Susanna Tapani herkutteli maalipeijaisissa – "Varmasti hyvät juhlat tulossa, sillä olemme siinäkin maailman parhaita"

Kolme laitilalaista oli jäällä juhlimassa, kun Suomi voitti jo kahdeksannen peräkkäisen ringeten maailmanmestaruuden.

Suomi voitti sunnuntaina Espoossa ringeten MM-kultaa kahdeksatta kertaa putkeen lyötyään Kanadan 13–3 (4–0, 2–1, 1–1, 6–1). Maailmanmestaruus on Suomelle kautta aikojen kymmenes.

Ratkaisevassa toisessa finaaliottelussa Suomen sankareiksi nousivat laitilalainen Susanna Tapani (5+5 pistettä) ja Anne Pohjola, joka kirjasi tilastoihinsa sunnuntaina kahden maalin lisäksi kuusi maalisyöttöä.

– Uskomaton ja samalla tyhjä fiilis. Kun kotiyleisön edessä saa juhlia mestaruutta pitkän projektin päätteeksi, niin onhan tämä aivan mahtavaa, totesi turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Tapani.

Arvokisat olivat Tapanille jo toiset kuluvan vuoden aikana, sillä hän oli Naisleijonien mukana jääkiekon MM-kisoissa elokuussa.

Suomi jäi tuolloin kuudenneksi, joten kultamitali ringettekisoista on enemmän kuin tervetullut lisäys 29-vuotiaan mailataiturin palkintokaappiin.

– Sanotaan näin, että tästä on mukavampi jatkaa kautta. 2019 jääkiekon MM-kisoista tuli hopeaa täällä Espoossa. Nyt on kivoja muistoja tästäkin hallista, kommentoi Tapani.

Vaikea taival MM-kisoihin

Äänekkään kotiyleisön edessä jäällä iloinneista suomalaispelaajista kenties tunteellisin oli kivisen polun kisajoukkueeseen kulkenut Katariina Kurikko. Kahdesta aivoleikkauksesta parahiksi paikasta joukkueessa kilpailemaan kuntoutuneelle Kurikolle pelkästään kisoissa pelaaminen oli voitto itsessään.

– En olisi voinut kuvitella parempaa lopetusta tälle tarinalle. Koko tilanne vetää sanattomaksi. Ei sitä ole vielä tajunnutkaan, mitä juuri tuli tehtyä, Kurikko totesi.

Kurikolle maailmanmestaruus on jo uran neljäs. Ottelu ratkesi hänen näkemyksensä mukaan alun tehokkuuteen.

– Halusimme tappaa ottelun heti avauserässä. Saimme heti alkuun onnistumiset, josta Kanadan oli vaikeaa nousta.

Väkevä alku

Suomen ensimmäistä maalia ei tarvinnut odottaa kauaa, kun Pohjola laittoi renkaan maaliin vain reilun minuutin pelin jälkeen Tapanin ja Salosen toimiessa osuman syöttäjinä. Kanada otti avausmaalin jälkeen hetkellisesti otetta pelistä, mutta laitilalainen maalivahti Maria Perkkola onnistui pitämään maalinsa puhtaana.

Kotijoukkue sen sijaan käytti luomansa tilaisuudet kliinisesti iskien vielä kolme maalia avauserään. Osumista vastasivat Tapani, Roosa Salonen ja Maija Väyrynen.

Toisen 15-minuuttisen puolivälin tienoilla tuttu kaksikko Pohjola ja Tapani alustivat Salosen ottelun toisen maalin. Hetkeä myöhemmin Tapani vei Suomen jo 6–0-johtoon. Myös Kanada pääsi toisessa erässä tulostaululle, kun Jenny Snowdon ohitti laukauksellaan Perkkolan.

Molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen tasaisessa kolmannessa erässä. Ensin oli Väyrysen vuoro osua.

Pohjoisamerikkalaiset kuittasivat tilanteen nopeasti, kun Gillian Dreger siirsi renkaan läheltä verkkoon.

Viimeisessä erässä Suomi leikitteli Kanadan kustannuksella ja latoi kuusi maalia. Snowdonin 13–3-kavennus jäi laihaksi lohduksi Suomen puskiessa vastustamattomasti maailmanmestaruuteen.

– En tiedä, mihin tästä jatkamme juhlistamaan mestaruutta. Varmasti hyvät juhlat tulossa, sillä olemme siinäkin maailman parhaita, naurahti Tapani.

Laitilalaisia juhlissa nähdään kolme, sillä Tapanin ja Perkkolan lisäksi MM-kullan sai kaulaansa puolustaja Jasmin Kiiski.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut