Tyttöjen Suomen mestaruus katkolla Feralle kotikentällä – pesisperheestä tuleva valmentaja kertoo, miksi on tepastellut vuosikaudet kentällä paljain varpain

Rosendahlin perhe on voittanut Ferassa yhteensä parikymmentä nuorten mitalia. Keskiviikkona kulta on ensimmäisen kerran tarjolla Rikulle, Alinalle ja Ericalle samassa joukkueessa.

Alina, Erica ja Riku Rosendahl kiskovat Otanlahden pesäpallostadionin pukukopissa jalkoihinsa sukkia, joihin näyttäisi olevan kirjailtu hahmoja Pac Man -videopelistä. Tällaiset ovat tällä kertaa Feran B-tyttöjen pudotuspelisukat. Joukkueessa kolmatta kautta pelaava Alina Rosendahl ei tiedä, mistä pudotuspeliperinne on lähtöisin, mutta sen hän tietää, mistä tämänvuotiset sukat ovat peräisin.

– Julia Ruoho taisi ostaa ne Porin H&M:stä, hän naurahtaa.

Sukkapakko sopii mainiosti valmentajaisä Riku Rosendahlille.

– Pudotuspeliavauksessa Ylihärmässä oli kymmenen astetta lämmintä, joten kyllä sukat mukavasti auttoivat, hän virnistää.

Feran naisten ja nuorten superpesisjoukkueen kakkospelinjohtajan tavaramerkki on ollut vuosikaudet tepastella otteluiden aikana paljain varpain.

– Se lähti joskus siitä, kun olimme pelireissulla jossain, missä oli tekonurmi. Sillä oli mukava tepastella paljain varpain. Siitä se jäi tavaksi, jos säät ovat sallineet, ja vaikka eivät olisikaan sallineet. Joskus jossain pelissä kaatosateella yritin laittaa släpärit, mutta joukkueelta tuli sanomista. Palasin varvaslinjalle.

Kulta ratkaistaan korvien välissä

Sukilla tai ilman, Rosendahlin perheessä on totuttu pärjäämään pesäpallossa. Ericalta, 15, ja Alinalta, 17, löytyy Feran junioreista eri ikäluokista yhteensä kahdeksan mestaruutta, ja Rikulta valmentajana koko kultasuora E-tytöistä B-tyttöihin.

Seuraavan esteenä on enää Jyväskylän Kirittäret, joka Feran pitäisi kammeta kullan tieltä nuorten Superpesiksen finaaleissa. Mestaruus on katkolla Feralle keskiviikkona kotikentällä. Kun niin viimeksi oli syksyllä 2019, Otanlahdessa oli ottelussa Kempeleen Kiriä vastaan paikalla 640 katsojaa.

– On vain hieno pelata, jos tulee paljon yleisöä, Erica ja Alina vakuuttavat.

Jännitystä lievittää se, että sisarukset ovat pelanneet junioreissa mitalipelejä E-tyttöjen Tenavaleiristä lähtien ja olivat hiljan mukana ratkaisemassa Feran naisten nousua Ykköspesikseen. Alina debytoi tällä kaudella naisten Superpesiksessäkin.

– Se jännitti varmasti vielä enemmän kuin nämä B:n pelit. Välierissä ajattelinkin, että kun nyt Superissakin olen pärjännyt, niin kai sitten pärjään täälläkin, hän hymyilee.Riku Rosendahlin mielestä finaalit ratkaistaan juuri korvien välissä. Peli sinänsä on samaa pesäpalloa kuin ennenkin.

– Olen sanonut monta kertaa, että oma pelimme riittää kyllä. Jos pelaamme itse hyvin, niin tulemme voittamaan sarjan. Sitten vain, kun paikka tulee, niin pitää myös tehdä se laadukas lyönti tai kova ulkopelisuoritus.

– Isoksi asiaksi nousee se, miten pääsee yli huonoista hetkistä. Mikään joukkue ei hallitse kahta jaksoa tai kahdeksaa vuoroparia.

Kentällä eivät tule työasiat mieleen

Riku Rosendahlista on tullut valmentaja tyttäriensä harrastuksen kautta. Hän aloitti valmentamisen aikanaan vuonna 2010 Alinan joukkueessa G-tytöissä Jani Hiljasen aisaparina. Pelaajataustaa hänellä ei ole, mitä nyt puulaakissa on tullut pelailtua.

– Olen kasvanut käytännössä pelin mukana. Sehän lähti ihan leikkimisestä. Kun tenavapallo vaihtui aikuisten palloon, mietin, olisiko tässä sopiva paikka antaa jonkun muun jatkaa, hän kertoo.

Erään kerran katsomossa tuli kuitenkin Marko Lompin kanssa sovittua, että kaksikko lähtee vetämään D-tyttöjen porukkaa. Loppu onkin lähes kultamitalia kultamitalin perään.

– Olihan se ihan kivaa, kun voitimme B-tyttöjen mestaruuden täällä Raumalla pari vuotta sitten. Pelaajien kehittäminen edellä mennään ja heidän oppimisensa on palkitsevinta, mutta tietysti, jos jotain on mahdollista voittaa, niin sitä haluaa myös pärjätä, Rosendahl kuvailee.

Raskastakin on välillä ollut. Vaikka illat ovat menneet harjoituksissa ja pelireissuilla, Rosendahlin päätyö on ollut koko ajan tilitoimisto Accountorilla Porissa.

– Kun ennen etäaikaa piti hypätä Porissa päivittäin, sitä ehti käydä kotona juuri syömässä ennen treenejä. Toisaalta pesiskenttä on ollut myös hengähdysreikä. Eipä ole tarvinnut miettiä työn ja vapaa-ajan rajaa, koska kentällä ei ole ainakaan työ käynyt mielessä.

Pikkusiskon kilpailuvietti herää joukkuekaverina

Jos joskus harvoin Rosendahlit ovat kotona samaan aikaan, silloin puhutaan usein – yllätys yllätys – pesäpallosta. Telkkari-illoista tulee välillä opetustuokioita, kun perhe katsoo yhdessä pelejä Ruudusta. Yhteiselo samoissa joukkueissa on sujunut kuitenkin kivuttomasti, ainakin isän mielestä.

– Treeneissä saa vähän enemmän huutoa isältä, jos epäonnistuu, Alina heittää.

Vaikka Alinalla ja Ericalla on ikäeroa kolmisen vuotta, he ovat pelanneet samoissa joukkueissa C- ja B-tytöissä sekä naisten suomensarjassa.

– On ainakin saanut kaverin verkolle lyömään. Silleen se on ihan kivaa, mutta treeneissä haluaa olla kaikessa parempi, Erica toteaa.

– Ehkä Ericalla se kilpailuvietti herää vähän enemmän kuin mulla, Alina tarkentaa.

Samassa joukkueessa Rosendalin kolmikko ei ole vielä mestaruutta juhlinut, mutta keskiviikkona siihen tarjoutuu mahdollisuus.

Ilmassa on haikeuttakin, sillä tähän kauteen loppuvat niin monen pelaajan juniorivuodet kuin pelinjohtajien Jenna Mäkelän ja Riku Rosendahlin yhteistyökin.

– Nyt kun tiet erkanevat, niin olisi hienoa päättää taival voittoon, Riku Rosendahl maalailee.

B-tyttöjen toinen finaali Fera–Kirittäret Otanlahdessa keskiviikkona kello 15.30. Mestaruus on katkolla Feralle.

Enni Kylä-Kause on Feran B-tyttöjen tukena yli 300 ottelun superpesiskokemuksella. Hän on B-tyttöjen Suomen mestari vuodelta 2003. Kuva: Juha Sinisalo

Enni Kylä-Kause valmennustiimissä

Feran kaikkien aikojen pelaajiin kuuluva Enni Kylä-Kause on ollut tämän kauden mukana B-tyttöjen valmennustiimissä Jenna Mäkelän ja Riku Rosendahlin apuna.

Kylä-Kause on Feran entinen kapteeni, Superpesiksen huippujokeri ja kaksinkertainen Suomen mestari Lapuan Virkiän paidasta. B-tytöissä hänen roolinsa on kokemuksellaan tukea nuoria pelaajia.

– Häneltä on saanut hyviä vinkkejä varsinkin sisäpeliratkaisuihin, Alina Rosendahl sanoo.

– Mahtavaa, että Enni on ollut tässä mukana, kuten Jenna Kammi-Rahnastokin talvella lukkarivalmentajana. Seuralle on todella tärkeää, että vanhoja pelaajia saadaan mukaan ja heidän kokemuksensa valjastettua käyttöön, Riku Rosendahl kiittelee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut