Sportin urheilutoimenjohtaja vaihtuu – vastuu siirtyy entiseltä Lukko-laiturilta toiselle

Sportin hallitukseen liittynyt Filip Riska lähtee vetämään seuran urheilullisen linjan uusimista.

| Päivitetty

Vaasan Sportista tuli lyhyen ajan sisään toinen liigaseura, joka lähtee uusimaan urheilullista linjaansa ja siirtää ensi töikseen Lukko-taustaisen urheilujohtajan syrjään.

Ensin erosivat HPK:n ja Mika Toivolan tiet, ja torstaina Vaasan Sport kertoi vastaavista uutisista Markus Jämsän kohdalla.

Toivola valmensi aikanaan Lukkoa kaudet 2006–08. Jämsä puolestaan pelasi Lukossa laitahyökkääjänä kausilla 2001–04.

Sportin urheilutoimenjohtajana Jämsä toimi vuodesta 2011 lähtien. Sportissa hän on toiminut eri tehtävissä vuodesta 1995 lähtien ja oli aikanaan esimerkiksi seuran edustusjoukkueen kapteeni.

Tiet eivät erkane nytkään, vaan Jämsä siirtyy ainoastaan uusiin tehtäviin seurassa.

– Nyt hän antaa tilaa uudelle henkilölle, sillä ajatuksella, että seuraan saadaan uutta osaamista ja näkemystä ja sitä kautta saamme kehitettyä urheilutoimintaamme. Haluamme pitää Markuksen seurassamme, ja uusi tehtäväkuva selviää tulevina kuukausina, Sportin puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoo tiedotteessa.

Sportin urheilutoiminnan uudistaminen ja uuden urheilutoimesta vastaavan henkilön hakuprosessista vastaa toinen Lukon entinen laitahyökkääjä eli Filip Riska, joka on tuore Sportin hallituksen jäsen.

Seuran tiedotteen mukaan Riska jatkaa yhdessä liigajoukkueen päävalmentajan Risto Dufvan kanssa Sportin ensi kauden joukkueen rakentamista hallituksen linjausten mukaisesti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut