Synttärisankari otti ratkaisijan roolin ja sai tuntea vastustajan turhautumisen jaloissaan - "Jos yhden maalin tekee vuodessa, niin ei se musta vielä maalitykkiä tee"

Aake Rapala ampui ratkaisun, kun Pallo-Iirot otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa.

| Päivitetty

Maalitykki! Maalitykki!

Aake Rapalaa naurattaa, kun hän poistuu kentältä Pallo-Iirojen nuorten kannattajien muodostamaa kunniakujaa pitkin.

Miehellä on syytä hymyyn, sillä hän on juuri upottanut Salon Palloiliijat maalillaan. Pallo-Iirojen kauden ensimmäinen kotivoitto irtosi vahvasta salolaisryhmästä lukemin 2-0 (1-0).

- Mikä maalitykki? Jos yhden maalin tekee vuodessa, niin ei se musta vielä maalitykkiä tee, Rapala kommentoi.

Lupaatko siis, että sunnuntainen osuma oli kauden ainut?

- En lupaa. Kyllä se niin hyvältä tuntui, Rapala virnisti.

Pallo-Iirojen rouhija vietti monella tavalla juhlapäivää, sillä hän täytti sunnuntaina 25 vuotta.

- Pojat hehkuttivat, että nyt on synttärimaalin paikka. Sain kuin sainkin pidettyä lupaukseni, Rapala iloitsi.

Aivan pelin lopussa raumalaisseuran omaa kasvattia tosin ei hymyilyttänyt, vaan kasvoilta paistoi tuska ja vielä pelin jälkeenkin hän aristi polveaan.

Kamppailun viimeiset minuutit olivat kuumia, ja päätuomari Lina Lehtovaara joutui jakamaan urakalla varoituksia. Mylläkän käynnisti SalPan Ilari Koljonen, joka rappasi Rapalaa rajusti sivurajan tuntumassa.

Tilanteesta syntyi käsikähmä, jossa kortit nostettiin myös Rapalalle ja SalPan maalivahdille Eemeli Mälköselle.

- Siinä oli ensin tilanne, jossa me molemmat menimme kovaa palloon. Suoraan sanottuna häntä varmaan vitutti, kun hävisi sen ja tuli sitten seuraavassa tilanteessa suoraan sukille, Rapala arveli.

- Mutta täytyy sanoa, että pääsimme aika vahvasti SalPan päänahan alle, jos heillä tuolla tavalla tunteet kuumenivat.

Kaipio painoi rankkarin verkkoon

SalPa on kova joukkue, joka on laskettu mukaan nousutaisteluun. Sunnuntaina salolaiset pitivät alusta asti enemmän palloa, mutta Pallo-Iiroilla oli omat aseensa käytössään.

Raumalaiset pystyivät avausjaksolla luomaan vaarallisimmat maalitekopaikat, sillä Topias Silvennoinen ja Juuso Aalto saivat hankittua vapaapotkuja läheltä rangaistusalueen rajaa.

Yhden vapareistaan Iirot sai reilut viisi minuuttia ennen taukoa. Eetu Kaipion laukaus pysähtyi muuriin, mutta osui samalla SalPan pelaajan käteen.

Lina Lehtovaara ei epäröinyt vaan osoitti rangaistuspilkkua.

Rankkaria asettui ampumaan Kaipio, joka veti pallon varmasti vasempaan alanurkkaan.

- Me toteutamme sitä suunnitelmaa, minkä olemme joukkueen kanssa laatineet. Tulee aikoja, jolloin joudumme puolustamaan, mutta siihen se perustuu. Olemme kurinalaisia, Rapala totesi.

- Välillä sitten viemme pallon vastustajan maaliin, niin tulee myös pisteitä.

Juuso Aalto malttoi odottaa

Pisteisiin vaadittiin myös yksi maalivahti Henri Saarisen huipputorjunta, joka nähtiin vartti ennen täyttä aikaa.

Kun pelikello raksutti 82. minuuttia, Pallo-Iirot iski jälleen kerran vastaan. Vasenta laitaa edennyt Emenike levitti toiselle puolelle vapaaseen tilaan Juuso Aallolle, joka puudutti ja haki toisesta aallosta tilanteeseen rynnineen Rapalan.

Tämä käytti mahdollisuutensa ja ampui pallon voimalla verkkoon.

- ”Jubu” malttoi hienosti. Tosiaan malttoi, sillä mulla vähän kesti se nousu, Rapala naurahti.

Sunnuntain voitto oli Pallo-Iiroille kauden neljäs, ja raumalaiset ovat keränneet seitsemästä pelistään 13 sarjapistettä.

Ne riittävät jaettuun kolmanteen sijaan yhdessä SalPan ja FC Espoon kanssa. Sarjakärki Gnistaniin sinikeltaisilla on matkaa viisi pistettä. Kakkospaikka ja KaaPo ovat vain pisteen päässä.

- Me uskomme omaan tekemiseemme, sieltä se tulee. Vaikka on kovia päänahkoja otettavana, niin me myös pystymme voittamaan kaikki joukkueet tässä sarjassa, Rapala linjasi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut