Tutkinto jo taskussa, lätkäura vasta edessä - "Tosi siisti kokemus"

Joel Janatuinen oli historian kolmas suomalainen NCAA-mestari.

Joel Janatuinen kuuluu siihen espoolaisten jääkiekkoilijoiden joukkoon, joka päätti lähteä Bluesin A:sta kokeilemaan siipiään Yhdysvaltojen yliopistokaukaloissa.

Saman tien valitsivat samoihin aikoihin myös Kasper Björkqvist, Rasmus Tirronen, Kalle Kossila, Ahti Oksanen, Erik Autio, Mika Ilvonen, Teemu Pulkkinen, ja Christoffer Hernberg.

– Aluksi lähti muutama pelaaja vanhemmista ikäluokista. Se vaikutti, ja mullakin pelasi viimeisenä A-junnuvuotena samassa joukkueessa pari kaveria, jotka päättivät lähteä, Janatuinen muistelee.

– Se on A:n jälkeen hyvä väliaskel junnuista kohti ammattilaiskiekkoa. Tosi siisti kokemus.

Janatuinen lähti ison veden taakse kesällä 2014. Hän pelasi ensin vuoden juniorikiekkoa USHL:ssä Sioux City Musketeersin paidassa ja astui sen jälkeen sisään North Dakotan yliopiston ovista.

– Mulla päätökseen vaikutti sekin, että oma kielitaito oli tosi vahva. Olin opiskellut yhdeksän vuotta himassa englanniksi.

Kolmas suomalainen yliopistomestari

Neljä vuotta yliopistokiekkoa antoivat liikuntatieteiden kandidaatin tutkinnon, rutkasti elämänkokemusta ja yhden ison voiton.

North Dakota juhli NCAA:n mestaruutta heti Janatuisen ensimmäisellä kaudella. Hänestä tuli vasta kolmas suomalainen miespelaaja NCAA-mestareiden nimilistalla.

Aiemmin samaan olivat pystyneet Kaj Linna vuonna 1995 ja Jussi Halme 2004. Vuotta myöhemmin Henrik Borgström pääsi liittymään kerhon neljänneksi jäseneksi.

– Se oli kieltämättä siisti kokemus, Janatuinen toteaa.

– Mä ainakin tykkäsin noista vuosista. Etenkin meidän yliopistomme on tosi nätti paikka pelata lätkää. Oli vähän surullistakin lähteä pois.

Janatuinen jätti koululleen jäähyväiset viikonvaihteessa, matkusti tiistaina Suomeen ja saapui keskiviikkona uudelle työpaikalleen Äijänsuon jäähalliin.

Espoolaishyökkääjä yrittää kesän aikana antaa niin kovat näytöt, että pukukopin oven pääsisi avaamaan vielä syksylläkin.Janatuinen on Lukossa elokuuhun ulottuvalla try-out-sopimuksella.

– Nyt taitaa olla sen aika, että lähdetään jatkamaan Suomen kautta. Jenkeissä oli kivaa, mutta on myös tosi kiva päästä taas Suomeen, hän muotoilee.

Kangasniemen ja Tiivolan kanssa samassa ketjussa

Janatuinen on varsinaisesti Espoon Palloseuran kasvatti, joka ponnisti maailmalle Bluesista.

Hän lähti Yhdysvaltoihin tuoreena A-nuorten Suomen mestarina, ja samoissa mestaruusjuhlissa jammaili myös Eetu Koivistoinen.

– Kauan ollaan pelattu yhdessä ja hyviä kavereita ollaan, Janatuinen ilmoittaa.

Samassa ketjussa kaverukset eivät Bluesin A:ssa silti pelanneet, vaan Janatuinen hyökkäsi yleensä Iikka Kangasniemen ja Lukossakin käyneen Peter Tiivolan rinnalla.

– Se oli hyvä ketju. Ne kaksi ovat molemmat tehneet jo hyvin nimeä. Jos jotain saisi itsekin aikaan, Janatuinen hymyilee.

Opinnot valmiina, nyt voi keskittyä lätkään

Mestaruuskaudella Kangasniemi oli Bluesin A:n suvereeni pistetykki. Janatuisen 46 pelin saldo 22+26=48 riitti sisäisessä pistepörssissä neljänteen sijaan.

Taakse jäi muun muassa San Jose Sharksin NHL-miehistöön nykyään kuuluva Antti Suomela.

Liigapelejä Lukon uusi testihyökkääjä ei ole pelannut. Ne olisivat torpanneet saman tien haaveet yliopistourasta.

Siinä missä Kangasniemi ja Tiivola ovat pelanneet liigatasolla jo vuosia, Janatuinen yrittää vasta nyt, 24-vuotiaana, lyödä jalkansa sisään kotimaiseen pääsarjaan.

– Mutta nyt on opinnot taskussa, eikä niitä tarvitse uran jälkeen miettiä. Lätkää on tarkoitus pelata niin pitkään kuin mahdollista, mutta sekin loppuu aikanaan.

Lonkkavamma hidasti tahtia

Janatuinen on jo ehtinyt nähdä myös jääkiekon nurjan puolen. Hänellä on takanaan kaksi rikkonaista kautta, ja tälle talvelle pelejä kertyi vain 14.

– Lonkka leikattiin pari vuotta sitten, ja oli vähän muitakin ongelmia, kun tuli ylirasitusta, Janatuinen paljastaa.

– Vaikeuksien kautta on menty pari viime kautta, mutta nyt olo on taas tosi hyvä. Nyt on tarkoitus päästä taas nauttimaan lätkästä.

Janatuinen lähti Yhdysvaltoihin paitsi tuoreena nuorten Suomen mestarina, myös nuorten SM-liigan herrasmiespelaajana. Millainen pelaaja viisivuotiselta reissulta palaa?

– Hyvä kahden suunnan hyökkääjä. Pitäisi onnistua molempiin suuntiin pelaaminen, hän vastaa.

– Pelaaja, joka pystyy luomaan maaleja ja syöttöjä, mutta hoitaa myös puolustushommat. Etenkin puolustuspelaamisessa ja alivoimilla tuli vastuuta tuolla. Vastuullinen pelaaja.

Kenttämaa ja Karuvaara liigajoukkueen mukaan kesäksi

Puolustaja Aleksi Kenttämaa, 19, ja hyökkääjä Eppu Karuvaara, 18, on nostettu Lukon liigajoukkueen harjoitusvahvuuteen.

– Tarkoitus on, että he olisivat mukana koko kesän, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt vahvistaa.

Kaksikosta Kenttämaa on ylitorniolaisen Et-Po 72:n kasvatti, joka on pelannut kolme kautta Lukon A:ssa ja B:ssä.

Karuvaara siirtyi Lukkoon kesken viime kauden HIFK:n A:sta sopimuksella, joka kattaa myös ensi kauden. Hän pelasi Lukon A:ssa ja B:ssä ja pääsi keväällä kokeilemaan myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen.

– Katsotaan nyt, mitä tapahtuu, kun päästää kesäkuuhun ja noita ulkomaalaisia tulee tänne enemmän, Sahlstedt sanoo.

– Katsotaan siinä kohtaa, millaisilla koostumuksilla jäätreenejä vedetään. Mutta kyllä, käytännössä heidän pitäisi olla koko kesä tuossa.

Saksalaisseura Eisbären Berlin tiedotti keskiviikkona maalivahtikuvioistaan, sillä seura hankki Tanskan MM-vahdin Sebastian Dahmin Iserlohnista ja lainasi Maximilian Franzrebin Lausitzer Füchselle.

Samalla seura kertoi, että vaikka Tobias Ancicka pelaa tulevalla kaudella Lukossa, hänellä olisi edelleen voimassaoleva sopimus myös Eisbärenin kanssa.

– No ei kyllä ole. Ainakin meillä on ihan virallinen voimassaoleva sopimus hänen kanssaan. Ei ole kyse mistään lainausjutuista, Sahlstedt painottaa.

Lukko on solminut 18-vuotiaan maalivahdin kanssa sopimuksen, joka ulottuu kevääseen 2023 asti.

– Eikä siinä ole minkäänlaisia klausaaleja, Sahlstedt sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut