Monen leuka loksahti, kun alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jussi Ahokas jätti ässähyökkääjä Jesperi Kotkaniemen tyystin leiriryhmän ulkopuolelle. Kun leiri päättyi ja JYPin taskukokoinen mailataituri Jerry Turkulainenkin ulostettiin kisakoneesta, hämmästys ja kummastus oli vähintään yhtä suurta.
Tapaninpäivän iltana Turkulainen oli jälleen varsinaisella työmaallaan hurrikaanipaitojen liigaryhmässä. Iltapuhde oli JYPin osalta hikinen, kun Jukurit pihisti pisteen matkaansa vahvan erikoistilannepelaamisensa turvin. JYP voitti päätöserän kirin turvin lopulta 3-2 -jatkoajalla.
- Ei se helppoa ole, kun annetaan kaksi eteen. Jukurit puolustaa keskustan erittäin hyvin, aika paljon jouduttiin laidoilla pyörimään, Turkulainen tuumasi.
Pettymys MM-joukkueesta putoamisesta oli tietysti raju, mutta Turkulainen vakuutti, ettei se häirinnyt keskittymistä otteluun.
- Totta kai harmittaa ja ärsyttää, se oli yksi tämän kauden tavoitteista. Sillä periaatteella lähdettiin tänään, että nollataan pettymys pelaamalla. Oli nautinto pelata taas Suomelan ja Puustisen kanssa, 19-vuotias hyökkääjä totesi
Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jussi Ahokas on perustellut erikoisia valintojaan vahvalla roolittamisella. Ellei pelaaja mahdu kahteen ensimmäiseen ketjuun, hänellä on oltava puolustussuunnan erikoisominaisuuksia ja alivoimaosaamista.
Edellä mainitut eivät ehkä ole Turkulaisen vahvuuksia, mutta toisaalta on vaikea keksiä perusteita sille, miksi esimerkiksi Ilveksen loivaliikkeinen Otto Koivula ajoi väkkärämäisen JYP-hyökkääjän ohi nuorten leijonien kahteen kärkiketjuun.
Yksittäisten pelaajien kohdalla Ahokas on ilmoittanut, ettei aio kommentoida valitsemisia tai valitsematta jättämisiä.
- Jos valmennus ei ole kommentoinut, en minäkään sitä halua tehdä. Ilmeisesti valmennus katsoi, ettei minulle löydy joukkueesta sopivaa roolia, 5+11=16 tehopistettä tällä kaudella kerännyt Turkulainen sanoi.
Hän ei osannut odottaa putoamista lopullisesta kisajoukkueesta, vaikka Ahokkaalla on etenkin 1998-syntyneessä ikäluokassa omat luottohevosensa, joita hän on valmentanut jo 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueissa. Turkulaisella ei nuorempien ikäluokkien maaotteluita ole.
- Harjoituspeleissä pääsin pelaamaan omaa rooliani kärkiketjuissa ja ne sujuivat ihan hyvin. Kyllä se vähän yllätyksenä tuli, Turkulainen kertoi.
Ahokkaan valintoihin en ota missään tapauksessa kantaa
JYPin päävalmentaja Marko Virtanen kävi tilannetta pelaajansa kanssa läpi puhelimitse jo jouluna ja vielä uudelleen tänään.
- Jerry näytti oikealla tavalla miten pettymykseen reagoidaan, Virtanen kehui.
- Viikonloppuna puhuttiin jo puhelimessa ja tänään vielä uudelleen hallilla. Sovittiin, että heti kehiin vaan ja pestään niin sanotusti paska pois, hurrikaaniluotsi lisäsi.
Hän korosti, ettei muutoin kommentoi Turkulaisen kisoista pudottamista millään tavalla.
- Ahokkaan valintoihin en ota missään tapauksessa kantaa, hän valitsee varmasti omasta mielestään parhaan mahdollisen joukkueen, Virtanen painotti.