”Turha onnitella ennen kuin saa jotain aikaan” - Bluesin kulta-ajan valmennuspäällikkö Toni Nenonen lähtee luotsaamaan Lukon B:tä

Lohjalainen saapuu Raumalle kahden Lillehammerin-kauden jälkeen.

Toni Nenonen toimi aikanaan yhdeksän vuotta Bluesin valmennuspäällikkönä. Aikakausi oli espoolaisen juniorijääkiekon kulta-aikaa, sillä Aaro Kivilinnan muistopalkinto päätyi peräti seitsemän kertaa Bluesin palkintokaappiin.

Kyseessä on tunnustuspalkinto, joka myönnetään vuosittain parhaalle seuralle. Kivilinna-palkinnon pisteytyksiin vaikuttavat seuran edustus-ja juniorijoukkueiden vuosittaiset sijoitukset SM-tasolla.

Bluesin kultakausi kuitenkin päättyi. Huhtikuussa 2016 Nenonen irtisanottiin Blues Juniors ry:ksi muuttuneen junioriorganisaation palveluksesta.

Syynä oli liiga-Bluesin konkurssi ja siitä seuranneet luottotappiot.

Norjan hopean kautta Lukon B:n puikkoihin

Nenosen ura kuitenkin jatkui. Hän lähti Norjaan ja pestautui kahdeksi kaudeksi Lillehammerin miesten edustusjoukkueen kakkosvalmentajaksi.

Nyt edessä on uusi projekti. Nenonen on Lukon B:n uusi päävalmentaja.

– Se, minkä takia haluan tänne tulla, on organisaation halu saada jatkuvuutta pelaajapolulle. Täällä on hyviä ihmisiä, Nenonen kehaisee.

Lohjalainen on tehnyt pitkään töitä juniorien parissa. Bluesin junioriorganisaation vetämisen ohella hän on toiminut valmentajana Pohjois-Haagan urheilulukiossa.

Norjan-kausinaan hän pystyi ammentamaan mukaan kokemuksia ammattilaisten kanssa työskentelemisestä. Keväällä 2018

Nenonen vei yhdessä ruotsalaisen päävalmentaja Mikael Kvarnströmin kanssa Lillehammerin Norjan finaaleihin, joissa tosin Storhamar lopulta paineli mestaruuteen.

– Tärkeintä B:ssä on yksilön kehittäminen ja sitä kautta joukkueen pelin kehittäminen. Uskon, että siihen pelaajien kehittämiseen mulla on hyvät eväät, Nenonen luonnehtii.

– Näen B:n päävalmentajuuden hienona mahdollisuutena itselleni, mutta mä olen nimenomaan auttamassa tätä organisaatiota.

Enemmän kuin yhden joukkueen koutsi

Nenonen on nimitetty Lukon B:n vastuuvalmentajaksi, mutta se ei ole hänen koko työnkuvansa. Hän lähtee yhdessä urheilujohtaja Kalle Sahlstedtin kanssa kehittämään Lukon nuorimpien ikäluokkien toimintaa.

– Hänellä on aika paljon enemmän annettavaa kuin yhden joukkueen valmentaminen, Sahlstedt painottaa.

– Tällainen kaveri, joka on Bluesissa nähnyt ja kokenut liidon, jossa on menty voitosta voittoon, tuo meille arvokasta tietoa. Olemme todella iloisia, että saimme hänet.

Nenonen tietää sen itsekin. Samalla hän tietää, ettei Bluesin menestyshautomoa voi monistaa Raumalle.

– Ikinä ei voi verrata. On eri asia, kun lähdetään rakentamaan uutta, hän painottaa.

– Ja rehellisesti sanottuna tämä polku pitää rakentaa. Juniori-Lukon polku pitää saada järkeväksi, että pystytään tarjoamaan se polku pienestä pitäen aina A-junioreihin saakka.

Työpaikasta ei tarvitse onnitella

Nenonen on jo päässyt uuteen työhönsä käsiksi, sillä Lukon B on aloittanut harjoitukset tulevaa kautta varten. Loppuviikon treenit vetää kuitenkin Pasi Saarela, sillä Nenonen lähtee Ruotsiin seuraamaan alle 18-vuotiaiden MM-kisoja.

– Kyllä täällä halutaan kehitystä. Ja sehän on se juttu, mitä saadaan aikaan, Nenonen painottaa.

– On turha onnitella ennen kuin saa jotain aikaan. Ei mua siitä tarvitse onnitella, että sain tämän paikan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut