Tavallisesta tallaajasta on tullut roolimalli ja tulevien frisbeegolflupausten idoli – "On hassua huomata, että joitakin ihmisiä jännittää tulla juttelemaan minulle tai kysymään nimmaria"

Henna Blomroos on tämän vuoden viettänyt frisbeegolfammattilaisen elämää, mutta myös kamppailut tekniikkaongelmien ja selkävaivojen kanssa.

Raumalainen Henna Blomroos, 22, on päässyt kuluvalla kaudella nauttimaan täysipainoisesti frisbeegolfammattilaisen elämästä. Takana on esimerkiksi jo kaksi matkaa lajin valtamaahan Yhdysvaltoihin.

Tuoreimpana saavutuksena tuli kolmossija major-tason arvoturnauksesta Suomen Nokialta European Openista eli Euroopan avoimista viime viikolla.

European Openiin Blomroos lähti kovin odotuksin, ja pienistä vaikeuksista huolimatta tuloksena oli kauden paras sijoitus kansainvälisissä kilpailuissa.

– Aina lähden kisaan sillä fiiliksellä, että teen parhaani ja yritän voittaa. En nähnyt syytä, miksen pystyisi voittamaan, jos peli on tikissä. Näin kävi tällä kertaa, Blomroos kertaa Raumalla Nokian-turnauksen lähtökohtia.

Vaikeimmat väylät menivät parhaiten

Nelipäiväisessä European Openissa pelattiin joka päivä sama 18-väyläinen rata, legendaarinen ”The Beast” eli ”Peto”, joka on kerännyt ylistystä ammattilaispelaajilta. Kolmena ensimmäisenä päivänä Blomroosin kierrosten alut sujuivat heikosti.

– Otin aika paljon plussaa joka kerta neljältä ensimmäiseltä väylältä. Se vei mahdollisuudet voittoon tällä kertaa.

– Alun pitäisi olla aika helppo, ja viimeiset kymmenen väylää radan vaikeimpia. Ne pelasin aina kaikista parhaiten. En tiedä, oliko aamukankeutta vai mitä, Blomroos miettii.

Viimeisen kisapäivän kierrokselle Blomroos lähti jaetulla kolmannella sijalla. Kun raumalainen sai pelattua kisan parhaan kierroksensa, kolme yli parin, ja otti vielä birdien viimeiseltä väylältä, jäivät muut pronssista kamppailleet naiset taakse.

– Olen ihan tyytyväinen tuohon kolmanteen sijaan, kun sain hyvän nousun tehtyä.

European Openin naisten sarjan voitti yhdysvaltalainen Paige Pierce, joka on voittanut kaksi kolmesta kauden toistaiseksi pelatuista arvoturnauksista.

Paras suomalainen oli toiseksi sijoittunut Blomroosin hyvä ystävä Eveliina Salonen, joka taisteli tiukasti mestaruudesta Piercen kanssa. Blomroos jäi lopulta Piercestä kahdeksan heiton ja Salosesta viiden heiton päähän.

Tekniikkaongelmia alkukaudesta

Kokonaisuudessaan Blomroos ei ole kovin tyytyväinen tähänastiseen kisakauteensa. Takana on yhdeksän kansainvälisen liiton PDGA:n kilpailua.

Niistä seitsemän Blomroos on heittänyt Yhdysvalloissa, ensin helmi–huhtikuussa ja toisen kerran kesäkuussa. Kymppisakin sijoitukset rapakon takana ovat tulleet tutuiksi, mutta kolmen kärkeen sijoittumiset puuttuvat.

Raumalainen kärsi alkukaudella tekniikkaongelmista. Hän arvelee syyksi harjoituskaudella Suomen talvessa liukkailla keleillä heittämisen.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että se tuhoaa tekniikkani. Olin vähän liian innokas heittämään alkutalvella, ja jostain syystä se väärä tekniikka jäi lihasmuistiin, enkä osannut korjata sitä heti.

Blomroos matkusti kauden ensimmäiselle kisareissulleen Yhdysvaltoihin jo helmikuun lopulla, ja hänen mukaansa ensimmäiset kisat menivät tekniikkaongelmaa korjatessa.

– Sen reissun viimeiset kisat alkoivat mennä jo draivin puolesta hyvin, mutta putti tai joku muu sitten sakkasi. Vuorotellen vähän eri osa-alueet toimivat.

Selkävaiva riesana lähes koko kauden

Blomroos on myös kärsinyt selkävaivoista kauden aikana. Kesäkuussa hän joutui jättämään toisen kahdesta suunnitellusta jenkkikilpailusta väliinkin selkäkivun takia. Major-tason Yhdysvaltain naisten mestaruuskilpailuun hän pystyi osallistumaan ja oli siinä seitsemäs.

– Kauden ensimmäisissä kisoissa selkä tuli vähän kipeäksi, mutta se parani silloin. Toukokuusta asti se on ollut huonommassa kunnossa.

Blomroos kertoo, että ennen European Openia vaiva hieman talttui, mutta turnausviikon aiheuttama rasitus vei selän taas aika huonoon kuntoon.

– Sen takia en halua asettaa tulostavoitteita enää täksi kaudeksi, vaan haluan keskittyä siihen, että pystyisin pelaamaan kisoja.

– Yritän järkeillä ja selvittää, mitä on fiksua tehdä, jotta saisin selän taas kuntoon harjoituskaudeksi.

Elokuu on kova kisakuukausi

Elokuulle Blomroosilla silti riittää kisasuunnitelmia. Ensi viikon torstaista sunnuntaihin heitetään Turun Lausteella Suomen mestaruuksista, ja loppukuusta on edessä jälleen matka Yhdysvaltoihin.

Siellä Blomroosin ohjelmassa on ainakin Yhdysvaltain ammattilaiskiertueen kilpailu 19.–21.8. sekä maailmanmestaruuskilpailut elo–syyskuun vaihteessa.

MM-kisoissa Blomroos osallistuu yksilökisan lisäksi sekaparikilpailuun yhdysvaltalaisen Luke Humphriesin kanssa.

– Selän takia ei voi niin paljon tuloksen päälle pedata, mutta toivon, että saisin MM-kisoihin parhaan iskun päälle ja pelini kaikki osa-alueet toimimaan samaan aikaan. Olisi hieno nähdä, mihin se riittää, Blomroos kuittaa.

Videoilta tuttuja tähtiä kaiken kansan nähtävillä

Henna Blomroos pelaa frisbeegolfia ammatikseen. Hän kertoo tienaavansa pelaamisella niin hyvin rahaa, että muiden töiden tekemistä ei tarvitse miettiä.

Ammattilaispelaajallekin Nokian European Openin yleisömäärä oli hieno ja vavahduttava kokemus, joka kertoo omaa sanomaansa lajin suosion räjähdysmäisestä kasvusta.

– Naisten finaalikierroksellakin taisi olla isoin yleisömäärä, jonka edessä olen pelannut. Oli ilo nähdä sellainen määrä katsojia.

Miesten kisan ratkaisuhetkiä oli katsomassa vieläkin isompi yleisömassa. Järjestäjien arvion mukaan paikalla oli jopa 5 500 katsojaa, mikä on enemmän kuin missään muussa frisbeegolfkisassa maailmassa aiemmin.

Blomroos oli itsekin mukana seuraamassa yhdysvaltalaisten Eagle McMahonin ja Paul McBethin kaksinkamppailuksi muodostunutta finaalikierrosta, jossa McMahon vei voiton yhden heiton erolla.

– Se oli tosi hienoa. Yleisökasan takaa ei ehkä pystynyt ihan joka heittoa näkemään, mutta pelisilmää pystyi käyttämään ja lähtemään ajoissa jollekin muulle väylälle hakemaan hyvää paikkaa. Jokainen näki varmasti lempparipelaajansa, ja se on tärkeintä, Blomroos sanoo.

– Suomessa on paljon frisbeegolfyleisöä, jolla ei ole yleensä mahdollisuutta nähdä tuon tason tähtiä kuin videolta. Onhan se hienoa, että nyt pääsi näkemään.

Tavallisesta tallaajasta on tullut roolimalli

Muiden muassa juuri European Openin voittanut McMahon hehkutti Suomen-reissullaan, kuinka paljon frisbeegolfradoilla ja kisayleisössä näkyy lapsia ja nuoria. Myös Henna Blomroos ammattilaispelaajana on tulevien frisbeegolflupausten idoli, ja hän pääsi jakamaan Nokialla runsaasti nimikirjoituksia.

Miltä tuntuu olla roolimalli?

– Mielestäni se on hienoa, tykkään kyllä. Varsinkin, jos lapset tulevat juttelemaan ja kyselemään. Pidän itseäni tavallisena tallaajana, ja on hassua huomata, että joitakin ihmisiä jännittää tulla juttelemaan minulle tai kysymään nimmaria.

Koti on ja pysyy Raumalla, vaikka matkustamista riittää

Henna Blomroosin frisbeegolfura vaatii paljon matkustamista. Tälläkin kisakaudella hän matkustaa Yhdysvaltoihin yhteensä kolme tai neljä kertaa.

Rauman Frisbeetä edustavan Blomroosin koti on silti yhä Raumalla – eikä muutosta ole näköpiirissä.

– Lähtökohtaisesti aion asua aina Raumalla, jos ei tule pakkoa muuttaa pois. Rauma on kotini ja tulee aina olemaan. Asunnon ostaminen täältä ja asettuminen sinne on joskus edessä.

Sen Blomroos kuitenkin myöntää, että pitkien matkojen reissaaminen tuntuu kintereissä.

– Tuntuu. Kausi on alkanut jo helmikuun puolessavälissä. Ekan jenkkireissun jälkeen oli toki kuukauden tauko kisoista, mutta sen jälkeen on ollut kisa melkein joka toinen viikonloppu.

Kisoja olisi tarjolla enemmänkin, mutta Blomroos on päättänyt, ettei joka viikonloppu kannata kilpailla.

– Se rupeaisi tuntumaan jo liian raskaalta, kun se on nyt jo tosi raskasta. European Open -viikollakin tuli seitsemänä päivänä vedettyä vähintään yksi kierros , Blomroos toteaa.

Kisakausi alkaa helmikuussa ja loppunee lokakuussa. Blomroos sanoo, että kisakauden aikana treenaamiselle jää melko vähän aikaa.

– Samanlaista treeniä en ole kyennyt saamaan kuin harjoituskaudella. Yritän kyllä treenata puttia joka päivä, ja käyn heittämässä. Yritän tunkea joka väliin vähän treeniä, mutta välipäivätkin ovat tärkeitä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut