Salibandy menetti vuonna 2020 paljon lisenssipelaajia – SalBa piti asemansa Satakunnan suurimpana

Koronaviruspandemia näkyy selvästi salibandyn harrastajamäärissä.

Koronaviruspandemia näkyy selvästi salibandyn harrastajamäärissä. Vuonna 2020 salibandyn pelipassin lunastaneita oli 50 961, kun vuotta aiemmin luku oli 55 065. Kun lukuun lisätään Salibandyliiton erilaisiin harrasteturnauksiin ja -sarjoihin osallistuneet, rekisteröityneiden harrastajien luvuksi kirjataan 51 411 henkilöä. Vuosi sitten vastaava luku oli noin 59 000.

– Kevään 2018 jälkeen salibandyharrastajien määrän kasvu on taittunut ja korona on tuonut laskuun ihan uuden kulmakertoimen. Ensi kaudesta lähtien on taas päästävä selkeästi kasvu-uralle, Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta kommentoi tiedotteessa.

Suomen suurimpana salibandyseurana jatkaa EräViikingit, jolle pelipasseja merkittiin 1 446. Yli tuhanteen pelaajaan ylsi myös Espoon Oilers. Kuitenkin juuri EräViikingit on yksi korona-ajan suurimmista kärsijöistä, sillä se on menettänyt lisenssipelaajistaan peräti 24 prosenttia.

Rauman SalBa on Suomen 19. suurin salibandyseura 439 lisenssipelaajallaan. Vuodessa SalBa kipusi taulukossa viisi sijaa ylöspäin, mutta menetti samaan aikaan 16 lisenssipelaajaa.

Edelleen SalBa on Satakunnan suurin salibandyseura, sillä porilaisella FBT Karhuilla on 345 lisenssipelaajaa.

Kalannin Pallo -65:llä lisenssipelaajia on 156, Laitilan Jyskeellä 154, Uudenkaupungin Salibandylla 144, Säkylän Karhukoplalla 104, Luvian Vedolla 103, Kaaron Roimalla 24, SBS Atomilla 21, Rauman Jyrällä 18, euralaisella Hupalla 18 ja Vasaraisten Iskulla 16.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut