
Yleisradio toteutti hiljan yhdessä Norjan ja Ruotsin yleisradioyhtiöiden kanssa tutkimuksen, joka selvitti tuloeroja miesten ja naisten huippu-urheilussa.
329 urheilijan ja 12 eri lajin otannassa selvisi, että naisen euro on miehiin verrattuna kolme senttiä.
Isoimmat tuloerot olivat jääkiekossa, jossa naisten euro oli 0,3 senttiä.
– Se on aika karua, mutta ei se meille kenellekään tullut yllätyksenä. Vaikka kaikki sen tiesivät, niin se on silti herättänyt keskustelua. Se on hyvä, sillä asiat eivät muutu, jos niistä ei keskustella naisten jääkiekkomaajoukkueen hyökkääjä Susanna Tapani sanoo Kiekkoareenalle.
Monivuotinen maajoukkuepelaaja on osallistunut itsekin keskusteluun muun muassa jakamalla juttuja sosiaalisessa mediassa ja kertomalla Ylelle arjestaan. Tiistaina julkaistussa jutussa Tapani kertoi, että häneltä evättiin työttymyystuki urheilun takia.
Tilanne on koominen, sillä juuri urheilun takia hänen toimeentulonsa on tiukassa. Kahden lajin maajoukkuetähti pelaa Rauman Lukossa SM-sarjan jääkiekkoa ja RNK Flyersissa SM-sarjan ringetteä.
Taskurahaa Tapani on ansainnut työskentelemällä osa-aikaisesti ringeten taitovalmentajana Laitilan Jyskeessä. Hän kertoo kuitenkin Kiekkoareenalle tienaavansa sen verran, ettei pystyisi maksamaan esimerkiksi oman asunnon vuokria.
– Olen säästänyt ja asunut väliaikaisesti kotona Laitilassa. Ensi kaudeksi on keksittävä joku muu ratkaisu, jos tällä tasolla aikoo pelata, Tapani sanoo.
Jalkapallon puolella maajoukkuepelaajille maksettavat korvaukset ovat aiheuttaneet keskustelua. Ylen mukaan tasa-arvovaltuutettu jopa tutkii, onko Palloliiton naispelaajille maksamissa pienemmissä korvauksissa kyse syrjinnästä.
Tasan eivät mene korvaukset kiekonkaan puolella.
Kapteeni Katja Lehto totesi Helsingin Sanomille vuoden 1999 MM-pronssin jälkeen maksavansa 3 000 markan mitalipalkkiolla vuokransa. Mitä tienaisi Susanna Tapani, jos Etelä-Koreasta tulisi olympiamitali?
– Sanotaan näin, että miehet saisivat kolme kertaa enemmän, eivätkä tee sillä rahalla mitään. Meille se bonus olisi varmaan isokin raha, mutta emme tienaakaan mitään, niin kaikki on plussaa, Tapani naurahtaa.

Naisjääkiekkoa Tapani lähtisi kehittämään kotimaisen liigan kautta. Medialta hän toivoo toki enemmän juttuja, varsinkin menestyksen huomioimista, mutta tietää, että tuotekin on laitettava kuntoon.
– Maajoukkueessa olemme menneet tosi paljon eteenpäin. Meillä on joukkueellinen huippu-urheilijoita, mutta yhden käden sormissa ovat silti ne, jotka tästä saavat palkkaa, Tapani harmittelee.
Pitkän linjan maajoukkuepelaaja Riikka Välilä kertoi Ylelle, että Yhdysvalloissa ja Kanadassa Jääkiekkoliitto, seurat ja Olympiakomitea maksavat pelaajille.
Myös Ruotsi on Suomea edellä, sillä olympiakaudella ainakin 18 pelaajaa saa palkkaa Olympiakomitealta. Osa pelaajista saa palkkaa myös seuroilta, ja tukea sponsoreilta. Venäjällä pelaajat ovat ammattilaisia ja saavat palkkaa sekä seuralta että liitolta.
– Olisi hienoa, että esimerkiksi maajoukkueessa kaikki voisivat panostaa täysillä olympialaisiin, Tapani huokaa.
Olympiavuoden ja olympialaisten tuoma näkyvyys on naiskiekolle tärkeää ja tuo uusia muun muassa uusia harrastajia.
– Aina on tullut piikki näkyvyydessä, mutta mitaleistakin huolimatta lyhytaikainen. Toivottavasti se nyt saadaan hyödynnettyä paremmin, kun 2019 on MM-kotikisat, Tapani miettii.
"Maajoukkueessa olemme menneet tosi paljon eteenpäin. Meillä on joukkueellinen huippu-urheilijoita, mutta yhden käden sormissa ovat silti ne, jotka tästä saavat palkkaa."