Rauman seudulle pamahti kolme yleisurheilun maailmanmestaruutta! – tässä ovat mitalistien taustat

Pauliina Aalto, Samuli Nurminen ja Annemari Kiekara ottivat MM-kultaa aikuisyleisurheilussa Tampereella.

| Päivitetty

Länsi-Suomen levikkialueen urheilijat ovat saavuttaneet kolme maailmanmestaruutta ja yhteensä viisi mitalia aikuisyleisurheilun MM-kilpailuista Tampereelta. Mestaruuden ovat voittaneet Pauliina Aalto, Samuli Nurminen ja Annemari Kiekara.

Uuteenkaupunkiin kilahti kiekonheiton maailmanmestaruus. Raision Kuulaa edustava Pauliina Aalto voitti N40-sarjan MM-kultaa tuloksella 48,48.

Myös seuraavat sijat menivät Suomeen, maajoukkuetasolta tutuille Tanja Komulaiselle ja Niina Kelolle. Aalto on käynyt pyörähtelemässä näiden kilpasiskojen kanssa ringissä jo neljällä vuosikymmenellä.

– Ekaa kertaa urallani sain kuulla korkeimmalta korokkeelta Maamme-laulun, Aalto kirjoitti Facebook-sivullaan.

Aalto, 41, on ollut kova luu vielä Kalevan kisoissakin. Vuoden 2005 SM-hopeamitalisti heitti viime vuonna neljänneksi melko vastaavalla kaarella 48,72.

Aallon kiekkoennätys 52,86 on vuodelta 2011. Tämän kauden paras tulos 49,45 tuli juhannuskisoissa Ikaalisissa.

Urheilu on iso osa Pauliina Aallon ja hänen perheensä elämää. Molemmat tyttäret Mea ja Rania urheilevat, äiti urheilee ja valmentaa, ja isä Kari Toivonenkin on antamassa vinkkejä voimaharjoitteluun ja tukemassa harrastuksissa.

– Urheilu on meillä koko perheen juttu. On oikeastaan työ, koulu ja urheilu, Pauliina Aalto kuvaili Länsi-Suomen haastattelussa helmikuussa 2021.

Vuonna 2013 kiinteistönvälittäjän pakettiin kuului vielä pesäpallo Ykköspesistä tuolloinkin pelanneessa Laitilan Jyskeessä.

– Ei mulla ole vapaa-aikaa. Tai nämä harrastukset on se vapaa-aika. Ajattelen niin, että kun urheilee, pysyy kunnossa eikä ainakaan vajoa sohvaperunaksi, Aalto kuvaili tuolloin.

Annemari Kiekara edelleen 45-vuotiaana huikeassa kunnossa

Kalantilaislähtöinen Annemari Kiekara voitti N45-sarjan mestaruuden 10 kilometrin maantiejuoksussa. Aika 36.05 toi ylivoimaisen voiton. Kiekaran ennätys 33.19 kyseisellä matkalla syntyi vuonna 1997 New Yorkissa. 

MM-mitali ei ole Kiekaralle ensimmäinen, vaan hän on urallaan saavuttanut muun muassa MM-maastoista yleisen sarjan pronssimitalin, joka on suomalaisella mittapuulla todella kova saavutus. Kiekara itse on maininnut uransa parhaaksi saavutukseksi nuorten maailmanmestaruuden vuodelta 1995.

EM-maastoista hänellä on värisuora: kulta, hopea ja pronssi.

Luonnollisesti Kiekara on ollut kova luu myös kotimaisissa kisoissa. Hän on voittanut urallaan kymmenittäin SM-mitaleja, niistä 15 Kalevan kisoissa. Vuonna 2020 Kiekarasta tuli 43-vuotiaana Kalevan kisojen vanhin naisvoittaja, kun hän otti tuplamestaruuden Turusta 10 000 metriltä ja 5 000 metriltä.

Kiekaran pitkän kestävyysjuoksu-uran varrelle on mahtunut vuosia, jolloin hän juoksi lasten ja muiden kiireiden ehdoilla, mutta huomasi omaksi mielenvirkistykseksi tehtyjen aamulenkkienkin pohjustaneen naisen yllättävän kovaan kuntoon. Juoksu on edelleen kulkenut, joten miksipä ura ei jatkuisi.

– Mä itse tiedän, että mulle on tähän annettu lahjoja, ja haluan niitä käyttää edelleen, Kiekara kuvaili Länsi-Suomen haastattelussa lokakuussa 2020. 

Samuli Nurminen ehti jo jättää korkeushypyn vammojen takia

Euralaislähtöinen, Raumalla nykyään asuva Samuli Nurminen voitti Tampereella M40-sarjan korkeushypyn. Suomelle tuli sarjassa kaksoisvoitto, kun Nurminen liukui 190 sentin korkeudella olevan riman yli ja MM-hopealle yltänyt Sebastian Widjeskog pääsi 185.

Nurminen, 41, edustaa nykyään Noormarkun Nopsaa. Voittotulos 190 on hänen kauden paras tuloksensa. Ennätykset ovat parikymmenen vuoden takaa: vuonna 2001 meni hallissa 205 ja vuonna 1999 ulkona 204.

Euran Raikua vielä edustaessaan Nurminen jätti korkeushyppypiikkarit moneksi vuodeksi loukkaantumisten takia. Vuonna 2010 hän oli jo hyvää vauhtia virittelemässä paluuta ja arveli löytävänsä itsensä vielä veteraanisarjoista.

– Liikkuminen ja kuntoilu itsessään eivät meikäläiselle riitä motiiviksi. Jonkunlaisia tavoitteita pitää olla. Kun kiinnostus tulosurheiluun hiipuu, voi ruveta kokeilemaan joukkuelajeja, Nurminen tokaisi kesäkuussa 2010 Länsi-Suomelle.

Nurmisella oli painavaa sanottavaa myös kotimaisen yleisurheilun tolasta.

– On sääli, että suomalainen yleisurheilu on kuihtunut ja muuttunut junnutoiminnaksi. Sellainen vanhan ajan toiminta puuttuu, kun kylän miehet ja naiset lähtivät kentälle mittelemään voimiaan. Tämä on kuitenkin ihan kivaa hommaa.

Joonas Hytönen löysi kestävyysjuoksun kypsemmällä iällä

Raumalainen Joonas Hytönen on puolestaan napannut kisoista jo kaksi M35-sarjan MM-pronssia. Kahdeksan kilometrin maastojuoksussa aika oli 23.18, kymmenen kilometrin maantiellä 32.48.

MM-kultaa voitti molemmilla matkoilla yleisessä sarjassakin kestävyysjuoksun kotimaisiin kärkinimiin edelleen kuuluva Jarkko Järvenpää.

Hytönen, 36, edustaa Helsingin Juoksijoita, mutta on kilpaillut myös Rauman Urheilijoiden, Lapin Salaman ja Kaaron Roiman väreissä.

Hytönen aloitti kestävyysjuoksu-uransa melko myöhäisellä iällä vuonna 2017, tuolloinkin Tampereella kymmenen kilometrin hölkkäkisassa. Palloilutaustaa esimerkiksi Lukon junnuista ja salibandyn alasarjoista miehellä toki oli.

Vuonna 2021 Hytönen kilpaili jo Kalevan kisoissa kymppitonnilla. Tavoitteet pysyivät silti maltillisina.

– Pitkä ja terve ura, hän linjasi Länsi-Suomen haastattelussa elokuussa 2021.

– Kyllähän mun tavoitteeni on nauttia, että pystyn muutaman vuoden uskottavasti kiertämään yleisen sarjan SM-kisoja. En haihattele, että vedän kahden vuoden päästä Kalevan kisoista mitalin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut