Tusina tappioita oli liikaa - Korihait vaihtaa päävalmentajaa

Jordi Juste ei ole enää Korihaiden päävalmentaja. Kuva: Kimmo Mäkeläinen

Jordi Juste antoi keskiviikkona Korihait-Pyrintö-ottelun lehdistötilaisuudessa kommentin, jonka merkitys selvisi noin tuntia myöhemmin. 

- Tämä oli paras pelimme tähän saakka. Minun näkökulmastani paras asia oli se, että sain nähdä yleisön elävän mukana. Ainakin tämän yhden kerran, Juste totesi.

Myöhemmin samana iltana Korihait tiedotti, että Juste on vapautettu tehtävästään. Seuran mukaan päätös tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä katalaanin kanssa.

Mitään ennenaikaista luovuttamista Justen otteissa ei ollut havaittavissa, sillä valmentaja eli täysillä joukkueensa mukana loppuun asti.

Korihait siirtyy toistaiseksi apuvalmentajana toimineen Jarno Nikulan komentoon. Nikula, 45, on entinen huippupelaaja, joka toimi Korihaiden päävalmentajana vuosina 2014-17. 

Ajankohta päävalmentajan vaihtamiselle oli sikäli outo, että Korihait oli juuri vaihtanut kaksi amerikkalaispelaajaansa.

Varsinkin Ernest Zeigler vaikuttaa vahvistukselta ja keskiviikon ottelu oli parasta Korihaita koko kaudella. 

Uusikaupunkilaisryhmä on kuitenkin hävinnyt Korisliigassa kaikki 12 peliään.