SalBalle aukesi mustavalkoinen mahdollisuus – "Toivon, että pelaajat pystyvät ottamaan sellaisia steppejä ja tekemään niin hyvin hommia, että TPS:ltä tulee viestiä, että he olisivat kiinnostuneita"

SalBa solmi farmisopimuksen miesten F-liigassa pelaavan TPS:n kanssa.

Koskaan aiemmin SalBalla ei ole ollut farmisopimusta ylemmällä sarjatasolla pelaavan joukkueen kanssa, mutta nyt on. Osapuolet löivät perjantaina virallisesti kättä päälle, ja yhden vuoden yhteistyösopimus SalBan ja F-liigassa pelaavan Turun Palloseuran kanssa sai sinettinsä.

Diili tarjoaa toisaalta TPS:n nuorille pelaajille mahdollisuuden pelata miesten divaripelejä, toisaalta SalBalle täydennystä kokoonpanoon.

Yhteistyö käynnistyi SalBan ja toiminnanjohtaja-päävalmentaja Joni Rokosan aloitteesta. Hän avasi pelin, ja TPS:n urheilujohtaja Perttu Kytöhonka oli nopeasti mukana.

– Haluan lähteä siitä, että olin Perttuun yhteydessä sillä ajatuksella, että kumpikaan ei olisi riippuvainen toisestaan. Olemme silloin vahvalla pohjalla, jos molemmat pystyvät hyötymään toisistaan, Rokosa perustelee.

Porilaisosasto pienentymässä

SalBa sai viime kauden joukkueensa rungon pysymään varsin hyvin koossa, mutta isossa roolissa olleita pelaajia myös lähti muualle.

Mikko Immonen lopetti salibandyn, ja osa SalBan porilaispelaajista lähti muualle. Aatu Tommila ja Henry Stenfors palasivat Karhuihin, eikä Janne Kuusiluotokaan jatka koirapaidassa.

Koko kvartetti oli viime kaudella lähtökohtaisesti kahden ensimmäisen kentällisen pelaajia.

– Kun oma joukkueemme alkoi olla valmis, totesin, että tarvitsemme laajuutta rinkiin, jotta kilpailutilanne pysyy mukana, Rokosa kertoo.

Pohjoisen suunnasta yhteistyökumppania ei ollut mahdollista löytää, koska Karhut putosi liigasta eli pelaa ensi kaudella

SalBan kanssa samassa sarjassa. Kun katseen käänsi etelään, näköpiiriin ilmaantui viime kauden välieräjoukkue Turusta.

– Näen tämän miesten edustusjoukkueemme osalta tosi hienona asiana. TPS on niin miesten kuin naistenkin puolella alueemme selkeästi menestynein seura, Rokosa huomauttaa.

TPS jatkaa myös Wirmon kumppanina

Farmisopimuksia SalBalla oli viime kaudellakin, mutta ne olivat alemmilla sarjaportailla pelaavien joukkueiden kanssa. SalBan miesten farmi oli seuran oma kakkosjoukkue, ja naiset pystyivät liikuttelemaan pelaajia porilaisen JSB:n kanssa.

TPS puolestaan teki ja tekee jatkossakin yhteistyötä myös SBS Wirmon suomisarjajoukkueen kanssa. Lisäksi TPS:llä on oma miesten joukkueensa myös kakkosdivarissa.

– Divari on henkilökohtaisesti varsin tuttu sarja, kun pääsin siellä kolme vuotta valmentamaan. Samalla nousi arvostus sarjaa kohtaan, Kytöhonka kertoo TPS:n tiedotteessa.

– Dynamiikaltaan Divari on varsin erilainen kuin F-liiga, sillä joukkueiden väliset erot ovat varsin pieniä. Olen usein puhunut ”mahdollisuuksien tasa-arvosta” Divarissa ja sen myötä harvassa pelissä voittaja käytännössä tiedetään etukäteen.

TPS:n pelaajia tasaisesti SalBassa

TPS:n kannalta yhteistyösopimus SalBan kanssa viimeistelee seuran pelaajapolkua, sillä turkulaisilla on nyt mahdollisuus jakaa nuoria pelaajiaan miesten neljälle korkeimmalle sarjatasolle.

– Olemme käyneet tuossa pelaajia läpi, mutta olemme myös sopineet, että TPS:llä ei ole kiintiöpaikkoja vaan pääsemme vapaasti valitsemaan mahdollisia pelaajia, Rokosa kuvailee.

– Sille on iso todennäköisyys, että meillä pelaa tasaisesti TPS:n pelaajia – sellaisia pelaajia, jotka ovat lähellä liigapaikkaa.

SalBan pelaajille liigamahdollisuuksia

Liikenne saattaa talven aikana kulkea myös toiseen suuntaan, eli SalBan pelaajilla on mahdollisuus päästä haistelemaan liigaympyröitä Turussa.

– Farmiyhteistyössä se on mahdollista, enkä minä aio olla esteenä. Toivon, että pelaajat pystyvät ottamaan sellaisia steppejä ja tekemään niin hyvin hommia, että TPS:ltä tulee viestiä, että he olisivat kiinnostuneita, Rokosa painottaa.

Yhteistyösopimukseen kuuluu myös yksi harjoitusottelu, eli SalBa kohtaa TPS:n Turussa 11. elokuuta. Lisäksi SalBalla on sovittuna kaksi harjoituspeliä Karhuja vastaan, 24. elokuuta Raumalla ja 9. syyskuuta Porissa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut