Tasoitus kahdeksan sekuntia ennen loppua korpesi, mutta FC Rauma otti Samppalinnan metelissä askeleen oikeaan suuntaan

Vaikka tilastoista ei välttämättä äkkiseltään voisi niin päätellä, FC Rauma palasi uuden vuoden alkajaisiksi oikeille raiteille Futsal-Ykkösessä.

Vaikka tilastoista ei välttämättä äkkiseltään voisi niin päätellä, FC Rauma palasi uuden vuoden alkajaisiksi oikeille raiteille Futsal-Ykkösessä.

Lauantainen 5–5 (2–2) -tasapeli KF Kosovan kanssa oli kuitenkin sikäli kitkerä, että turkulaisjoukkue teki tasoitusmaalin kahdeksan sekuntia ennen ottelun päätössummeria.

– Kyllähän se aika paljon korpeaa. Pelasimme kyllä muuten todella hyvän pelin, mutta kaksi mustaa hetkeä tuli, joista annoimme kaverille kolme maalia. Vähän sama juttu on meitä riivannut koko kauden, FC Rauman pelaajavalmentaja Jere Kyrkkö pureskeli.

Alban Ferati teki Kosovalle neljä maalia. FC Rauman maalit tekivät Antti-Pekka Ruohola, Mikael Mäkelä, Verneri Nummi, Jorma Kangas ja Verneri Pietilä.

Reilut sata katsojaa toivat Samppalinnan Palloiluhalliin niin hyvän tunnelman, etteivät pelaajat meinanneet kuulla kentällä toisiaan.

– Jos puolustuspeli on tuon näköistä, niin siihen on hyvä jatkossa nojata. Ehdottamasti tämä oli askel oikeaan suuntaan loppuvuoden katastroofin jälkeen, Kyrkkö kiitteli.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut