Taas riittää virtaa vaikka tuhlattavaksi - Ari Moisanen palaa Ak Bars Kazaniin

Raumalainen palaa välivuoden jälkeen Kazaniin maalivahtivalmentajaksi kahden vuoden sopimuksella.

| Päivitetty

Ari Moisanen nauttii kesäkuun auringonpaisteesta tummanvihreä paita yllään. Rintapielessä komeilee kyrilisiä kirjaimia ja ärhäkkää lumileopardia kuvaava logo.

Ak Bars Kazanin paita ei ole muisto Moisasen menneisyydestä vaan tuliterä edustusvaate.

Raumalainen maalivahtivalmentaja palaa kaksivuotisella sopimuksella KHL-jätin taustoille.

– Organisaatio on hyvä, kaupunki on hyvä ja liiga on hieno. Ei ollut hyvää syytä olla menemättä sinne, Moisanen perustelee.

Uusi valmennusryhmä saapui Jaroslavlista

Ensimmäisen kerran Moisanen lähti Kazaniin kesällä 2013. Hän viihtyi seurassa viisi vuotta ja oli mukana voittamassa myös KHL:n mestaruutta eli Gagarin Cupia.

Moisasen ja Ak Bars Kazanin tiet kuitenkin erosivat vuosi sitten kesken sopimuskauden. Venäläismediassa asia uutisoitiin potkuina, jonka taustalla nähtiin välirikko päävalmentaja Zinetula Biljaletdinovin kanssa.

Nyt lähes koko valmennusryhmä on vaihdettu.

Päävalmentajan piiskaa pitää käsissään Dmitri Kvartalnov, jonka kanssa samassa kuormasta Lokomotiv Jaroslavlista siirtyivät myös apuvalmentajat Pavel Zubov ja Igor Gorbenko sekä fysiikkavalmentaja Normunds Silins.

Jäljellä on vain toinen maalivahtivalmentaja Sergei Abramov, jonka kanssa Moisanen teki yhteistyötä jo edellisellä Kazanin-jaksollaan.

Ovatko muutokset se syy, joka mahdollistaa paluun?

– En mä sitä niin laske. Ei mun mielestäni, Moisanen toteaa.

– Ei se ero oikeasti ollut niin raaka, vaan aika sulassa sovussa se paketoitiin. Siksi tämä paluu onkin niin helppo.

Yhteistreenit käyntiin jo heinäkuun alussa

Moisasella, 47, on takanaan kausi Suomessa. Hän hyppäsi kesken kauden Lukon A:n vaihtoaitioon ja lopetti sesongin Jokerien maalivahtivalmentajana, kun helsinkiläiset tarvitsivat tuuraajaa Markus Kettererille.

Nyt paluun hetki on jo käsillä. Moisanen matkustaa Kazaniin viikko juhannuksen jälkeen, sillä Ak Bars Kazanin yhteisharjoitukset käynnistyvät jo heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Ensimmäisellä viikolla mukana on mukana vain joukkueen nuorempi kaarti, mutta konkariosastokin liittyy remmiin jo 10. heinäkuuta.

Seuraava KHL-kausi käynnistyy syyskuun alussa.

– Venäjällä harjoituskausi on pitkä, raaka ja rasittava, Moisanen tietää.

Myös Azevedo viihtyy edelleen Kazanissa

Omiksi valmennettavikseen hän saa tutun Emil Garipovin ja Djurgårdenista siirtyneen ruotsalaisvahti Adam Reidebornin. Maalivahtikolmikon täydentää nuori Timur Biljanov.

Suomalaispelaajia Kazanissa ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta Lukosta tuttu Justin Azevedo aloittelee pian kuudetta kauttaan seurassa ja seitsemättä KHL:ssä.

Myös hän on viihtynyt Volgan rannalla sijaitsevassa Tatarstanin pääkaupungissa. Mikä Venäjässä kiehtoo?

Yksi selitys on luonnollisesti raha.

– Eihän kukaan lähtisi KHL:ään tai NHL:ään, jos siellä maksettaisiin huonompaa palkkaa, Moisanen heittää.

– Vaikka onhan se vähän raaempi maailma varsinkin koutseille, jos se on sitä pelaajillekin.

Häviö on häviö ja voitto on voitto

Mutta vaikka raha jätettäisiin pois laskuista, Moisasta kiehtoo myös itse KHL. Hän on työskennellyt isossa liigassa pitkään ja nähnyt monenlaista.

– Sarjan ammattimaisuus sekä se, että pelaajat ovat valmennettavissa. Jos verrataan NHL:ään, niin ei siellä valmenneta. Siellä pelataan, Moisanen luonnehtii.

– Venäjällä pystyy valmentamaan, ja sarja on raaka ja vaativa. Siellä ei tarvitse keksiä selityksiä. Häviö on häviö ja voitto on voitto.

Mustavalkoinen ajatustapa sopii

Keväällä 2018 Moisanen ja Ak Bars Kazan olivat voittajia. Vuotta myöhemmin kausi päättyi kovin erilaisissa merkeissä.

Se päättyi suoraan 0–4-tappioon Avangard Omskille ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, ja Biljaletdinovin pitkä jakso Kazanin päävalmentajana oli ohi.

Se ei kuitenkaan tarkoittanut pelaajien säntäämistä kesälomille. Työsopimus oli voimassa.

– Kävi niinkin hassu juttu, että pojat laitettiin ajamaan taksia. Ei Azevedo, mutta venäläiset pelaajat kävivät taksikurssin. Siellä työsopimukset lusitaan loppuun, Moisanen paljastaa.

– Tykkään siitä mustavalkoisuudesta. Sua punnitaan siellä joka päivä. Ei siellä tarvitse keksiä prosesseja tai projekteja. Tulos on tulos. Ei voi ajatella niin, että pärjätään sitten joskus.

Taustalla Tatneftin öljy- ja kaasurahat

KHL on viime aikoina ollut paljon otsikoissa Jokerien omistuskuvioiden takia. Ak Bars Kazanin taustalla toimii öljy- ja kaasuyhtiö Tatneft, joka työllistää reilut 80 000 ihmistä ja pyörittää lähes 12 miljardin dollarin liikevaihtoa.

Tatneftin toimitusjohtaja Nail Maganov on käytännössä Moisasenkin esimies.

– Ei hän puutu millään tavalla toimintaan, mutta hän voi joskus ilmaista, ettei hän ole oikein tyytyväinen, Moisanen hymyilee.

– Mutta kyllä Kazanissa saa tehdä työnsä rauhassa. Seura ei historiansa aikana ole kertaakaan vaihtanut päävalmentajaa kesken kauden. Kazan antaa mahdollisuuden.

Korhonen korvaa nuorten maajoukkueessa

Moisasen piti toimia tulevalla kaudella myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalivahtivalmentajana.

Hän oli mukana, kun joukkue kokoontui ensimmäisen kerran yhteen tänä keväänä, mutta heinäkuussa Vierumäellä järjestettävälle leirille raumalainen ei enää lähde.

Hänen paikkansa perii Markus Korhonen.

– Siitä jouduin jäämään pois. Niiden pestien sovittaminen yhteen oli mahdotonta, Moisanen harmittelee.

– Mutta olen tyytyväinen tästä. Jos sanotaan, että joskus on virtaa, niin nyt sitä on tuhlattavaksi asti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut