Sir Alexille soittaminen jännitti

Elettiin 1980-luvun loppua, kun Euran Pallon johtokunnassa haluttiin uusia tuulia. Leif Blomqvistilla oli rohkea, jopa alytön idea: otetaan yhteyttä valioliigaseuroihin ja pyydetään pelaajia Euraan.

– Siihen aikaan oli sellainen pallokirja, jossa oli valioliigajoukkueiden managerien yhteystietoja. Faxillahan silloin ne asiat enimmäkseen hoidettiin. Sinne vain faxia menemään, Blomqvist muistelee.

Yllättävän moni valioliigaseura vastasi. Scott Green ja Jamie Ireland olivat päänavaus vuosia kestäneelle brittiyhteistyölle.

– Toimihan se myös toisinpäin. Olimme myöhemmin Boltonissa katsomassa Scottin ja Mixu Paatelaisen peliäkin.

Kovimmat kalat jäivät ehkä saamatta

Blomqvist oli aikanaan jo sopinut Derbyn kanssa, että Scott Green tulee Euraan myös toiseksi kaudeksi. Sopimus kuitenkin raukesi, kun Green siirtyikin Boltoniin.

– Koetin sitten kepillä jäätä ja otin yhteyttä Boltoniin, että meillä on sopimus Greenin kanssa, että mitäs tehdään. No nehän lähettivät tilalle Ian Stevensin, Blomqvist naurahtaa.

Jos 24 maalin Green oli ollut kova tekijä, niin Stevens vasta tekijä olikin.

Hän pommitti kaudella 1990 peräti 37 maalia ja oli sinetöimässä EuPan nousua kakkosdivisioonaan.

Blomqvist epäilee, että kaikista suurimmat kalat pääsivät aikanaan karkuun. Blomqvist laittoi puolileikillään faxia Manchester Unitediin ja pyysi pelaajia.

– Luulin, että se on joku vitsi, kun Sir Alex Ferguson sitten vastasi faxilla ja kertoi, että oli yrittänyt soittaa minulle. Vähän jännitti, kun soitin takaisinpäin, mutta oikein mukava mieshän siellä puhui pehmeää skottiaksenttia.

Ferguson ehdotti EuPalle kahta nuorta pelaajaa, joiden tulo Euraan kariutui kuitenkin heidän perheidensä vastustukseen. Pelaajien vanhempien mielestä lähtö Euraan olisi ollut iso askel uralla taaksepäin.

Yrittäjiä ei ole tarpeeksi

Blomqvistilla oli aikanaan kunnianhimoa ja uskallusta avata ilmasilta Englannin ja Euran välillä. Hän uskoo, että sama onnistuisi vielä nykyäänkin, jos olisi aktiivisia yrittäjiä.

– Eivät meidän brittipelaajamme paljoa rahaa saaneet, mutta se mahdollisuus kiinnosti. Yritykset lähtivät talkoisiin mukaan, että heillä oli asunto, auto ja kerran päivässä ruoka.

– Englannissa on pilvin pimein pelaajia, jotka etsivät mahdollisuutta ja näyttöpaikkaa. Ihan varmasti osa olisi halukkaita tulemaan Suomeenkin. Se on täältä päästä kiinni.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut