Ei missään nimessä.
Se oli Daniel Herbertin, 24, ensimmäinen ajatus, kun hän kuuli mahdollisuudesta liittyä Korihaista tutun isänsä Gordon Herbertin valmennusryhmään.
Häntä ei niinkään huolettanut epäilyt suosimisesta, vaan miten pesti vaikuttaisi perhesuhteisiin.
Saksan Bundesliigassa pelaavan Fraport Skylinersin penkin takana vaikuttavat Herbertit päättivät alusta saakka hoitaa tilanteen ammattimaisesti, jotta epäilyjä tai ongelmia ei edes tulisi.
– Ei tämä ole helpoin suhde tällaisessa joukkueympäristössä. En kutsu häntä isäksi hallilla. Hän on minulle vain valmentaja.
– Jossain kohdissa tämä on ollut outoa, mutta enemmän tästä on ollut hyötyä kuin haittaa, Daniel Herbert toteaa.
Pelaajaura tyssäsi selkävammaan
Daniel Herbert on Gordonin pojista nuorempi, ja syntynyt veljensä Mikaelin tavoin Uudessakaupungissa ja saanut pelioppinsa Korihaissa.
Mikaelin tavoin Danielkin ylsi pelaajana Korisliigaan, mutta tilille kertyi vain kymmenen ottelua.
Nuoremman veljen tie vei vuonna 2013 Fraport Skylinersin kakkosjoukkueeseen, jossa hän pääsi harjoittelemaan myös edustusjoukkueen kanssa.
– Oli se aikamoinen shokki, että täällä joutui teippaamaan kaksi kertaa päivässä. Suomessa oli tottunut ottamaan aamulla pienen puntin ja nakkaamaan parisataa heittoa.
Herbertin mukaan kakkosjoukkue oli vastaavaa tasoa, mitä Suomen pääsarjajoukkueet. Hän sai oppia nopeasti, ja koripallo maistui.
– Sillä kaudella meillä oli kakkosjoukkueessa muun muassa nyt Bayernissa pelaava Danilo Barthel sekä Vitoriassa Euroliigaa pelaava Johannes Voigtman. Uskon, että parhaimpana päivänä olisimme voittaneet Korisliigan jengejä.Hienosti alkanut aika Saksassa tyssäsi kuitenkin kuin seinään. Samalla katkesivat haaveet koripalloilijan urasta.
– Kolme tai neljä peliä ehdin pelata kakkosjoukkueessa, kunnes selkä meni leikkauskuntoon. Lääkäreiden mukaan olisin voinut pelata enää korkeintaan sunnuntaipihapelejä.
Pitkiä työpäiviä videoiden parissa
Aina kunnianhimoisesti koripalloon suhtautunut Daniel Herbert vain sisuuntui siitä, että vamma pilasi hänen urahaaveensa.Hän päätti tähdätä rakkaan lajinsa pariin toista reittiä: puku päällä penkin takana.
Hän lähti Vierumäelle opiskelemaan valmentamista ja urheilumanagerointia, josta hän lopulta päätyi frankfurtilaisjoukkueeseen työharjoitteluun.
– Ilmeisesti jengi vakuuttui työstäni, ja pääsin tänne toiseksi kaudeksi. Nyt olen saanut vielä enemmän vastuuta ja onnistumisia, niin ne ovat tuoneet itseluottamusta.
Kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin apuna on kaksi valmentajaa. Kokenut Klaus Perwas keskittyy joukkueharjoituksiin, kun taas Daniel Herbertin päävastuulla on vastustajan pelin analysointi.
Herbertin työkoneen kautta kiertävien videoleikkeiden määrä on ollut viikottain tuhansia. Sen lisäksi hänen on pitänyt joka joukkueesta omaksua nopeasti parikymmentä kuviota, ja työstää niistä muille valmentajille selkeät koosteet.
Se tietää ympäripyöreitä päiviä, mutta hän nauttii siitä, kun saa tehdä sen koripallon parissa.
Vuosien päästä päävalmentajaksi
Herbertin loikkaa Vierumäeltä Saksan pääsarjaan voi pitää kärjistettynä kuin loikkana peruskoulusta suoraan yliopistoon.
Nuorukainen on tehnyt kovin hommia, omaksunut uutta oppia tehokkaasti ja saanut myös nimeä. Hän on nyt Daniel Herbert, ei vain päävalmentajan poika.
Kausi Saksassa päättyi sunnuntaina, ja Daniel Herbert toivoo saavansa jatkoa paikallisen lentokentän sponsoroimaan joukkueeseen.
– Pettymyshän se oli, että kotimaisessa sarjassa jäimme pudotuspelien ulkopuolelle, mutta se yllätti monet, että olimme Eurocupissa 16 parhaan joukossa. Eli kaikkiaan meillä oli ihan hyvä kausi.
– Ehkä jatkossa jopa saan vielä enemmän vastuuta. Ehkä pääsen tekemään junnujoukkueiden puolella henkilökohtaisia, Herbert pohtii.
Hän on päässyt aloittamaan valmennusuraansa todelliselta näköalapaikalta, mutta se ei saa hänen lakerikenkiään nousemaan parketilta.
Hän tietää olevansa vasta alkutaipaleella, mutta päävalmentajuus on hänellä vahva haave. Samoin paluu tuttuihin maisemiin.
– Olen 24-vuotias ja näytän 18-vuotiaalta. On vähän nihkeätä kuvitella, että olisin jossain hyvä päävalmentaja. Tarvitsen varmaan viitisen vuotta apuvalmentajana hyvissä paikoissa, että saisin itsevarmuutta.
– Mutta Korihaihin olisi hienoa tulla joskus takaisin. Siellä on paljon ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua urallani, Herbert muistuttaa.
Elämää harjoituskeskuksen kuplassa
Fraport Skylinersin uusikaupunkilaisvalmentaja Daniel Herbertin elämään ei tällä hetkellä mahdu muuta kuin koripallo.
Hän viettää aikaansa niin joukkueen kotihalli Fraport Arenalla kuin joukkueen harjoituskeskuksessa.
Harjoituspaikka sijaitsee NordWestZentrumin ostoskeskuksessa, jossa on Herbertin mukaan kaikki mahdollinen tarjolla.
– Täällä meillä on treenihalli, ravintolat, saunatilat ja spa. Moni asuukin täällä.
– Tämä on tällainen pieni kupla, josta oikeastaan kukaan ei poistu. Toisaalta se on kiva, mutta samalla myös ikävää. Tässä unohtaa vähän muun maailman.
Daniel Herbert kertoo monen illan vierähtäneen kokeneen apuvalmentajan Klaus Perwasin kanssa joukkueen toimistolla.
– Apuvalmentaja on sellainen työmyyrä, että hän tulee yhdeksäksi aamulla hallille ja lähtee illalla kymmeneltä.
Jonain päivänä kun olen lähtenyt neljältä töistä, niin toiselta puolelta pöytää tulee ikävä katse, että mihin poika on menossa.
Kauden päätteeksi Herbert aikoo vetää muutamat koripalloleirit, reppumatkustaa Euroopassa ja käydä Las Vegasissa katsomassa NBA:n kesäliigaa.
Parin viikon päästä hän kuitenkin suuntaa Uuteenkaupunkiin äitinsä luokse.
– Niitä ruokia onkin ollut jo ikävä. Onneksi äiti ja Mikael ovat ehtineet seitsemisen kertaa kauden aikana tänne. On saanut muutakin tekemistä ja ajateltavaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.