Thomas Grégoire jatkaa Lukossa myös ensi kaudella: "Luojan kiitos, että meillä oli optio häneen"

Kuva: Juha Sinisalo

Lukko on käyttänyt helmikuussa joukkueeseen liittyneen kanadalaispuolustaja Thomas Grégoiren option, minkä myötä hän pelaa ensi kaudellakin Raumalla. Grégoire uskoo, että ensi vuodellekin on olemassa kaikki menestysainekset.

– Me pelasimme tänä keväänä toisillemme ja jokaisella oli isot odotukset. Ensimmäinen kauteni täällä oli erinomainen ja ensi vuonna meillä on monta nuorta ja nälkäistä pelaajaa, jotka haluavat osoittaa oman arvonsa, Grégoire sanoo.

– Pelityyli nojaa täällä enemmän luisteluun, mutta jo muutaman pelin jälkeen pääsin rytmiin mukaan. On hienoa jatkaa tässä joukkueessa puolustavana mestarina. Uskon, että olemme ensi vuonnakin Liigan kärkijoukkueita.

28 runkosarjaottelussaan Grégoire teki tehot 5+14 ja nousi jo tuolla ottelumäärällä Lukon neljänneksi parhaaksi puolustajaksi tehopisteiden valossa. Hänen edellään tilastoissa olivat Robin Press (58 ottelua, 17+31), Vili Saarijärvi (50, 9+27) ja Lukas Klok (46, 3+18).

Kalle Sahlstedt  on erittäin mielissään jatkosopimuksesta.

– Luojan kiitos, että meillä oli optio häneen. Muuten ei olisi ollut mitään mahdollisuutta häntä pitää. Yhteydenottoja tuli ja hänet haluttiin ostaa meiltä ulos, emmekä missään tapauksessa halua Tompasta luopua, Lukon urheilujohtaja paljastaa.

Varmistuneet jatkosopimukset kaudelle 2021–22

Kristian Pospisil
Pavol Skalicky
Vili Laitinen
Miska Kukkonen
Thomas Grégoire