TPS:lle maaleja takova Ilkka Heikkinen ei kelvannut Lukolle - "Ei tästä kenenkään pidä suuttua"

TPS-puolustaja sanoo pudottaneensa huomattavasti palkkaansa, että pääsi pelaamaan Turkuun.

| Päivitetty

Ilkka Heikkinen on tottunut puhumaan asioistaan suoraan. TPS:n raumalaispuolustaja ei esimerkiksi ole peitellyt, että palkka on ollut monta kertaa merkittävä tekijä pelipaikan valinnassa.

Tuoreessa Urheilusanomien haastattelussa hän käy yksityiskohtaisesti läpi kierrostaan ulkomailla. Kiertolaiselämänsä aikana Heikkinen näki NHL:n, AHL:n, KHL:n sekä Sveitsin ja Ruotsin pääsarjat. Tylyimmältä kuulostavan arvion hän antaa talvesta 2014–15, joka kului Salavat Julajev Ufan paidassa. Sen Heikkinen tuomitsee palkkasoturikaudeksi.

– Periaatteessa sinne oli pakko lähteä, kun oli niin hyvä tarjous. Kyllä se aika palkkasoturikausi oli, Heikkinen toistaa.

– Tietysti silloinkin koko ajan pelattiin täysillä. En mä koskaan ole vain huvikseni lähtenyt pelaamaan, mutta ei KHL hirveästi suunnitelmiin kuulunut.

Heikkisestä, 31, tuli tuolloin kauden kynnyksellä isä, ja hän olisi halunnut jo palata Suomeen. Kotimaasta ei löytynyt sopivaa paikkaa vielä vuotta myöhemminkään, vaan talvi vierähti Växjö Lakersin riveissä. Nyt Heikkinen on valmis sanomaan ääneen yhden asian keväältä 2014. Hän tarjosi itseään Lukolle, mutta yhteydenotto ei johtanut mihinkään.

– Tämä on sellainen asia, että aina varmaan joku suuttuu ja ottaa itseensä. Mutta olen tarjonnut itseäni Lukolle, eikä mitään ole kuulunut jälkikäteen, Heikkinen toteaa.

– Ei tästä silti kenenkään pidä suuttua. Mä olen itse päässyt siitä ylitse, ja toivottavasti kaikki muutkin.

Heikkinen talsii pitkin Turun katuja, koska viime keväänä sopimusneuvottelut napsahtivat kohdilleen. Hänellä olisi ollut vuosi jäljellä sopimustaan Växjö Lakersin kanssa, mutta kontrahti purettiin. Vanhalla pelikaverilla Tomi Kalliolla oli vahvasti sormensa pelissä, kun Heikkisestä tuli TPS:n pelaaja. Vaihtoehto oli kuitenkin mieluinen.

– Pudotin aika paljon palkkaani, että pääsin tulemaan tänne. Jos olisin pelkän rahan takia pelannut, en olisi tullut, Heikkinen sanoo suorasukaiseen tyyliinsä.

– Se siirto tehtiin oman henkisen hyvinvoinnin takia. Ei enää ole palkalla väliä.

Hyvinvoivalta Heikkinen on näyttänyt myös jäällä. Kovaa laukova puolustaja on täräyttänyt TPS:lle viiteen peliin jo viisi maalia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut