TPS uskoi urheilunsa Rauli Uraman käsiin – uusi urheilujohtaja yllätti kertomalla, ettei aio koota Turussa liigajoukkuetta

TPS:n uusi urheilupomo on tuttu mies raumalaisille. Hän valmensi Raumalla vuosikausia 1990-luvulta lähtien ja huipensi projektinsa SM-pronssiin liigajoukkueen päävalmentajana.

| Päivitetty

Turun Palloseura tiedotti torstaina uuden urheilujohtajansa nimen. Lukon kannalta hyvä uutinen on, että huhupuheissa TPS:n yhdistetty raumalaisseuran urheilujohtaja Kalle Sahlstedt ei palaa Turkuun.

Tuttu mies raumalaisille TPS:n uusi urheilupomo kyllä on. Hän on nimittäin Rauli Urama, joka valmensi Raumalla vuosikausia 1990-luvulta lähtien.

Ura Lukossa huipentui projektiin liigajoukkueen päävalmentajana ja SM-pronssiin 2011.

Viimeisimmässä työssään Urama, 50, on seurannut näköalapaikalta kansainvälistä huippukiekkoa Suomen Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajana.

Länsi-Suomen tavoittama Urama kertoi, että TPS:n urheilujohtajaksi lähtemisessä ei ollut kyse kaipuusta seurahommiin. Kyse ei ollut siitäkään, että työpiste sijaitsee 1.5.2020 alkaen lähempänä hänen kotiaan Pyhärannassa.

– Kyse oli ennen kaikkea halusta oppia vielä jotakin uutta ja kehittyä. Olen ollut Jääkiekkoliiton hommissa kuitenkin jo kahdeksan vuotta, Urama totesi.

Kolikon toista puolta katsomaan

Urama on ollut Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajana vuodesta 2012 alkaen.

Tuona aikana maajoukkueet ovat voittaneet pitkän liudan mitaleita: A-maajoukkue MM-kultaa 2019, -hopeaa 2014 ja 2016, alle 20-vuotiaat kultaa 2014, 2016 ja 2019, alle 18-vuotiaat kultaa 2016 ja 2018, hopeaa 2015 ja 2017 sekä pronssia 2013...

Urama on yrittänyt jalkauttaa seuroihin muun muassa yksilökeskeisempää valmennusotetta, joka on piristänyt Suomen huippupelaajatuotantoa.

Valmennusurallaan Urama veti 2000-luvulla useita nuorten maajoukkueita. Lukon lisäksi hän oli liigatasolla Tapparan päävalmentaja.

Urama kokeekin tuovansa TPS:aan tietoa ja ymmärrystä kansainvälisestä vaatimustasosta.

– Pääsen näkemään nyt toiselta puolelta sen, mitä olemme liitossa yrittäneet jalkauttaa, Urama totesi.

Kaikki ei voi olla kiinni liigajoukkueesta

Urama korosti, että TPS:ssä tehdään jo nyt vahvaa pelaajakasvatustyötä, kuten esimerkiksi Rasmus Ristolaisen, Mikko Rantasen ja Kaapo Kakon nouseminen suoraan NHL:ään osoittaa.

Tänä syksynä TPS on kuitenkin ollut otsikoissa lähinnä kehnon liigamenestyksen takia. Sen seurauksena urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki lähti itse ja myöhemmin päävalmentaja Kalle Kaskinen sai potkut.

Ensi kaudeksi Lukon leipiin siirtyvä Marko Virtanen yrittää nyt loppukauden ajan hinata TPS:n pudotuspeleihin. Sen jälkeen TPS:n ja Uraman on valittava uusi päävalmentaja.

– Ei kaikki voi olla kiinni siitä, saako liigajoukkue kahdenkymmenen pelin jälkeen yhdestä paikasta sisään vai ei. Ei minun tarvitse tulla tekemään mitään isoa muutosta, Turussa tehdään jo valmiiksi paljon asioita hyvin, Urama korosti.

Urama kantaa vastuun, mutta ei etsi pelaajia

Urama nimeää vastuulleen koko TPS-urheilun. Sitä, kuinka kauan kuluu aikaa, ennen kuin hänen kädenjälkensä näkyy, mies ei osaa sanoa.

– Pieniä muutoksia voi saada aikaan nopeastikin. Jos puhutaan vaikka arkiharjoittelun laadusta, niin kyllä siellä yksityiskohtia saa parannettua nopeallakin aikataululla.

Urama koki merkittävänä, että kutsun TPS:n urheilujohtajaksi esitti raumalaislähtöinen Erkka Westerlund. Pitkän linjan kiekkomies osallistui hakuprosessiin HC TPS:n hallituksen jäsenenä.

Westerlund linjasi TPS:n tiedotteessa, että ykköskriteeri urheilujohtajalle oli kyky johtaa ja kehittää TPS:n urheilutoimintaa pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti, ei ainoastaan vastata liigajoukkueen valmennustiimin ja joukkueen rakentamisesta.

– Urama on toiminut viimeisen vuosikymmenen suomalaisen huippujääkiekon ykkösveturina ja kehittäjänä. Urama omaa osaamista ja kokemusta, jota on vaikea löytää. Hän oli ykkösvaihtoehto HC TPS:n urheilujohtajan tehtävään, Westerlund ilmoitti.

Urama sen sijaan paljasti yllättävän seikan. Hän ei käytännössä osallistu TPS:n liigajoukkueen rakentamiseen.

Liigajoukkueen kasaaminen on Uraman mukaan TPS:n pelaajatarkkailija Tomi Kallion tehtävä.

– Se oli yksi ehtoni, ettei minun tarvitse koota joukkuetta. Se on tärkeä työ, johon menee valtavasti aikaa ja energiaa. Toivon, että sellainen malli yleistyisi, että urheilujohtaja vastaa urheilusta ja pelaajakoordinaattori kokoaa joukkuetta, Urama sanoi.

– Totta kai minä jokaisen hankinnan hyväksyn ja kannan kokonaisuudesta vastuun.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut