Suven Sametti ja Evartti seppelöitiin kuninkaallisiksi Seinäjoella – raumalaistaustainen H. V. Tuuri kuittasi kakkossijastaan vajaat 40 000 euroa

Raumalaistaustainen H.V. Tuuri tuli kuninkuusluokassa toiseksi. Ori oli kolmella matkalla kahdesti toinen ja kerran kuudes.

Suomi sai Seinäjoella uuden ravikuningattaren, vasta 6-vuotiaan Suven Sametin. Kuninkuuden voitti toisen kerran peräkkäin 10-vuotias Evartti. Suomenhevosravurit ovat yleensä parhaimmillaan vasta lähemmäs kymmenen vuoden iässä. 6-vuotiaina niillä uskaltaudutaan kuninkuusravien pääkilpailuihin vain ani harvoin ja vielä harvemmin voitetaan niitä.

– Suven Sametti pärjäsi hyvin 5-vuotiaana tammalähdöissä ja keräsi hyvin rahaa. Kovan ikäluokan 6-vuotislähdöissä olisi tänä vuonna ollut vastassa muun muassa Parvelan Retu, joten päätettiin jo talvella tähdätä mieluummin kuningatarkisaan, osaomistaja-valmentaja Tapio Perttunen perusteli.

Nuoresta iästään huolimatta Suven Sametti esiintyi vaativassa kisassa hämmästyttävän tasaisesti ja varmasti ja juoksi sijoitukset 2, 3 ja 2, vaikka avausmatkoilla lähtöpaikat olivat haastavia.

– Se joutui kiertämään joka lähdössä viimeiset 700 metriä kolmatta tai vähintään toista rataa pitkin. Päätösmatka pikkuisen huolestutti, kun mailin jälkeen tamma puhalteli aika lailla, mutta halusin antaa sille mahdollisuuden enkä ajaa sisälle, Perttunen jutteli.

Hän omistaa Suven Sametin yhdessä Pekka Kairtamon ja Nea Vikströmin kanssa. Sunnuntain sankaritar oli molemmat osalähdöt voittanut Liisan Tulilintu, jonka ote seppeleestä kirposi jo lauantain avausmatkalla. Se taipui keulasta kauas kärjestä.

– Sillä on löysä kurkunkansi, joka ilmeisesti sulkeutui, eikä tamma saanut henkeä. Happi yksinkertaisesti loppui. Tänään ajettiin ilman päätä pystyssä pitävää obersekkiä, ja hevonen pystyi tarvittaessa korjaamaan pään asentoa. Tulevaisuudessa vika on korjattavissa pienellä laser-leikkauksella, valmentaja Harri Kotilainen suunnitteli.

Kuolemanporteilta kuninkuuteen

Evartin toinen peräkkäinen kuninkuus oli todellinen tuhkimotarina, sillä se joutui helmikuussa vatsa- ja sen valmentaja Antti Ojanperä heinäkuussa sydänleikkaukseen. Kumpikin on toipunut odotettua nopeammin.

– Evartin kuntoutuksessa ei voitu noudattaa ihan perusohjetta, sillä se ei ruvennut syömään ja juomaan ja ulostamaan ennen kuin se sai liikettä. Kontrolloidusti vesijuoksumatolla ja eläinlääkäreitä konsultoiden tietysti ensin, mutta liikettä kuitenkin. Sen myötä kunto ei päässyt merkittävästi tippumaan, valmentaja Antti Ojanperä kertoi.

– Omakin vointini on parantunut viimeisten puolentoista viikon aikana paljon, enkä tarvitse enää juurikaan kipulääkkeitä.

Ojanperän sairasloman aikana isoa vastuuta Evartin valmennuksesta otti oman ohjastajan työnsä ohessa sen hovikuski Santtu Raitala.

– Evartti on nöyrä hevonen ja tekee mitä ihminen haluaa, mutta nyt se on saanut tehdä, mitä se on itse halunnut. On tehty niin pitkiä lenkkejä, että hyvä kun olen ehtinyt raveihin, Raitala naurahti.

Raumalaistaustainen H.V. Tuuri tuli kuninkuusluokassa toiseksi. Ori oli kolmella matkalla kahdesti toinen ja kerran kuudes. Palkintorahaa hevonen kuittasi 38 700 euroa. 

Jari-Pekka Rättyä, STTLänsi-Suomi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut