalaisista jatkavat esimerkiksi Tomi Lahti, Petteri Salonen, Ville-Petteri Lilja ja Mikko Viitanen.

Hyväntuulisten huhujen mukaan esimerkiksi Rokosalla ja Hyvösellä oli peliaikoina omat kehityskeskustelunsa.

– Ihan hyvässä hengessä olemme puhuneet ainakin toistaiseksi. Ajattelemme pelistä hyvin pitkälti samalla tavalla, joten ei ole ongelma antaa hänelle viimeistä sanaa, Hyvönen naurahtaa.

Muitakin peliajoilta tuttuja miehiä Rokosa saattaa vielä joukkueeseensa saada.

– Muutama kokenut pelaaja on lupautunut lähteä tarvittaessa lajitreeneihin avuksi. Pidetään ”ulkopuolelta” tuleville vahvistuksille niin sanotusti ovet auki, mutta emme tee mitään liikkeitä ennenkuin lopullinen sarjapaikka ratkeaa, hän kertoo.

– Vaikka sarjapaikka olisi kakkosdivisioona eikä Suomisarja, se ei tarkoita, että tekisimme arjessa asiat yhtään sen huonommin. Tulemme koutsien ja johtavien pelaajien kanssa asettamaan sellaisen vaatimustason, että olemme kärkipäätä ja nuoret näkevät, mitä homma huipulla on, Janne Hyvönen linjaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut