Satakunnan uudet koronarajoitukset yllättivät Lukon – toimitusjohtaja jaksaa kuitenkin unelmoida jopa finaaleista juhannusviikolla: "Sehän olisi ihan jackpot"

Lukko selvittää yhdessä Ässien kanssa mahdollisuutta pitää aitiot ja ravintolat auki, vaikka yleisöä ei peleissä olisikaan.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätös jatkaa kokoontumisrajoituksia pitkälle yli vuodenvaihteen yllätti Rauman Lukon. Sisätiloissa järjestettävät yli 20 hengen tilaisuudet ovat tällä tietoa kielletty 23. tammikuuta asti, joten myöskään jääkiekkoliigaa ei pelata Raumalla yleisön edessä ennen sitä.

– Se tuli vähän yllätyksenä, että rajoituksia jatkettiin niin pitkälle. Verrattuna moniin muihin paikkoihin, tartuntatilanne on kuitenkin meidän alueellamme rauhallinen, Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala toteaa.

Satasairaala tiedotti tosiaan maanantaina, että ilmaantuvuusluku on laskussa Satakunnassa ja erityisesti Rauman seudulla. Uusista rajoituksista huolimatta Lukko on toiveikas, että koronavirustilanteen parantuessa rajoitukset voisivat vielä löyhentyäkin ensi vuoden puolella.

– Sehän on tietenkin meidän toivomuksemme, sillä nämä rajoitukset iskevät meihin aika pahasti, Rajala sanoo. 

Liiga tiedotti viime lauantaina (12.12), että aiemmasta suunnitelmasta poiketen sarjan koronatauko lyhenee ja otteluita pelataan joulukuussa ilman yleisöä. Lukon ohjelmassa on loppuvuodesta 28. joulukuuta vieraspeli Mikkelissä ja 30. joulukuuta kotipeli Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan.

Jos muillakin alueilla koronarajoitukset jatkuvat pitkälle tammikuuhun, Liiga joutuu jälleen päivittämään suunnitelmaansa.

– Tietenkin tulemme Liigan kanssa aika nopealla aikataululla miettimään, miten tästä mennään eteenpäin. Pelataanko lisää pelejä tyhjille katsomoille vaI tehdäänkö suoraan ottelusiirtoja myöhemmäksi ja venytetään kautta juhannukseen? Uskon, että viikon kahden aikana tulemme tekemään päätöksiä, Rajala arvioi.

Kuukausitolkulla ilman yleisöä pelaaminen ei tule kuuloon liigaseuroille, jotka elävät jo valmiiksi taloudellisesti tiukkoja aikoja.

– Ilman yleisöä pelaaminen tarkoittaa kymmenien tuhansien eurojen menetyksiä per ottelu, Rajala hahmottaa.

Tarkoittaisiko kuukausi tyhjille katsomoille jo sitä, että Lukko joutuisi sopeutustoimiin?

– Niitä asioita emme ole vielä miettineet.

Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi kertoi aiemmin seurojen kartoittavan mahdollisuutta pitää ravintolatoimintoja auki ilman yleisöä pelattavien otteluiden aikana. Niin tekee Lukkokin.

– Keskustelut ovat tällä hetkellä menossa aluehallintoviraston kanssa. Olemme yhteistyössä Ässien kanssa olleet aktiivisia. Odotamme päätöksiä tällä viikolla, Rajala paljasti.

Parvitason pelivieraat leikkaisivat tappioita.

– Aitio- ja ravintolapuolessa liikkuu aika iso raha. Olisi siitä apua, mutta ei se koko hommaa pelasta.

Rajalan mukaan Liigan mediasopimus Telian kanssa on ainoa yhteistyösopimus, jonka kannalta totaalinen kuukauden tauko peleistä olisi ollut iso ongelma. Muista sopimuksista eurot kyllä tulevat, kunhan runkosarjassa pelataan sovitut 60 ottelua per joukkue.

– Meille on tärkeää, että pelataan se määrä pelejä mikä yhteistyökumppaneille on luvattu ja he saavat näkyvyytensä. Ajankohta ei ole niin tärkeä.

Rajala jaksaa edelleen ajatella pelien lykkääntymistä positiivisestakin näkökulmasta.

– Jos kävisi niin, että pääsisimme tammikuun 24. päivä pelaamaan, pelaisimme juhannusviikolle ja olisimme vielä silloin mukana pelaamassa, niin sehän olisi ihan jackpot. Finaalit juhannusviikolla, ihmiset sortseissa Tifosin kattoterassilla, sehän olisi aika karnevaali. Olettaen tietenkin, että korona olisi ohi.

– Toivottavasti rajoitukset olisivat nyt niin kovia, että tauti taittuisi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut