Tuplamestaruus jyskeläisten taskuun ylivoimaiseen tyyliin – "Kyllähän se meille todella tärkeää on, että voitto saatiin säilytettyä"

Laitilan Jyske voitti viimevuotiseen tapaan yleisurheilun seuracupin A-finaalin.

Vuosi vaihtui, mutta valtikka ei vaihtanut omistajaansa. Laitilan Jyske puolusti yleisurheilun seuracupin A-sarjan mestaruutta täydellisellä tavalla.

Vuosi sitten laitilalaiset pystyivät ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana voittamaan pienimpien kaupunkien sarjan, ja myös tämän vuoden finaaliin Jyske pääsi piikkipaikalta.

Ikaalisissa järjestetty finaali todisti, ettei piirikisojen jälkeinen kokonaiskilpailun kovin pistesaalis ollut sattumaa.

Tämän vuoden taistelusta ennustettiin tiukkaa, mutta Jyske oli lopulta ylivoimainen. Laitilalaiset keräsivät 329,5 pistettä, kun kakkossijalle yltänyt Nakkilan Vire sai kasaan vain 280 pistettä.

Jyskeen takana kamppailu oli tasaista, sillä Ikaalisten Urheilijat kokosi 278 ja Vetelin Urheilijat 277,5 pistettä.

– Hyvät fiilikset on nyt, kun voitto on uusittu. Tuli vielä aika reipas voitto, vaikka ennustettiinkin, että nyt on tasaisempaa kuin viime vuonna, Jyskeen joukkueenjohtajana toiminut Joni Vainio-Kaila luonnehti.

Sukkulaviestin voitto sinettinä

Voittoa sinetöivät Jyskeen omien urheilijoiden onnistumisten lisäksi kaksi nakkilalaisten epäonnistumista. Vire jäi kokonaan ilman pisteitä niin 15-vuotiaiden tyttöjen kuulassa kuin 15-vuotiaiden poikien 100 metrilläkin.

– Meillä taas kisat menivät tosi hyvin. Enkkoja tuli tosi paljon ja lajivoittoja kuusi kappaletta, Vainio-Kaila laski.

– Mitään hirmudroppeja meille ei tullut yhtään, ja vastaavasti tosi hyviä suorituksia oli paljon. Sukkulaviestin voitto siihen päälle ja siitä tuplapisteet, niin ero olikin jo aika selvä.

Henkilökohtaisen lajivoiton Jyskeelle ottivat Sara Honkakangas (T11 60 m aj), Noel Raiskinmäki (P11 pituus), Neela Ihanmäki (T11 1 000 m), Akseli Hyytiä (M17 pituus), Lotta Metsäranta (T15 100 m) ja Carolina Grönroos (N17 200 m).

Hyytiä leiskautti tuloksen 655, paransi reippaasti ennätystään ja oli kisassa täysin ylivoimainen.

Voiton uusiminen oli tärkeä saavutus

Yleisurheilun seuracupissa kilpaillaan seurajoukkueilla 11–17-vuotiaiden sarjoissa. Laitilan Jyske kilpailee A-sarjassa, johon kelpaavat alle 10 000 asukkaan kunnat.

Suomen parhaiden seurojen välisen superfinaalin vei Jyväskylän Kenttäurheilijat, suurten kaupunkien C-sarjan Joensuun Kataja ja keskikokoisten kuntien B-sarjan Lempäälän Kisa.

Seuracup on jo pitkään koettu Laitilassa tärkeäksi tavoitteeksi. Avain menestykseen on ollut rakentaa tasainen joukkue, jossa ei ole reikiä. Apuja joukkueen kasaamiseen on tullut myös Jyskeen palloilujoukkueista.

– Vahvistuksia saatiin pesäpalloilusta, jääkiekkoilusta ja jalkapalloilusta, mikä oli tosi hieno asia, Vainio-Kaila kiitteli.

– Kyllähän se meille todella tärkeää on, että voitto saatiin säilytettyä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut