Sport valjasti pelaajansa myymään pakaroitaan – maalivahdin kankku kävi heti kaupaksi

Jääkiekkoliigan hänniltä ylös halajava vaasalaisseura tiedotti myös vahvistaneensa rivejään kahdella hyökkääjällä.

Miesten jääkiekkoliigan hänniltä ylös halajava Sport tiedotti maanantaina vahvistaneensa rivejään kahdella hyökkääjällä. Vaasaan siirtyvät Mika Partanen, 28, ja Michael Keränen, 30.

Keränen jakoi vuonna 2014 Liigan pistepörssin kärkisijan yhdessä Lukon Ville Vahalahden kanssa. Yhden NHL-ottelunkin Minnesotassa pelannut Keränen on kiekkoillut kotoisessa liigassa Ilveksen, KooKoon ja HIFK:n paidoissa sekä ulkomailla Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa ja Sveitsissä.

Partanen puolestaan on tehnyt yli 300 ottelun liigauran HIFK:ssa ja Jukureissa. Hän aloitti kauden kasvattajaseurassaan Porvoon Huntersissa Suomi-sarjassa ja kävi sieltä yhden ottelun lainavisiitillä Jokerien KHL-paidassa.

– Tuloksenteko on ollut meillä haasteellista ja meillä on vahva usko siihen, että molemmat pelaajat pystyvät meitä siinä asiassa auttamaan. Tällä ratkaisulla haetaan myös kilpailua peliajasta ja osan pelaajien heräämistä, urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä sanoi Sportin verkkosivuilla.

Sport toivoo pelaajiltaan tiukassa koronatilanteessa muutakin kuin tehopisteitä. Toimitusjohtaja Tomas Kurtenin mukaan myyntihommiin valjastetuilla pelaajilla on vapaat kädet myydä oma pakaramainoksensa pelihousuihin.

Maalivahti Niko Hovisen kankku kävikin heti kaupaksi Radio Rockille, joka ilmoitti adoptoivansa veskarin pakarat. Kanava aikoo kirjata 100% rock -tekstin ahterin lisäksi myös kannattajapaitoihin, joiden myyntituotto ohjataan Hope ry:n Vaasan osastolle vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksiin.

– 23 vuotta mä oon pelannu jääkiekkoa ja joka vuosi oon pumpannut tuhansia tunteja ja treenannu mun pakaroita, yrittänyt saada edes jonkun huomion. Nyt se on vihdoin ja viimein kantanut hedelmää, Hovinen lohkaisi Nelosen tiedotteessa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut