Tukonen ratkaisi Lahden maratonmatsin

Lahden perjantai-ilta piteni kahdesta maalin haastosta.

Lukko kukisti Pelicansin pitkässä ottelussa, jota viivästyttivät kaksi pitkää videotarkistusta. Ratkaisu haettiin lopulta voittolaukauskilpailun kautta.

Sen ainut onnistuja oli pitkän loukkaantumisen selättänyt Lukon Lauri Tukonen.

Pelicans-Lukko 3-4 VL (1-1, 0-0, 2-2, 0-0, 0-1)

1. erä: Puolustaja Roni Sevänen joutui Lahdessa erikoiseen paikkaan, sillä hänet oli lyöty kolmoskentän sentteriksi. Euralainen ei siitä hätkähtänyt, vaan järjesteli heti kentällisen ensimmäisessä vaihdossa maalin. Sevänen pelasi punaiselta eteenpäin, ja puolustaja Rony Ahonen purjehti maalintekoon. Rystylaukaus ohitti lahtelaisveskari Joona Voutilaisen.

Pelicans kuittasi nopeasti. Lauri Tukosen kaksiminuuttinen antoi lahtelaisille ylivoiman, ja sen joukkue hyödynsi. Kultakypärä Iikka Kangasniemi toi kiekon hyökkäysalueelle ja lähetti laukauksen kohti Lukon maalia. Laatta osui raumalaisten maalivahdin Kaapo Kähkösen hanskaan, ponnahti korkeuksiin ja laskeutui maaliin.

Maalivahdeista Kähkönen oli erässä työllistyneempi, sillä hän vei torjunnat luvuin 11-6. Pelicans pääsi myllyttämään ylivoimillaan ja sai myös pari maalipaikkaa Lukon puolustuksen harhasyöttöjen kautta.

2. erä: Lukko sai mainion maalitekomahdollisuuden heti toisen erän alkuun, kun Arttu Ilomäen oivaltava syöttö vapautti Toni Koiviston läpiajoon. Kokeneen laiturin laukaus kuitenkin pysähtyi Voutilaisen patjaan.

Huippupaikkaan pääsi myös Janne Keränen, joka murtautui ylivoimatilanteessa Voutilaisen eteen. Raumalaisten kultakypärän rysty-yritys ei kuitenkaan verkkoon päätynyt.

Pelicans sai tilaisuutensa, kun Simo-Pekka Riikola ja Toni Suuronen kuluttivat samanaikaisesti jäähypenkkiä.

Lahtelaiset survoivat kahden miehen ylivoimalla kiekon maaliin. Miska Siikonen tuli takaa tilanteeseen ja tuikkasi pelivälineen maaliviivan yli. Maalintekohetkellä Iikka Kangasniemi oli kiistatta Lukko-vahti Kaapo Kähkösen päällä maalivahdinalueella.

Pitkän videotarkistuksen jälkeen maali hyväksyttiin. Lukon valmentaja Pekka Virta haastoi tuomion, ja videoita katseltiin uudelleen. Tällä kertaa päätös tuli nopeasti, ja maali hylättiin.

Lukko pääsi seuraavaksi ylivoimalle, kun Casimir Jürgens niittasi keskialueella Ville Vahalahtea jalkoihin. Kiekko päätyi tolppaan aivan jäähyn viimeisillä hetkillä: Rony Ahonen ampui viivalta, ja paluukiekko ohjautui kohti maalia Aleksi Rekosen jalasta.

Reilut kolme minuuttia ennen erätaukoa Janne Keränen karkasi yksinäiseen läpiajoon, mutta ei pystynyt viimeistelemään. Ratkaisevalla hetkellä jalat lähtivät vauhdikkaan hyökkääjän alta.

3. erä: Päätöserä ehti vanhentua reilut neljä minuuttia, kun Pelicans iski. Iikka Kangasniemi karvasi kiekon päädyssä, Stefan Lassen jatkoi pelivälineen maalille ja toisesta aallosta noussut Antti Tyrväinen viimeisteli kauden kuudennen maalinsa.

Kului kaksi minuuttia, ja oli Lukon vuoro. Heikki Liedes sai lämätä kiekon läheltä tyhjiin, kun Jere Friberg oli ensin tehnyt hurjan työn punnertamalla kiekon omalta puolustusalueelta lahtelaismaalille.

Rony Ahonen oli aiemmin tällä kaudella tehnyt kaksi maalia. Lahden perjantai-illassa hän osui myös kahdesti.

Illan toinen syntyi komealla lämärillä ylivoimalla. Syötön maaliin tarjoili Lukon ylivoiman monivuotinen kapellimestari Ville Vahalahti.

Ajassa 53.05 Virta haastoi jälleen Pelicansin maalin. Jälleen tarkasteltiin Siikosen osumaa, kun lahtelaishyökkääjä laittoi ilmasta kiekon verkkoon Kähkösen torjunnan jälkeen.

Tilanne ei selvinnyt otteluvalvojan käytössä olevilla kuvakulmilla, joten hän ryntäsi Ruudun lähetysautoon tutkimaan mahdollista sääntörikettä.

Lopulta maali hyväksyttiin. Se merkittiin Iikka Kangasniemelle, jonka laukauksen Kähkönen torjui.

Jatkoaika: Jatkoajan aluksi Lukko pääsi kahden miehen ylivoimalle. Raumalaiset pelasivat jo valmiiksi yhden kenttäpelaajan ylivoimalla, kun Hannes Björninen ei laillisin keinoin saanut pysähtymään Rony Ahosta.

Jatkoajan paras tontti aukesi Ville Vahalahdelle, joka karkasi läpiajoon. Jälleen kerran Voutilainen venyi torjuntaan kaksintaistelussa raumalaispelaajaa vastaan.

Voittolaukauskilpailu: Voittolaukauskilpailun ainut onnistuja oli pitkän loukkaantumisen selättänyt Lukon Lauri Tukonen. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut