Syväraumanlahti muuttuu formulaveneiden baanaksi

Ratamoottoriveneilyn SM-sarja tulee monivuotisella sopimuksella Raumalle.

Ratamoottoriveneilyn SM-sarja laitettiin vuosi sitten uuteen uskoon. Se sai uuden promoottorin, kun Suomen Purjehdus ja Veneilyliitto ja Liquid Level Promotions ry allekirjoittivat kolmen vuoden sopimuksen SM-sarjan järjestelyistä.

Sarjaa kutsutaan nyt nimellä Race WKND! ja se koostuu kuudesta osakilpailusta. Kauden toinen kisaviikonvaihde järjestetään tulevana viikonloppuna Raumalla.

– Kaikki on lähtenyt siitä, että järjestäjien suunnasta tuli yhteydenotto. He halusivat tietää, olisko täällä päin mahdollista järjestää kisat, paikallistasolla järjestelyjä hoitava Esa Narmala taustoittaa.

Kisalähdöt ajetaan Syväraumanlahdella

Rauman lisäksi SM-osakilpailut järjestetään Karjalohjalla, Jyväskylässä, Kuopiossa, Kotkassa ja Helsingissä.

Rauman kisalähdöt ajetaan Syväraumanlahdella, ja kisakeskuksena toimii Suvitien Merijakamo.

– Järjestäjät ovat tutustuneet alueeseen sekä hankkineet luvat poliisilta ja kaupungilta. Me toimimme kisapaikkana, Narmala kertoo.

Kyseessä ei ole vain yhden vuoden kokeilu, vaan Rauman SM-osakilpailusta on tehty monivuotinen sopimus.

– Tämä tulee olemaan jatkuva, vuosittainen tapahtuma. Se on sovittu. Tästä tehdään perinne.

Raumalaisille uusi harrastuslaji

Viime kaudesta lähtien ratamoottoriveneiden SM-sarja on ajettu avoimena, joten mitaleista voivat ajaa myös ulkomaalaiset kilpailijat. SM-sarjassa kilpaillaan mitaleista neljässä eri kilpailuluokassa: SJ10, GT15, GT30 ja F4.

Kisaluokista SJ10 ja GT15 ovat nuorisoluokkia. GT30 on kansainvälinen luokka, jossa moottoritehot on rajoitettu 30 hevosvoimaan ja veneet pystyvät 80 kilometrin tuntinopeuteen.

F4 on pääluokka, jossa sallitaan 60 hevosvoiman nelitahtiset vakioperämoottorit ja katamataraanirungot. Veneet saavuttavat parhaimmillaan 120 kilometrin tuntinopeuden.

– Kuljettajat ovat nuoria urheilijoita. Voimakas syy tämän järjestämiseen on se, että raumalaiset nuoret pääsevät tutustumaan lajiin ja seuroihin, Narmala linjaa.

– Tässä luodaan raumalaisille uusi harrastuslaji, joka ei ehkä ole kaikkein halvin mutta varmasti mukava.

Maailmanmestari Sami Seliö paikalla

Uudelleenprofiloidussa SM-sarjassa on huomioitu myös kustannukset, sillä viime vuonna tarjottiin myös mahdollisuus osallistua sarjaan ostokuskina ilman omaa kalustoa ja sen säilyttämisen pulmia.

SM-sarjan taustajoukoissa on mukana myös F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö, joka ajoi SJ15-luokan SM-kultaa kaudella 1990.

Myös Seliö viettää viikonlopun Raumalla.

– Kaiken järjen mukaan hänellä pitäisi olla mukana myös kaksipaikkainen vene, Narmala paljastaa.

Kisat eivät estä pienveneliikennettä

Kilpailut ovat kaksipäiväiset, ja vilkkaampi kisapäivä on lauantain. Radat viritetään Syväraumanlahdelle, mutta se ei estä pienveneliikennettä.

– Liikennettä ohjataan, pääsee menemään ja tulemaan, Narmala ilmoittaa.

Kisoihin on tulossa 70 kilpailijaa. Radat on tehty niin lähelle rantaa, että kamppailuja on helppo seurata maista.

– Aika pöhinä varmaan on luvassa, Narmala ennustaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut