Syksyn hankinta suoraan Feran ykköskärkeen – näillä kokoonpanoilla joukkueet lähtevät halliturnaukseen

Mynämäki menetti kärkihankintansa, Pesäkarhuilla muutama poissaolo.

Lauantaina Rauman talviharjoitteluhallissa pelataan kello 10 alkaen, kun Fera kohtaa Mynämäen Vesan.

Feran kokoonpano on muutamilta osilta muuttunut viime syksystä. Joukkueen ykköskärjen vaihtajaksi nousee Lappeenrannan Pesä Yseissä pelannut Jenna Siira, lukkarina Venla Tanhuan poissaollessa pelaa nuori lupaus Jasmin Andreasen.

Tulevaksi kesäksi naisten Superpesikseen nousseesta Vesasta tulee Feran toinen paikallisvastustaja, sillä joukkue kohtaa raumalaiset Pesäkarhujen tavoin neljä kertaa.

Joukkue lähtee sarjaan viime kauden ryhmällä, sillä talven ykköshankinta Inka Pietilä jätti seuran vain muutaman harjoituksen jälkeen ja purki sopimuksensa.

– Pieniä muutoksia se aiheutti, mutta toisaalta nyt siinä on sisäpelissä kolmonen ja paikka polttolinjassa tarjolla, Vesan pelinjohtaja Mikko Järvenpää myöntää.

Ryhmä on lähes täysin sama kuin viime kesänä. Järvenpään mukaan nousun tehneille pelaajille haluttiin antaa rehellinen mahdollisuus.

– Eräänlainen strategia oli se, että vaihtuvuutta ei ole paljoa. Eikä meillä rahojakaan olisi niin jahdata isoja kaloja, Järvenpää näkee.

Alkuturnauksen kolmas joukkue Pesäkarhut tulee Raumalle perinteisesti kovalla ryhmällä.

Pelinjohtaja Sami Österlundin mukaan Milla Jakonen, Eveliina Tuominen ja Minttu Vettenranta ovat vielä pelivahvuudesta sivussa.

– Teemana kauteen oli Terve Urheilija 2019, mutta se ei ihan ole toteutunut. Maksamme vielä veroja viime kaudesta, jolloin oli paljon vammoja.

– Tarkoitus on ensimmäisessä pelissä hieman säästellä nopeimpia jalkoja, etteivät aivan hapoilla olisivat toisessa pelissä, Österlund sanoi.

Naisten Superpesiksen Halli-SM alkuturnaus Rauman talviharjoitteluhallissa:

  • Fera–Vesa kello 10

  • Vesa–Pesäkarhut kello 12.30

  • Pesäkarhut–Fera kello 15

Feran lyöntijärjestys Mynämäen Vesaa vastaan:1 Miia Tervonen, 2 Jenna Siira, 3 Meea Lehtinen, 4 Tinja Töyrylä, 5 Vilma Mäkelä, 6 Jasmin Andreasen, 7 Niina Nukarinen, 8 Laura Pohjola, 9 Karoliina Koski. Jokerit: 10 Kati Tanhua, 11 Tilda Tuomi, 12 Eveliina Kesti.Pelinjohtaja Toni Ojala, kakkospelinjohtaja Arto Felin.

Mynämäen Vesa:1 Henna Nurmi, 2 Riina Korkiamäki, 3 Jaana Marjamäki-Kekola, 4 Oona Rantomaa, 5 Sini Haataja, 6 Mari-Ann Lehtinen, 7 Fanni Elo, 8 Neea Helin, 9 Mirjami Raitanen. 10 Maria Kitola, 11 Minttu Mäkinen, 12 Johanna Käkönen.Pelinjohtaja Mikko Järvenpää, kakkospelinjohtaja Jari Lehto.

Pesäkarhujen ilmoitettu lyöntijärjestys Feraa vastaan:1 Henna Juka, 2 Emilia Itävalo, 3 Susanne Ojaniemi, 4 Emilia Linna, 5 Pinja Arbelius, 6 Maria Suominen, 7 Oona Liimatainen, 8 Noora Patrikainen, 9 Kaisa-Maija Rosvall. 10 Susanna Puisto, 11 Milla Lindström, 12 Roosa TörmänenPelinjohtaja Sami Österlund, kakkospelinjohtaja Seppo Arbelius.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut