Oli vuosi 2015. Euralaisuimari Tessa Nurmisen ura oli nousukiidossa. Hän kauhoi altaassa parikymppisenä ennätyksiä, nappasi kaulaansa SM-kultaa ja pääsi vielä MM-altaaseen.
Hänet valittiin mukaan olympiavalmennusryhmään ja hän tunsi itsekin, että nyt on puhkaistu sellainen portti, joka avaa uusia ovia moneen paikkaan.
– Se oli ihan jäätävää. Ehdin juuri ajatella, että nyt kaikki tiet ovat auki. Tästä se sitten lähtee. Mutta kaikki meni päin persettä, Nurminen huokaisee.
Uinti-ura oli jäädä murheiden alle
Tilastoista näkee nopeasti, että 25-vuotias Nurminen ei ole pystynyt mielimatkallaan 50 metrin vapaauinnissa ennätystään 25,38 parantamaan.
On ollut vuosia, jolloin hän on jäänyt uransa parhaasta peräti puolisen sekuntia.
Nurminen osaa nimetä nopeasti yhden käänteen, jolloin kaikki alkoi mennä väärään suuntaan.
Hän osti miehensä kanssa unelmien talon, joka paljastui homepommiksi.
Unelmista tulikin painajaisia, johon hukkui Rio de Janeiron olympiahaave, yli vuoden harjoittelut, ja mikä pahinta, Nurmisen oma terveys.
– Siinä sitten piti päättää, että lähdemmekö vääntämään oikeuteen. Meillä ei olisi ollut kotia, mutta olisi silti asuntolaina. Ja sitten ottaa uutta lainaa, jotta voi alkaa rakentaa, Nurminen toteaa.
– Ei ihminen toimi vain niin, että urheileminen olisi irrallinen osa-alue elämässä.
Hän alkoi ottaa myös ulkoisia paineita siitä, että hänen pitää vastata muiden asettamiin odotuksiin.
Hän halusi olla maajoukkueasun ja Team Tokio -ryhmän arvoinen.
– Enkä edes tiedä, odottivatko ihmiset niin vai kuvittelinko vain asian. Nyt kun mietin, niin en jaksa uskoa, että kukaan olisi yöuniaan menettänyt, kun Tessan uinti ei kulje. Nyt olen oppinut, että vastaan tästä vain itselleni, Nurminen tuumaa.
Uusi koti ja pieni farmi
Nurminen tuskin unohtaa hometalotapausta koskaan, mutta nyt talo on fyysisesti historiaa.
Hän rakennutti miehensä kanssa tontille uuden talon, jota hän kutsuu pieneksi farmiksi.
– Uinti ja työ ovat aina rajoittaneet matkustamista, niin olen halunnut niin, että kotona on hauskaa puuhasteltavaa. Meillä on kasvihuone, peltoa ja eläimiä.
Eläimillä Nurminen tarkoittaa yhtä koiraa, kukkoa ja yhdeksää kanaa, yhdeksää kania ja kymmentä ankkaa.
– Siellä ne käyskentelevät vapaasti, ja meillä on joka päivä pieni pääsiäinen, kun etsimme niitä kananmunia.
Hän nauttii elämästään Eurassa, vaikka on pohtinut uransa aikana myös muita vaihtoehtoja.
Hän on miettinyt, että olisiko muualla parempia resursseja tai saisiko naisurheilija jossain muualla paremmin näkyvyyttä.
– Olisihan Helsingissä isompia uimaseuroja, jotka eivät olisi oman isän perustamia. Tai esimerkiksi jenkeissä voisi olla helpompaa, mutta tuskin olisin onnellinen. Mutta minä haluan olla täällä.
Kansainvälinen taso kaukana
Nyt neljä vuotta hometalotapauksen jälkeen Nurminen on uintiurallaan eräänlaisessa tienhaarassa.
Hän on joutunut laskemaan omaa vaatimustasoaan, että yltäisi pienin askelin jälleen kohti huippukuntoaan.
Hän on omien tuntemustensa mukaan käynyt jo lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
Esimerkiksi keväällä hän ehti jo muutaman kilpailun jälkeen ajatella, että tästä se lähtee.
Sijoitukset olivatkin hyviä, mutta Nurminen ei ollut tyytyväinen.
– Kansainvälinen taso on niin kaukana, eikä kotimaisissa kisoissa pärjääminen piristä lainkaan, Nurminen toteaa.
– On ollut pakko myös laskea standardeja, kun korkealta putoaminen sattuu niin pirusti.
Mielekkyys ollut koetuksella
Seuraavaksi Nurminen tähtää kesäkuun lopulla käytäviin pitkän radan SM-kilpailuihin.
Hän tähtää kilpailussa teknisesti onnistuneeseen uintiin, joka tarkoittaisi lähelle ennätystä vievää aikaa.
Hänen mukaansa kesällä olisi tärkeintä luoda teknisesti hyvä kivijalka tulevaa kautta varten.
Ensi vuonna kalenterissa siintäisivät myös Tokion olympialaiset, johon Nurminen edelleen haikailee.
Samaan aikaan hän myöntää rehellisesti, ettei edes tiedä, mitä sinne pääseminen häneltä tällä hetkellä vaatisi.
– Muutama kausi meni siihen, että oli pakko päästä SM-kultaan ja MM-kisoihin. Mutta ei se vaan toimi niin, että olisi pakko. Hajotin turhaan omaa päätäni sen vuoksi, euralainen luonnehtii.
– Jos treenaan niin hyvin kuin pystyn, enkä pääse Tokioon, niin ei sille mahda mitään. Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi.
Euralaisuimari ei häpeile myöntää sitä, että on etenkin neljän viimeisen vuoden aikana miettinyt useinkin uintiuran mielekkyyttä valmentajaisänsä Kimmo Nurmisen kanssa.
Jokainen kerta hän on päätynyt samaan vastaukseen.
Hän saa lajista edelleen samoja tunteita, joita sai seitsenvuotiaana voitettuaan koulussa ensimmäisen uintikilpailunsa.
– Ennen mestaruuksia jo mietin, että vaikka en ikinä pärjäisi, niin uintiura on näyttänyt minulle uskomattoman paljon maailmaa ja opettanut kasvamaan ihmisenä, Nurminen huomaut taa.
– En edes tiedä, millainen olisin, jos en olisi alkanut uida.
Ehkä vain yhden kymmenyksen tähden
Eura Swimming Teamia edustava Tessa Nurminen kertoo taistelevansa parhaillaan muutaman tekniikkamurheen kanssa.
Hän yrittää yhdistää altaassa voimaa ja rullausta, jotka yhdessä veisivät hänet ennätysten tuntumaan.
Paperilla yksinkertaiselta kuulostavan asian toteuttaminen ei ole lainkaan yksinkertaista.
– En tiedä, miksi luulin uinnin olevan helppoa. Esimerkiksi voimatreeni on sitä, että ensin voima hankitaan salilla, sitten se pitää siirtää altaassa voimassa ja vielä yhdistää siihen tekniikkaan, Nurminen selventää.
Hän kertoo, että erot lajin terävimmällä huipulla ovat hyvin pieniä. Virheasennot voivat olla sormen tai ranteen väärä kulma, joita hiotaan sitten altaassa kuukausia.
Ja sitten edessä voi olla tilanne, jossa uusi tekniikka on opittu, mutta jokin ennestään osattu asia on alkanut kärsiä.
– Tällä tasolla kaiken pitää onnistua. Ihan hyvä tai hyvä ei enää riitä, Nurminen linjaa.
– Ja kun unelmani on suurin piirtein parantaa enää kymmenyksellä. Mutta se on oikeasti vuoden treenin takana.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.