Tapio Laakso myönsi, että ennen peliä jännitti eri tavalla kuin yleensä – "En ole koskaan ollut noin pitkään pois"

Lukon kapteeni oli pelannut edellisen kerran marraskuussa.

| Päivitetty

Tapio Laakso veti edellisen kerran pelipaidan ylleen marraskuun puolivälissä. HPK-pelissä tullut loukkaantuminen laittoi Lukon kapteenin pitkäksi aikaa sivuun, ja kaiken lisäksi ympärillä velloi koko ajan epävarmuus paluun hetkestä. Useampia kertoja Laakso yritti palata joukkueharjoituksiin, mutta joutui aina toteamaan, ettei vielä ole aika.

Lauantaina oli viimein se hetki, jolloin lääkäri antoi kokeneelle pelaajalle peliluvan. Keskiviikkona Laakso johti pitkästä aikaa joukkuettaan jäältä käsin.

- Jännitti. Pelit jännittävät aina, mutta tätä jännitin vielä enemmän. Sen huomasi tuossa päivän aikana, Laakso kertasi, kun paluupeli oli onnellisesti takana.

Laakso pääsi heti mukaan voittavaan joukkueeseen, sillä Lukko kukisti keskiviikkona JYPin puhtaasti 6-0.

- Kyllä mä sen tiesin, että ei tästä helppoa tule. Jätkät ja valmennus tekivät tästä kuitenkin niin helppoa, kuin joku ulkopuolinen voi tehdä. Tämän helpommaksi kukaan ei voinut tätä enää tehdä, Laakso kiitteli.

- En ole koskaan ollut noin pitkään pois. Varauduin pahimpaan ja yritin tehdä omia pieniä juttujani.

Mies palasi peliin kuin ei olisi poissa ollutkaan. Heti avausvaihdossaan Laakso jyräsi Robert Rooban, ja lopussa hän sai tuttuun tyyliin vastuuta alivoimapelissäkin.

- Nyt on ensimmäinen raapaistu pois, Laakso sanoi.

Hän palasi kapteeniksi, joten C siirtyi Ilkka Heikkiseltä alkuperäiselle omistajalleen. Heikkinen, Justin Danforth ja Toni Koivisto toimivat nyt Lukon varakapteeneina.

- ”Bono” on loistava liideri kopissa. Ei mun mielestäni sillä ole mitään väliä, missä järjestyksessä ne kirjaimet ovat. Palasin takaisin vähän erilaiseen joukkueeseen kuin mistä lähdin, Laakso totesi.

Toki hän on ollut päivittäin osa joukkuetta. Laakso on harjoitellut Äijänsuolla aamupäivisin samaan aikaan kuin joukkuekin.

Yleensä hän oli jäällä ennen joukkueharjoituksia ja siirtyi fysiikkatreenien pariin, kun muut pelaajat alkoivat hioa pelikuvioita.

- Aika avuttomana olin. Ei ole hirveästi annettavaa, kun peleissä kulkee farkut jalassa, Laakso huomautti.

- Väitän silti, että olen nyt tosi hyvässä kunnossa. Siitä ei mikään ole kiinni.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut