Vuoden junioriurheilijan ja vuoden veteraaniurheilijan palkinnot menivät samaan perheeseen, kun Uusikaupunki palkitsi vuoden 2020 ansioituneita urheilijoitaan. Äiti Pauliina Aallon oli hankala päättää, olisiko hän enemmän iloinen omasta vai tyttärensä Rania Toivosen palkinnosta.
– Olin omasta palkinnosta niin yllättänyt. Ehkä sitten kuitenkin olen Ranian palkinnosta iloisempi, Aalto puntaroi.
Yllätyksen seassa oli myös järkytystä, pilke silmäkulmassa kuvailtuna.
– Veteraani kuulostaa ihan kauhealta. Oli ihan hirveä tilanne, kun kaupungilta soiteltiin palkinnosta ja olin juuri ollut 85-vuotiaiden veteraanien kanssa. Tunsin itseni lähtiessä vielä ihan nuoreksi, mutta sitten iski vähän ristiriitainen tunne, Aalto, 40, nauraa.
– Olihan se palkinto siis tosi hieno juttu. Ehken vain laske vielä itseäni ihan niin veteraaniksi, sillä kaupungissa on useita hyvin menestyneitä aikuisurheilijoita eri lajeissa.
Urheilu on koko perheen juttu
Aalto kiitteli valinnat tehnyttä kaupungin työryhmää Facebook-päivityksessä, jossa hän kirjoitti ”vuoden 2020 olleen meidän perheelle tosi onnistunut monin tavoin”. Onnistuminen muodostui muun muassa yrittäjien taistelusta koronatilanteessa, mutta myös hyvästä menestyksestä urheilukisoissa.
Se kuvaa omalla tavallaan urheilun isoa roolia perheessä, jossa molemmat tyttäret Mea ja Rania urheilevat, äiti urheilee ja valmentaa, ja isä Kari Toivonenkin on antamassa vinkkejä voimaharjoitteluun ja tukemassa harrastuksissa.
– Urheilu on meillä koko perheen juttu. On oikeastaan työ, koulu ja urheilu, Pauliina Aalto kuvailee.
Vuonna 2005 syntynyt Mea ja vuonna 2006 syntynyt Rania ovat valinneet äitinsä jalanjäljissä lajikseen yleisurheilun.Viime vuonnakin Kalevan kisojen finaalissa esiintynyt Pauliina Aalto on vuoden 2005 kiekonheiton SM-hopeamitalisti, joka kisasi nuoruudessaan myös ottelussa ja kestävyysjuoksussa.
– Vaunuista astihan tytöt ovat urheilukentällä olleet, mutta ihan omaehtoisesti he haluavat urheilla ja asettaa tavoitteita, äiti toteaa.Lajivalintaan vanhemmat eivät ole vaikuttaneet, mutta liikuntaan ja monilajisuuteen he ovat kyllä kannustaneet. Mea ja Rania ovat kokeilleet muun muassa koripalloa, pesäpalloa, lentopalloa ja telinevoimistelua.
– Meillä on ollut sellainen periaate, että ainakin 15-vuotiaaksi asti vedetään kaikkia lajeja. Täytyy pystyä hyppimään, heittämään ja juoksemaan ennen kuin katsotaan, mitä alettaisiin enemmän tehdä. Aina olemme olleet myös sitä mieltä, että joku liikunnallinen harrastus pitää olla, eivätkä lapset siitä ole kauheasti valittaneetkaan, Aalto kertoo.
Kalevan kisojen finaalitavoite täyttyi
Haastattelu keskeytyy välillä, kun Pauliina Aalto ohjeistaa Kenttäkarhujen 13–17-vuotiaita yleisurheilijoita lenkille ja punttisalille. Nuorten yleisurheilijoiden valmennusryhmään kuuluvat myös hänen omat tyttärensä.
– Ei aika riittäisi enää, jossei ryhmässä olisi omia lapsia, Aalto hymähtää.
Ajankäyttöön liittyy sekin, että Aallon on täytynyt sopeutua siihen, ettei harjoitteluun voi upottaa enää niin paljon aikaa kuin joskus nuorempana.
– En tavallaan kisaa enää voitosta, vaan asetan omia tavoitteita ja haen omia tulosrajoja. Kyllä sen tietää, että jos samassa kisassa on ihminen, joka urheilee ammatikseen, niin ei ole yhtään paha mieli, jos ei voita, Aalto kertoo.
– Ainoa viime vuoden sijoitustavoite oli, että Kalevan kisoissa finaaliin täytyisi päästä.
Se täyttyi, sillä yleisen sarjan kisoissa Raision Kuulaa edustava Aalto oli Kalevan kisojen finaalissa seitsemäs tuloksella 49,58. Hänen kiekkoennätyksensä 52,86 on vuodelta 2011.
– Kyllä mulle merkkaa nykyään enemmän ja sitä jännittää enemmän, miten omien lasten urheilut menevät.
Oman uransa perusteella äiti pystyy suosittelemaan urheilua lapsilleen. Oikeastaan ainoana negatiivisena kokemuksena hän muistaa, että harjoittelu oli nuoruusvuosina joskus aika yksinäistä puurtamista. Nykyään erilaiset akatemiat, lajikoulut ja ryhmät kokoavat nuoria harrastamaan yhdessä, mikä on Aallon mielestä loistava asia.
– Ensimmäisenä urheilusta mieleen tulee kaikki kaverit ja tuttavat, se sosiaalinen elämä mikä sieltä urheilukentältä on tullut. Paljon viestitellään ja nähdään katsomoissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat monta kymmentä vuotta olleet saman lajin parissa, hän miettii.
Kuvien ja viestien avulla on Aalto saanut esimerkiksi seurata, miten Niina Kelon ja Tero Pitkämäen lapset ovat kasvaneet. Heittolajien ja seitsenottelun moninkertainen Suomen mestari Kelo, 40, pukkasi muuten viime kesänä uusiksi 40-vuotiaiden kuulantyönnön SE-tuloksen (12,87).
Keihäs lensi keväällä pellolla
Aalto saattoi kuitata kaverilleen kiekonheitosta. Kilon limppu lensi viime kesänä Turussa pitkästä aikaa yli 50 metrin. Tulos 50,41 on 40-vuotiaiden ikäluokassa kaikkien aikojen paras tulos Suomessa.
– Siihen nähden ihan hyvin, että keväällä heitettiin keihästä pellolla ja kiekkoa hiekkakentällä ilman rinkiä tai asvaltilta, kun liikuntapaikat olivat Uudessakaupungissa kiinni, Aalto tokaisee.
On mielenkiintoista, että myös Rania ja Mea Toivonen löivät luonnon luomuharjoittelulla tauluun hyviä tuloksia, kun samaan aikaan osa kilpakumppaneista pääsi nauttimaan nykypäivän urheilulle jo melkeinpä elin- ehdoksi muodostuneista halliolosuhteista.
Ranialle kiekkokullan toi 41,70 metrin kaari, mutta varsinkin SM-pronssin tuonutta keihästulosta 44,71 valmentajaäiti kuvailee yllätykseksi, sillä ennätys parani yli metrillä ja taakse jäi useampi tilastoissa edellä ollut heittäjä. Myös Mea Toivonen sai kiekonheitossa SM-pronssia (43,87), oli keihäässä viides (44,57), ja molemmat siskokset olivat otteluissa kuudensia.
– Sen huomasi, että hypyt ja pikajuoksu eivät kehittyneet niin paljon kuin kestävyys- ja heittolajit. Tytöt kuitenkin sanoivat, että loppujen lopuksi erilainen harjoittelu oli ihan kivaa, vaikka vaatikin mielikuvitusta, Aalto muistelee
– Ja oli siinä ohikulkijoillakin ihastelemista, kun juostiin aitoja meidän viereisellä hiekkapyörätiellä.
Ottelija Otto Hiivola oli Uudenkaupungin kaupungin valinta vuoden 2020 parhaaksi urheilijaksi. Kuva: Juha Sinisalo
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.