
Jääkiekon SM-liigan mestaruutta keväällä juhlinut Tampereen Tappara julkisti keskiviikkona pelaajasopimuksia. Julkistettujen uusien pelaajien joukossa ovat Lukosta tutut Heikki Liedes, Otto Somppi ja Jeremi Tammela.
Somppi ja Tammela pelasivat päättyneellä kaudella Rauman Lukossa.
25-vuotias Somppi tuli kaudeksi 2022–23 Lukkoon AHL:n Syracuse Crunchista. Hän teki Lukossa 59 runkosarjapelissä 19 tehopinnaa ja kuudessa pudotuspeliottelussa yhden maalin.
20 vuotta tänä vuonna täyttävä Tammela puolestaan mätti viime kaudella Lukon A-nuorissa 45 ottelussa tehot 21+35=56. Liigakokemusta hänellä on Lukosta kuuden ottelun verran kaudelta 2021–22.
Keskushyökkääjä Heikki Liedes oli Lukon kapteeni mestaruuskaudella 2020–21. Mestaruuden jälkeen Liedes pelasi kaksi kautta Kouvolan KooKoossa.
Tapparan puolustus vahvistui KooKoosta siirtyvällä Oskari Mannisella sekä aiemminkin Tapparan värejä kantaneella Otto Leskisellä. Leskinen pelasi viime kauden Pohjois-Amerikassa AHL:n Laval Rocketissa.
Jatkosopimukset Tapparan kanssa tekivät muiden muassa hyökkääjät Veli-Matti Savinainen, Anton Levtchi ja Otto Rauhala.
Tapparan päävalmentaja on ensi kaudella ruotsalainen Rikard Grönborg, jonka kolmevuotinen sopimus julkistettiin viime viikolla.