Uudistunut SalBa lähtee rakentamaan raumalaisempaa tulevaisuutta: "Olen koittanut sanoa, että nyt ei höntyillä"

Salibandyn Divarin lauantaina avaavan joukkueen lähtijöiden lista on pitkä.

Rauman SalBan miesten edustusjoukkue avaa lauantaina salibandyn Divarin sipoolaista ÅIF:ää vastaan. Salibandyliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut SalBa uudistui isolla kädellä täksi kaudeksi.

Päävalmentaja Petri Seppisen komennossa jatkava joukkue lähteekin tekemään rauhassa uutta tulemista.

– Meillä on mielenkiintoinen tilanne. Joukkue on muuttunut ja nuorentunut todella paljon. Ei nyt ihan voi sanoa, että nollista lähdetään, mutta kasassa on tosi vastaanottavainen porukka, joka on innokas oppimaan uutta, Seppinen kuvailee SalBan videohaastattelussa.Seurajohto on vetänyt neljän liigakauden jälkeen suuntaviivat, joiden mukaan edustusjoukkueeseen yritetään kasvattaa lisää raumalaisia pelaajia.

– Lähdemme rakentamaan ihan uutta tulevaisuutta. Olen koittanut sanoa, että nyt ei höntyillä tämän asian kanssa ja ollaan kärsivällisiä. Saamme ajettua myös omia junioreita mukaan, mikä on ihan loistava tilanne meille, SalBan puheenjohtaja Teppo Lundell korostaa.Puolustaja Jesse Nurmi on yksi SalBan omista kasvateista, joka murtautui pelaavaan kokoonpanoon jo Salibandyliigassa.Nurmi, 19, pelasi kahden kauden aikana yhteensä 27 Salibandyliigan ottelua ja kokosi niissä tehopisteet 3+3=6.

SalBan pakistosta lähti sellaisia nimiä kuin Niko Kaerla, Tatu Ruohonen ja Henrik Rossi, joten Nurmella on nyt tarjolla vielä isommat saappaat. Nurmi kuvailee SalBan joukkuetta nuoreksi ja nälkäiseksi.

– Se, että tipuimme Divariin, ei vaikuta siihen, millä ilmeellä pelaamme. Jatkamme omaa tekemistä ja lähdemme tekemään uutta nousua takaisin kohti liigaa, Nurmi toteaa.

Seppisen mukaan SalBa nojaa tulevalla kaudella kurinalaiseen puolustuspeliinsä, mutta haluaa myös kehittää edelleen pallollista peliään.

– Ei ole mitään oikoteitä, vaikka olisi mitä nimiä selässä. Edelleen se työmäärä, mitä on valmis tekemään, määrittää kaiken, Seppinen linjaa.

SalBa–ÅIF lauantaina Kauppiksella kello 17.

SalBan joukkue ja siirrot kaudelle 2018–19:

  • Maalivahdit: 18 Aleksei Kohtala, 33 Vertti Huovilainen (SalBa B).

  • Puolustajat: 22 Jan-Erik Aaltonen, 23 Antti Hopeanaula (FBC Turku), 52 Waltteri Virtanen (Karhukopla), 77 Jesse Nurmi, 89 Roope Osmonen, 92 Joni Rokosa.

  • Hyökkääjät: 7 Veli Peltonen, 11 Mikko Viitanen, 14 Eemeli Mustamäki (TPS A), 17 Joni Peltola, 26 Mikael Niemi SalBa 2), 27 Jussi Töyrylä (TPS), 28 Juhani Niemi, 30 Jesse Heinonen (SalBa B), 31 Jonne Aaltonen (SalBa B), 41 Miika Tuominen, 45 Jalmar Nordman (SalBa A), 49 Rasmus Horn, 55 Aake Lehtonen (SalBa A), 61 Ville-Petteri Lilja, 72 Joona Lehtoniemi (SalBa B), 87 Valtteri Ahtiainen, 97 Joonas Tommila (SalBa 2).

  • Valmentajat: Petri Seppinen, Jussi-Pekka Peltola, Jani Rajala.

  • Lähteneet: Niko Kaerla (Verbano Unihockey), Tomi Lahti (Verbano Unihockey), Antti Vuorinen (Karhut), Antti Keskitalo (SalBa 2), Jani Lehtoniemi (Oilers), Erik Härkönen (Tigers Langnau), Tatu Ruohonen (Karhut), Janne Hyvönen (EräViikingit), Henrik Rossi (SBS Wirmo), Juho Miilunpalo (Karhut), Teemu Kortelainen, Saku Lahtinen, Rami Prokki, Risto Harjula.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut