TPS:n vahva toinen erä Lukon A:n turma

Lukko on neljän ottelun jälkeen ilman voittoa Nuorten SM-liigassa.

Lukon A-nuoret eivät saaneet vielä perjantainakaan voittotiliään auki Nuorten SM-liigassa.

Raumalaisjoukkue kaatui kotikentällään Turun Palloseuralle, jonka kolmen maalin toinen erä oli kotijoukkueelle liikaa. Ottelu päättyi lopulta lukuihin 3–4 (2–0, 0–3, 1–1).

– Toinen erä oli todella heikko. En tiedä mitä tapahtui hyvän, emme pystyneet kuin puolustamaan. Viimeinen erä oli ihan hyvää taistelua, Lukon A-nuorten päävalmentaja Niko Marttila sanoo.

Lukko pääsi avauserässä kahden maalin johtoon, kun David Routa ja Rasmus Elo pääsivät iskemään täysosumat.

TPS kiri toisessa erässä tasoihin ja ohi. Kolmannen erän alussa vieraat menivät jo kahden maalin johtoon. Leo Ringin osuma ilman maalivahtia oli lopulta Lukolle vain laiha lohtu.

Lukolla on kasassa neljän ottelun jälkeen vasta yksi sarjapiste.

– Ei se tietenkään ole sellainen alku mitä olemme hakeneet. Mutta maalit lasketaan ja voitoista pelataan. Ensimmäisen voiton merkitys alkaa olla suuri. Se halutaan mahdollisimman nopeasti. Se pitää kaivaa hinnalla millä hyvänsä.

Lauantaina Lukko matkaa Jukureiden vieraaksi.

– Tämä ilta pitää nollata nopeasti, Marttila toteaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut