Titta Keinänen otteli Euroopan kisojen mitalin – "Kun pettymys vähän hälvenee, voi myös pronssista hymyillä"

Titta Keinänen ylsi Minskissä välieriin. Kuva: Jere Grönberg

Karateka Titta Keinänen sijoittui Euroopan kisojen pronssille kumiten 68-kiloisten sarjassa Minskissä lauantaina. Euralaisottelija hävisi välieränsä Turkin Hocaoglu Meltemille niukasti tuomaripäätöksellä tasaisen kamppailun jälkeen.

– Päällimmäisenä mielessä on pettymys. Harmittaa, kun hävisin tiukan ja tasaisen ottelun. Mitalia lähdin hakemaan, mutta kun aamupäivällä lähti kulkemaan hyvin, olisin toivonut, että olisin tämän välierän voinut voittaa. Kun pettymys vähän hälvenee, voi myös pronssista hymyillä, Keinänen kertasi Olympiakomitean sivuilla.

Keinänen voitti alkulohkon päätösottelussaan jumboksi jääneen Ruotsin Hana Antunovicin ipponilla. Aiemmissa otteluissa Italian Clio Ferracutia ja Kreikan Eleni Chatziliadouta vastaan suomalainen ei tehnyt pistesuorituksia, mutta myös vastustajat jäivät nollille.

Chatziliadou ja Keinänen puolustivat alkulohkossa virheittä, sillä kumpikaan ei antanut pistettäkään vastustajille. Lohkovoitto meni kreikkalaiselle hallitsevalle maailmanmestarille, sillä hän kukisti Ferracutin 1–0.

– Harvoin meillä on tällaista alkulohkosysteemiä. Aivan eri tavalla joutui miettimään taktisesti, kun myös tasapeli oli mahdollinen. Kyllä se tätä peliä muutti, Keinänen sanoi.

Myös välierässä olisi tullut tasapeli, sillä pistesuoritukset jäivät tekemättä kummaltakin ottelijalta. Voittaja ratkesi tuomariston äänestyksellä, jossa turkkilainen oli niukasti parempi. 25-vuotias Keinänen sai jo kuluvan vuoden toisen arvokisapronssinsa, sillä myös kevään EM-kisoista tuli muistoksi himmein mitali.

Keinänen tavoittelee paikkaa ensi vuoden Tokion olympialaisissa, joissa on kumitessa vain kolme painoluokkaa. Suomalainen on omassa sarjassaan 68-kiloisissa maailmanlistan toisena. Listan kärkinimi on Japanin Ayumi Uekusa.