Tänään vietetään Valmentajien päivää: HJK:ssa työskentelevä Aleksi Lalli on niitä harvoja raumalaisia, jotka ovat päässeet ammattivalmentajaksi: "Viikonpäivät ovat menettäneet merkityksensä"

Arki Miesten Ykkösen hektisessä maailmassa on avannut nuorten kanssa toimineelle raumalaisvalmentajalle työstä aivan uusia puolia.

Mitä valmentaminen on? Valtavan kokonaisuuden syvintä olemusta ei ole ihan helppo tiivistää, mutta lauantaina vietettävän Valmentajien päivän kunniaksi Aleksi Lalli yrittää sanoittaa oman kokemuksensa. Lalli, 27, on niitä harvoja raumalaisia, joilla on ollut onni tehdä harrastuksesta, tässä tapauksessa jalkapallosta, ammatti. Lalli työskentelee nykyään Helsingin Jalkapalloklubissa huippuvaiheen talenttivalmentajana.

– Valmentaminen on aika sama asia kuin opettaminen, tiedon ja informaation siirtämistä. Ennen kaikkea se on ihmisten kanssa tekemistä, vuorovaikutustyötä, Lalli näkee.

– Valmentajien välillä ei tehdä isoja eroja sillä, kuka tietää mistäkin pelivaiheesta tai konseptista minkäkin verran, vaan isoin asia on, miten saa viestinsä läpi pelaajille ja opit näkymään pelaajien toiminnassa ja lopulta pelissä. Siksi se, että on ollut hemmetin hyvä pelaaja, ei tee automaattisesti hyväksi valmentajaksi. Ei riitä, että tietää, pitää osata siirtää.

Ei enää huvia, vaan työtä

Lallin ensikosketus valmentamiseen tapahtui 15-vuotiaana Pallo-Iirojen nappulaliigan lilliputeissa. Hän pelasi tuolloin vielä itsekin Raumalla jalkapalloa seuran junioreissa.

– Muistan hämmentyneeni, miksi juuri minulle annettiin nuorin 3–4-vuotiaiden ryhmä, kun kaverit saivat vanhempia nappulaliigajoukkueita. Ajattelin, että olenko huonompi kuin muut, Lalli muistaa.

Seura ajatteli päinvastoin. Pasi Lehtonen ja Kimmo Hörkkö näkivät, että Lallilla on kyky innostaa pienimpiä lapsia. 

– Se oli ensimmäinen tietoinen siirto kohti valmentajuutta, minkä Pallo-Iirot teki puolestani.

Lallin valmennusura on edennyt sittemmin vauhdilla. Syksyllä 2015 hänestä tuli Pallo-Iirojen päätoiminen talenttivalmentaja, syksyllä 2017 oli edessä jo siirto Suomen suurimpaan ja mahtavimpaan seuraan HJK:hon.Moni päivätöissä käyvä valmentaja haaveilee ammattilaisuuden vapauttamasta ajasta. Lallille vapautui jalkapalloon niin paljon aikaa, että vapaa-aika piti vapauttaa jalkapallosta.

– Isoin vaikutus päätoimisuudessa on ollut se, että kun tulee duunien jälkeen himaan ja miettii, että katsooko Valioliigaa vai Netflixiä, niin aika usein valitsee leffan. Jalkapallon rooli huvina ja harrastuksena on huvennut aika olemattomiin.

Vauhti ollut kova

Lallin työnkuva HJK:ssa oli ensin 09-akatemiajoukkueen vastuuvalmentaja ja nuoruusvaiheen talenttivalmentaja.

Vuonna 2020 hän sai ylennyksen huippuvaiheen talenttivalmentajaksi. Lalli pääsee työskentelemään maan parhaiden 16–19-vuotiaiden jalkapalloilijoiden kanssa seuran B-nuorissa ja farmijoukkue HJK Klubi 04:n valmennustiimissä Miesten Ykkösessä.

– On kyllä tapahtunut. Hyppy päätoimiseksi HJK:hon oli jo aika hurja, saati sitten Ykköseen ja ammattilaissarjaan. Sitä olen pyrkinyt itselleni muistuttamaan, että säilyttäisi myös maltin ja muistaisi nauttia arjesta. Valmentaminen ei ole aina vain kivaa, highlightia ja jatkuvaa etenemistä, Lalli sanoo. 

Samasta asiasta hän saa jarrutella valmennettaviaan.

– Kyseessä on todella motivoituneita ja taitavia pelaajia, jotka ovat jo elämässään tehneet monta valintaa sen eteen, että heistä tulee ammattilaisjalkapalloilijoita, Lalli huomauttaa.

– Nuorilla on tosi kova kiire eteenpäin HJK:n edustusjoukkueeseen ja maajoukkueeseen. Siksi välillä saa toimia rauhoittelijanakin, ettei vauhtisokeus iske, vaan muistaa sen päivittäisen työn tekemisen merkityksen.

Pesti on ollut mieluisa.

– Mulla ei ole ainakaan vielä palavaa intressiä lähteä aikuisten huippuvalmennukseen tai mihinkään Klubista. Koen tässä uravaiheessa todella mielenkiintoiseksi olla auttamassa huipulle pyrkiviä pelaajia seuraavassa stepissä kohti ammattilaisuutta. Tämä on se maailma, missä haluan tällä hetkellä olla.

Viikonpäivistä sekaisin

Lallin ensimmäisellä kaudella Klubi 04:ssä joukkue pelasi vielä Kakkosessa, mutta nousu Ykköseen on avannut valmentamisesta aivan uusia näkymiä. 

– Kakkosessa pelit olivat melkein aina viikonloppuisin, sillä amatöörisarjassa ei voi arkena hirveästi pelata. Tänä kesänä viikonpäivät ovat menettäneet merkityksensä, Lalli kertoo.

– Kun Ykkösessä saattaa olla 7–8 päivässä 2–3 peliä, on vain pelipäiviä, valmistavia päiviä ja palauttavia päiviä, ei viikonpäiviä. 

Kansainvälinen tahti imee miehestä mehut.

– Vieraspelireissut ovat pitkiä, eivätkä tuloksetkaan aina timanttia, niin kyllä sitä on välillä henkisesti ja fyysisesti puhki. Kun käy jossain Joensuussa ottamassa 1–0-turpaan ja tulee yöllä nollan pisteen kanssa kotiin, ei sillä hetkellä voi sanoa, että on helvetin hienoa olla jalkapallovalmentaja, Lalli hymähtää.

– Peliruuhkassa on kokenut riittämättömyyttäkin. Peleissä valmentajan vaikutus ei ole niin iso kuin mitä treenikentällä voisi saada aikaan, mutta kun ei ehdi treenata. Se on ollut iso uusi kokemus, että on pitänyt löytää muita tapoja jeesata joukkuetta kuin vain treenit ja videot.

Aleksi Lallin valmennusura alkoi nappulaliigan nuorimmasta joukkueesta. Se annettiin hänelle tarkoituksella. Kuva: Juha Sinisalo

Mika Väyrysen aisapari

Klubi 04:n päävalmentajaksi tuli entinen maajoukkuepelaaja, ulkomailla 15 vuoden uran tehnyt Mika Väyrynen, 39. Lallin rooli valmennustiimissä on yksilövalmentamisen ja hyökkäyspään erikoistilanteiden ohella sparrata päävalmentajaa. 

– Ehkä ihan aluksi talvella mietti, mitä mun auktoriteetilla voi sanoa, kun toisella on tuollainen pelaajaura, Lalli myöntää.

– ”Väykkä” on kuitenkin tehnyt omalla toiminnallaan helpok-si sen, että asioista voi keskustella rehellisesti ja valmennustiimin välillä on keskinäinen luottamus. Pelien aikana vaihtopenkillä on tullut jopa ihan muutama ”riita”, kun olemme miettineet, mitä pitää muuttaa.

Lallin mielestä juuri tämäntyyppisessä reagoimisessa on suurin ero aiempaan juniorivalmentamiseen. Kakkosessa kaikki pelinsä voittanut Klubi 04 joutuu taistelemaan Ykkösessä kynsin hampain sarjapaikastaan.

– Nappuloissa pystyi rakentamaan tosi pitkiä suunnitelmia jopa vuosiksi eteenpäin, mutta ei tässä kannata sen enempää kausisuunnitelmia laatia. Ammattilaissarjassa pitää elää koko ajan pulssilla. Tulos on niin tärkeä, että pitää pystyä reagoimaan nopeasti ja korjaamaan tiettyjä ongelmia, Lalli sanoo ja antaa esimerkin:

– Kausisuunnitelmassa saattaisi esimerkiksi lukea, että tänään harjoitellaan organisoitua hyökkäämistä, mutta jos vastustaja on tehnyt joka pelissä kaksi maalia keskityksistä, niin olisi se aika typerää olla harjoittelematta boksin puolustamista.

Yllättäen kameran eteen

Ykkösen pelit televisioidaan Ruudussa, joten Lalli on saanut maistaa myös mediavelvollisuuksia. Neitsyys meni alkukaudesta Pietarsaaressa, kun Väyrynen tuuppasi assistenttinsa kysymättä ja yllättäen kameroiden eteen. 

– Olen joskus Länsi-Suomelle jonkun haastattelun antanut, mutta on se vähän eri asia, kun menee kameran eteen seisomaan ja yrittää sanoa jotain järkevää, Lalli naurahtaa.

Vaikka jokainen päivä tuo jalkapallovalmentajan työssä uudet mausteensa, iso rytmi on kuitenkin melko samanlainen. Päiväni murmelina -elokuvaklassikossa Phil Connors herää joka aamu samaan päivään.

– Tämä on sellainen viikkoni murmelina -tyyppinen juttu. Katsotaan läpi pelejä ja suunnitellaan, mitä niistä halutaan näyttää pelaajille. Miten vuorovaikutetaan, halutaanko olla tiukkoja ja suoria vai osallistaa pelaajia? Sitten harjoitellaan, pelataan ja viikko alkaa uudestaan. Vuodesta 40 viikkoa on samanlaisia, Lalli kertoo. 

Kupla on kuitenkin mieluisa, unelma. Haastatteluhetkellä Lallilla on vapaapäivä, mutta hän on herännyt aamulla rakentamaan klippejä ja animaatioita pelaajille näytettäviin esityksiin.

– Yksikään aamu ei vituta lähteä töihin. Se on siistiä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut