Sopimuslaiva toi SaiPan satamatapahtumaan lastia Pohjois-Amerikasta

Keskushyökkääjä David Goodwin liittyy lappeenrantalaisten riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella.

SaiPa vietti keskiviikkona perinteistä kesätapahtumaansa Lappeenrannan satamatorilla. Tilaisuudessa oli paikalla esimerkiksi SaiPan ensi kauden joukkue.

Yksi tuore kasvo tosin lähetti torille vain videoterveisensä. SaiPa julkisti satamatapahtumassa tuoreimman pelaajahankintansa, keskushyökkääjä David Goodwinin. 25-vuotias sentteri pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikassa, yliopistosarja NCAA:ssa.

Hän toimi päättyneellä kaudella Penn State Univeristyn kapteenina. Goodwin teki SaiPan kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen , jossa optio on seuralla.

- Hyvä lisä joukkueeseemme. On monipuolinen pelaaja siinä mielessä, että pystyy pelaamaan sentterinä ja laiturina. David on hyvin liikkuva pelaaja, joka on ollut joukkueensa kärkijätkiä koko yliopistoaikansa, SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kertoo seuran verkkosivuilla.

Goodwin itse lähettti videossaan kermaiset terveiset SaiPan kannattajille.

- Olen katsonut videoita YouTubesta ja peli näyttää hauskalta ja jännittävältä. Iso osa siitä johtuu SaiPan hienoista kannattajista. Odotan innolla, että saan olla osa sitä tulevalla kaudella.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut