Seuraava pysähdys Tsheljabinskissa – "On aika lähteä katsomaan, miltä siellä näyttää"

Jesse Virtasen KHL-unelma meni maaliin, mutta MM-kisat jäivät vamman vuoksi sivuun.

Raumalaispuolustaja Jesse Virtanen ei turhaan peitellyt kauden jälkeen, että hän haluaa seuraavaksi kokeilla jotain uutta ja mitata tasoaan vielä korkeammalla tasolla.

Hän on pitkään tähdännyt KHL-peleihin, ja torstaina se unelma meni maaliin. Färjestad tiedotti, että Virtanen käyttää sopimuksessaan olevan KHL-pykälän, ja myöhemmin päivällä venäläisseura Traktor Tsheljabinsk tiedotti tehneensä Virtasen kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.

– KHL on ollut tässä hetken jo tavoite. Nyt kun se tuli mahdolliseksi, niin tuntui siltä, että on aika lähteä katsomaan, miltä siellä näyttää.

Kaupunki on vielä kysymysmerkki

Virtanen pelasi SHL:ssä elämänsä kauden. Hän oli Färjestadin paras pistemies, voitti puolustajien pistepörssin ja ylsi koko sarjan pistemiehien neljännelle sijalle.

Ei ole siis vaikea arvata, että huippukausi takasi myös sen, että hänen agenttinsa puhelin oli kovassa käytössä.

– Olihan siinä kyselyitä, mutta Tseljabinsk tuntui nopeasti oikealta vaihtoehdolta. Tämä oli ehdottoman hyvä tähän saumaan, Virtanen kehuu.

– He ovat olleet melkein joka kausi pudotuspeleissä. Se on hyvä merkki, että he ovat pystyneet aina rakentamaan voittavia joukkueita.

Tsheljabinsk putosi päättyneellä kaudella pudotuspeleissä heti ensimmäisellä kierroksella, mutta seuran historiaan mahtuu myös pitkiä kiekkokeväitä.

Joukkue on ollut kaksi kertaa peräkkäin finaaleissa, joista jälkimmäisellä eli kaudella 2012–2013 joukkue juhli mestaruutta.Itä-Uralilla sijaitsevasta kaupungista Virtasella ei kuitenkaan ole paljoa tietoa.

– Ei oikeastaan muuta tietoa ole, kuin että se on kaupunki Venäjällä ja aikas iso paikka. En vain ole ehtinyt vielä kauheasti tutustumaan, hän toteaa yli miljoonan asukkaan teollisuuskaupungista.

Pelikunto esti MM-kisapaikan

Vaikka Virtanen takoi SHL:ssä 52 ottelussa tehot 6+35=41, ei häntä silti nähdä Leijonien paidassa MM-kisoissa.Hän kertoo, että kyselyä kyllä tuli.

– En vain ole sataprosenttisessa kunnossa, sen vuoksi en ole mukana. Ainahan se olisi hienoa maajoukkueessa olla, mutta nyt se meni näin.

Virtanen harjoittelee kesän parin viime kauden tavoin omatoimisesti. Hän kertoo tekevänsä omien tottumustensa mukaan, varsinaista fysiikkavalmentajaa hän ei ole palkannut.

Täysin yksin hän ei silti harjoittele, vaan vanhoista pelikavereista saa usein seuraa.

– Viime vuonna treenasimme (Aleksi) Saarelan kanssa, silloin aina kun hän jaksoi herätä, Virtanen naurahtaa.Tänä vuonna kesä kuitenkin jää hieman lyhyemmäksi, sillä KHL alkaa 1. syyskuuta.

– Heinäkuun puolivälissä lähden kohti Venäjää. On se hieman aikaisemmin, sillä Ruotsissa treenit olisivat alkaneet vasta elokuussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut