Superpesiksen kestomenestyjältä yllätysuutinen: mestaripelinjohtaja jää heti sivuun

Jyväskylän Kirittäret pelinjohtajavaihdos aikaistui parilla vuodella.

| Päivitetty

Superpesiksen kestomenestyjä Jyväskylän Kirittäret pudotti perjantaina ison uutisen. Pelinjohtaja Jussi "Nalle" Viljanen jää seuran nettisivujen mukaan terveydellisistä syistä pois pelinjohtotehtävistä loppukaudeksi.

Pelinjohtajan ja valmennuksen tehtävät ottaa vastuulleen alkukauden kakkospelinjohtajana toiminut Mattias Kitola.Tehtävä on Kitolalle tuttu, sillä hän on tuurannut Viljasta muutamissa alkukauden peleissä ja johti Kirittäret talvella halliturnauksessa SM-hopealle.

Viljanen oli myös talvella muutaman kuukauden sairaslomalla. Länsi-Suomi kysyi asiasta, kun Kirittäret vieraili Raumalla kesäkuun alussa.

– Piti ottaa vähän aikaa, Viljanen kuittasi tuolloin ja antoi lisäksi ymmärtää, että taustalla on jotain, josta ei halua puhua julkisuuteen.

Kitolan alunperinkin tarkoitus nousta Viljasen tilalle, mutta vasta kaudeksi 2024.

Kirittärissä on riittänyt kuohuntaa, sillä seurajohtaja ja kakkospelinjohtaja Petri Kaijansinkko joutui lähtemään seurasta häirintäkohun vuoksi. Pelikään ei ole kulkenut ihan toivotusti, sillä Kirittäret on Superpesiksessä vasta kolmantena Manse PP:n ja Pesäkarhujen takana.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut